Perusturvalautakunta on kokouksessaan 31.10.2018 päättänyt tarjota maksuttoman kondomiehkäisyn alle 25-vuotiaille varkautelaisille 1.1.2019 alkaen.
Kondomien käytöllä halutaan kannustaa nuoria aikuisia tekemään omalta osaltaan #wiksuteko, sillä oikein käytettynä kondomi ehkäisee ei-toivottuja raskauksia ja estää sukupuolitautien tarttumisen. Sukupuolitauteja ovat esimerkiksi HIV, kuppa, tippuri, C- ja B-hepatiiti sekä klamydia.
Klamydia on yleisin seksitauti ja tartuntojen määrä on viime vuosina pysynyt korkeana. Varkaudessa 25 -vuotiailla ja sitä nuoremmilla klamydiatartuntoja ilmoitettiin vuonna 2017 yhteensä 20 ja vuonna 2018 yhteensä 28. Alkuvuonna 2019 tartuntoja on todettu alle 25 -vuotiaiden ikäryhmässä 11, tautitapaukset siirtyvät THL:n rekisteriin hieman viiveellä.
Klamydia tarttuu yhdynnässä ja lisäksi esimerkiksi suuseksissä. Noin joka neljäs mies ja valtaosa naisista ei huomaa erityisiä ensioireita tartunnasta ja moni heistä jää oireettomaksi taudinkantajaksi. Oireettomuus edistää tartunnan leviämistä. Klamydiatartunnan voi välttää käyttämällä kondomia. Klamydian merkittävin haitta ovat erilaiset jälkitaudit ja se voi alentaa hedelmällisyyttä. Klamydia hoidetaan antibiooteilla ja lääkityksen saa ilmaiseksi terveyskeskuksesta.
– Tavoitteena on ehkäistä ei-toivottuja raskauksia ja sukupuolitauteja nuorten aikuisten keskuudessa, avaa Varkauden kaupungin terveydenhoitaja Sini Pulliainen ajatusta maksuttomien kondomien jakelun taustalla.
– Kondomeja voidaan jakaa myös hormonaalisen ehkäisyn rinnalla tarpeen mukaan, Sini jatkaa.
Kondomeja jaetaan Varkauden kaupungin toimipisteistä ja lisäksi nuorten työpajan kautta eikä henkilötietoja pyydetä esittämään.
– Pääsääntöisesti kerralla annetaan 1-2 pakettia, kertoo Sini.
Maksuttomia kondomeja voi hakea seuraavista paikoista:
- Ohjaamo, Osmajoentie 28 A 2
- Nuorten Paja, Relanderinkatu 82
- Terveysasema, Savontie 55, sairaalan 5. kerros
- Neuvola, Savontie 55, sairaalan 3. kerros
- Koulu- ja Opiskeluterveydenhuolto, Osmajoentie 75 A, ovi A6
- Terveysneuvonta- ja neulanvaihtopiste LINKKI, Relanderinkatu 22
- TYP, Ahlströminkatu 6, B porras, 2. kerros
- RASTI, Kauppakatu 64
- Könönpellon nuorisotila, Kivipurontie 8
- Sosiaalityö, Ahlströminkatu 6
- Kangaslammin yhteispalvelupiste, Kangaslammintie 5
- Wankkuri, Savontie 55, sairalan 1. kerros
- Ankkuri, Osmajoentie 1, kirjaston 2. kerros
- Päivystys, Savontie 55
- Naistentautien poliklinikka, Savontie 55, sairaalan 3. kerros