Elokuun viimeisenä lauantaina 26.8. juhlitaan Suomen luontoa. Tänä vuonna päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä, ja Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, joka liputtaa luonnolleen. Ja Varkaudessa samana päivänä Taulumäen torilla pidettiin perinteiset maaseutumarkkinat. Vuoden kuluttua maaseutumarkkinoiden yhteydessä kirjoitetaan järjestysnumero 30 – juhlaan on aihetta.
Tuttuun tapaan maaseutumarkkinoilla oli tarjolla luonnonantimia, olipa paikalle ehtinyt myös paloauto esittelyyn. Tapahtuman musiikkipuolesta vastasivat Tomi Kettunen ja Juse Venäläinen, laulusolistina Hanna Krans.
Torille tullessani musiikkina soi ”Sommaren är kort”. Muusikkojen settien välillä kysäisin, että onko päivän aikana tulossa ”Vielä on kesää jäljellä”. Lupasivat, että kyllä tulee…
Kuvaesityksessä lauantaiaamupäivän näkymiä maaseutumarkkinoilta