Taipaleen kanavamuseon kesänäyttely 2023 avaa esiripun Varkauden Teatterin pukujen maailmaan

Varkauden Teatteri on toiminut Varkaudessa jo 110 vuotta ja on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista taidelaitoksista. Ensimmäinen ensi-ilta teatterissa nähtiin vuonna 1913. Tähän mennessä näyttämöllä on esitetty yli 900 eri näytelmää ja teatteriyleisö on saanut nauttia sitäkin runsaammasta pukuloistosta!

Kanavamuseon kesänäyttely esittelee teatterin puvustoa muutamista viime vuosien näytelmistä, joissa vesiteema ja arjen kuva tulevat lähelle myös Taipaleen kanavan maailmaa. Mukana on esimerkiksi kalastaja-Jannen asukokonaisuus tunteikkaasta Myrskyluodon Maija -musikaalista. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Varkauden Teatterin kanssa.

Teemailta 1.6. – pääosassa puvustus

Taipaleen kanavamuseon järjestämässä teemaillassa torstaina 1.6. klo 18.00 puhutaan puvuista. Näyttämöpuvut ovat yksi olennainen osa teatteria ja onnistunutta näyttämöesitystä. Teemaillassa sukelletaan puvustuksen lumoavaan maailmaan.

***

Pääosassa puvustus – Varkauden Teatteri 110 vuotta -näyttely on esillä Taipaleen kanavamuseon (Kanavakatu 1, 8250 Varkaus) yläkerran näyttelytilassa 1.6.–31.8.2023.

Museoon on vapaa pääsy!

Taipaleen kanavamuseo ja museokauppa Luotsi.

Avoinna: kesällä joka päivä klo 10–18 (juhannuksena suljettu perjantaina 23.6. ja lauantaina 24.6.)

Muina aikoina avoinna ryhmille tilauksesta puh. 044 4442366, taipaleen.kanavamuseo@varkaus.fi

Näyttelyyn ja tapahtumaan on vapaa pääsy.

Jätä kommentti