Soisalo-kuvataidekoulun, käsityökoulun ja taideleikkikoulun Värikäs sivellin-kuvisryhmän AIKA-näyttely

Spread the love

Soisalo-opiston Kuvataidekoulun, käsityökoulun ja taideleikkikoulun Värikäs sivellin -kuvisryhmän suuri AIKA-näyttely pidetään Varkauden kirjaston näyttelysalissa 4.-15.5.2023. Näyttelyn avajaiset ovat keskiviikkona 3.5. klo 17-18.30.  Avajaisissa on tarjoilua, ohjelmaa ja tehdään myös avajaisten aikana yhteinen Kalliomaalaus-installaatioteos tilaan.

Näyttelyssä on esillä kuvataidekoululaisten, käsityökoululaisten ja taideleikkikoulun Värikäs-sivellin -kuvisryhmäläisten teoksia, jotka ovat syntyneet tänä lukuvuonna. Iältään oppilaat ovat 4-18-vuotiaita lapsia ja nuoria sekä myös aikuisia (aikuisten kuvataidekoulu -kuvisryhmästä). Näyttelyssä on myös esillä ukrainalaisten lasten ja nuorten tekemä maalausteos.

Teemana tänä lukuvuonna on ollut AIKA. Aikaa on tutkittu hyvin laajasti monista eri näkökulmasta.

Kuvataidekoulussa on tehty monipuolisesti kuvataidetta eri tekniikoilla, työvälineillä ja materiaaleilla. On tutkittu aikaa mm. luonnostellen, piirtäen ja maalaten eri tavoin.  Ja on tehty kokeilevaa taidetta eri materiaaleista, muotoiltu savesta ja rakenneltu.

Maalauksia on tehty pääosin akryyliväreillä ja maalitusseilla canvas-taulunpohjalle ja pleksille. Osa ryhmistä on tehnyt maalauspohjat itse. Maalausten aiheina on ollut mm. Omakuva ajassa – on opittu tekemään muotokuvia mittakaavassa ja sekoittamaan ihoväriä, käytetty mielikuvitusta ja mietitty millaiseen ympäristöön haluaisi itsensä sijoittaa: nykyisyyteen, menneisyyteen vai tulevaan?

Vuodenaikoja on tutkittu luonnossa, puutarhassa ja metsässä. Ja on mietitty ja kuvitettu hirvieläinten ja lintujen aikaa elämässä ja kuolemassa.

Värien tutkiminen ja niiden vuorovaikutus on ollut myös yhtenä tutkimisen kohteena maalauksissa.

Kuvataidekoululaiset ovat tehneet näyttelyyn valotaideteoksia paperilaminointitekniikalla sekä eläinaiheisia keramiikkakelloja, jotka on lasitettu sivellinlasitteilla.

Näyttelyssä olevien keramiikkaruukkujen aiheena on ollut kivikauden nuora -ja kampakeramiikka.

Näyttelyssä oleva tilataideteos on toteutettu mm. keramiikasta ja silk clay-massasta sekä muista materiaaleista. Taidegrafiikkaa on tehty akvarellimonotypia -tekniikalla ja aiheena on ollut ”Mitä ottaisin mukaan aikamatkalle?”

Taideleikkikoulun Värikäs sivellin -kuvisryhmän yhteisteos ”Juhlan aika” sijoittuu lumen ja jään aikaan. Teos on tehty maalaten eri työvälineillä ja hahmot teokseen on tehty mm. kartongista ja kankaasta. Ryhmältä on myös maalauksia syksyn ajasta. Kolmiulotteisten paperimassateosten aiheena on ollut värikäs maailma, jossa puutkin voivat olla hattaraa!

Käsityökoululaiset ovat valmistaneet Aika-teemaan liittyen kelloja. Joroisten kellot on maalattu ja kuvioitu servettitekniikalla. Heinävedellä taas kellojen viilutettu pinta on kuvioitu koristeveistotekniikkaa käyttäen. Heinäveden ryhmässä on valmistunut myös puisia aikakoneita sekä pronssipatinalla koristeltuja kipsitöitä, joiden aiheena on ollut oma syntymäaika ja vuodenaika.

Käsityökoulussa on tärkeää tutustuttaa oppilaat vanhoihin, perinteisiin käsityötapoihin ja materiaaleihin. Tänä vuonna on kudottu pirtanauhaa, punottu kierrätyshuovasta ”pärekoreja” ja kokeiltu nahkatöitä. Näyttelystä löytyy myös makrameetekniikalla tehtyjä sateenkaaria, metallilankatöitä ja kankaankuviointia. 

Grafiikan vedosten aiheena on ollut aikamatkaajan matkatavarat ja tekniikkana materiaalipainanta. Aikamatkaajan seikkailut on myös ikuistettu sarjakuvan muotoon.

Näyttelystä löytyy myös kahden käsityökoululaisen päättötyönä kuvioimat frisbeekiekot. Kuviointeja on tehty mm. partavaahto- ja sabluunatekniikoilla ja lopputuloksena on värikkäitä ja tekijöilleen mieluisia harrastusvälineitä.

Näyttelyssä on esillä myös oppilaiden ottamia kuvia, jotka on otettu kuvataidekoulun ja käsityökoulun yhteisestä syksyretkestä Heinäveden Pilpan kanavan lähistöllä olevista muinaiskohteista, mm. jalka- ja käräjäkivistä sekä luonnon moninaisuudesta.

Äänihaastattelussa Soisalo-opiston kuvataiteen ja muotoilun suunnittelijaopettaja, tiimivastaava Kaarin Oresmaa sekä Soisalo-opiston käsityökoulun opettajat Päivi Tölli ja Tarja Kettunen

Jätä kommentti