Naivismitaiteen suurnäyttely, Iloa – Elämää – Naivistit Varkaudessa vietti kiitoskahvitilaisuuttaan lauantaina 24.8. kaikille kävijöille, naivisteille ja yhteistyökumppaneille. Todellakin – sydämen soidessa kiitosta vietettiin yhteinen hetki aurinkosäässä ja Taidekeskus Wäinölässä, jossa näyttely päättyi.
Taidekeskus Wäinölän isäntä, galleristi Timo Hämäläinen kertoi kävijämäärien kasvaneen ja useiden henkilöiden kysyneen näyttelyn jatkumisesta seuraavana kesänä.
– Olen vastannut, että jos pää kestää ja kroppa tottelee, niin jatkuu. Muuta ei voi luvata – koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu, hän sanoi jatkaen, että moni näyttelykävijä oli kesän aikana kertonut löytäneensä suuren löydön omassa elämässään näyttelyn kautta.

Marja-Muusa ja Timo Hämäläinen saivat runsain määrin kiitosta – ansaitusti. Hengähtämään he eivät juurikaan ehdi, sillä viikonloppuna Taidekeskus Wäinölässä avautuu kolme näyttelyä.
– Tarvitaan silmienavausta – kuka milläkin taholla ja milläkin kohtaa omassa elämässään. Naivismin tehtävä on avata silmiä iloon ja huumoriin, mutta myös muunkinlaisiin tunteisiin.
Näyttelyn kuraattori Marja-Muusa Hämäläinen sanoi näyttelyn nimen sopivan hyvin naivistitaiteeseen, koska se on elämää ”tässä ja nyt”. Ja kaikista tärkein on ihminen omine lahjoineen – jokainen jättää jäljen.
– Näyttelyn sadat teokset ovat jättäneet jäljen. Teosten voima on siinä, että ne pysäyttävät ja laittavat tunteet liikkeelle. Taidetta ei voi olla ilman katsojaa ja kokijaa – aina vuorovaikutuksessa. Naivismi ei ole pelkästään naurua vaan se pysäyttää ja on monien tunteiden avaaja, totesi Marja-Muusa iloiten myös kesän näyttelyn runsaasta lasten kävijämäärästä.
Lauantain tilaisuudessa oli runsain määrin paikalla näyttelyyn osallistuneita naivisteja, jotka vuorollaan kävivät kertomassa ”parilla sanalla” kiitollisuudenaiheitaan. Kiitoksia tuli runsain määrin näyttelyripustuksesta, näyttelypaikasta ja Taidekeskus Wäinölän pariskunnasta.
Kiitoskahvitilaisuuden yhteydessä kerrottiin, että näyttelyssä kävijöiden lempitaulu oli tänä vuonna Sinikka Hurskaisen maalaus ”Salainen puutarha”. Näyttelyssä kävijöiden kesken arvottiin ”puputaulu”, Marja-Muusa Hämäläisen maalaama ”Pupun ihmetys – kuinka tullaan ihan oikeaksi”. Taulun omistajaksi tuli Jenny Marju Wiik, Helsinki. Arvonnassa oli myös kaksi Riitta Pentin keramiikkapupuveistosta. Onnetar suosi varkautelaista Minttu Janhusta ja helsinkiläistä Iiris Ruuskasta.
Kesäterveisiä Varkaudesta
Tuoreita kuulumisia Varkauden asioista oli tilaisuudessa kertomassa Navitas yrityspalveluiden toimitusjohtaja Jouko Laitinen, joka myös totesi naivistinäyttelyn nimen kuvastavan aika hyvin nykytilannetta.

Kesäkuulumisia Varkaudesta toi tilaisuuteen toimitusjohtaja Jouko Laitinen. Hän muistutti positiivisten asioiden kertomisen merkityksestä.
– On tärkeää, että ilo ja elämänmyönteisyys ovat palanneet viime vuosien aikana. Elinkeinoelämässä menee hyvin – tälläkin hetkellä on parisataa työpaikkaa auki. Työttömyys on pienentynyt ja yritykset investoivat – se heijastuu varkautelaiseen kaupunkiyhteisöön. Kulttuuri ja tapahtumat luovat ihmisille viihtyvyyttä ja elinvoimaa kaupunkiin, sanoi Laitinen ja tähdensi, että tulisi muistaa kertoa positiiviset viestit Varkaudesta – mahtava luonto, ympäristö ja teollinen perinne.
– Pitää muistaa, että teollisuuden ansiosta on syntynyt koko nykyinen kaupunki. Aikoinaan hakemukset Varkauden kauppalan perustamisesta teki Ahlström.
Toimitusjohtaja Laitisen mukaan entistä enemmän Varkaudessa pitää kehittää matkailua, kulttuurimatkailua ja tapahtumia, koska niiden kysyntä ja liikevaihto ovat yleisesti kasvusuunnassa. Hän myös kertoi, että parhaillaan tehdään matkailutuloselvitystä.
– Entistä enemmän tullaan satsaamaan vesistöön. Meillä on upea vesistö eikä sitä ole hyödynnetty kuten esimerkiksi Savonlinnassa ja Puumalassa. Siksi kaupunki panostaa Saimaan suuntaan. Ja hyvänä esimerkkinä tänä kesänä oli, että Varkaudesta oli tilausristeilyjä Järvisydämeen. Vastaan otto oli erittäin hyvä ja näillä näkymin ensi kesänä saadaan vielä enemmän risteilyjä, sanoi Laitinen ja pohdiskeli, että saataisiinkohan Varkauteen hankittua takaisin joku höyrylaivakin. Perinnettähän on Varkaudella, jossa aikoinaan on rakennettu lähes 1.000 laivaa.
Positiivisena asiana Laitinen kertoi, että yritysten kanssa on useita uusia kehityshankkeita, jotka ovat toteutumassa.
– Sitten voidaan ihan rinta rottingilla sanoa, että meillä tapahtuu samanlainen ihme kuin Ylä-Savossa. Mutta kaikkea ei vielä ole pystytty kertomaan, hän sanoi. Toivon mukaan syksyn aikana kuullaan lisää.