Varkauden kaupunki tiedottaa: Kolme sote-johtajaehdokasta jatkoon Varkaudessa

Spread the love

Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveysjohtajan virkaan haastatelluista hakijoista kolme etenee jatkoon.

Torstai-iltapäivällä päättyneen haastattelukierroksen jälkeen valintatyöryhmä päätyi lähettämään henkilöarviointiin terveystieteiden maisteri Soile Merilän Tampereelta sekä lääketieteen tohtori Minna Karpansalon ja lääketieteen tohtori Eija Ruotsalaisen, molemmat Kuopiosta.

Merilä työskentelee tällä hetkellä Valkeakosken kaupungin sosiaali- ja perhepalveluiden johtajana. Minna Karpansalo toimii Kuopion Työterveys Oy:n toimitusjohtajana. Eija Ruotsalainen työskentelee puolestaan osastonylilääkärinä Sosterissa.

Virkaa haki ensimmäisellä ja toisella kierroksella yhteensä 29 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ympäri Suomea. Kolme hakijaa on kuitenkin vetäneet hakemuksensa pois. Kuusi hakijaa haastateltiin.

Kaupunginvaltuusto tekee päätöksen uudesta sosiaali- ja terveysjohtajasta ylimääräisessä kokouksessaan 14. joulukuuta.

Valintatyöryhmän puheenjohtajana toimii valtuuston puheenjohtaja Pia Hedman.

Jätä kommentti