Jää hyvästi, mummola -videoteoksen esitys kirjastolla

Spread the love

Jää hyvästi, mummola on taiteilija Leena Pukin videoteos, joka kertoo hänen isovanhempiensa elämästä Rantasalmen kylällä Voinsalmella sekä heidän vastentahtoisesta muutostaan kirkonkylälle sekä yllättävästä paluusta kotiin. Teoksen keskiössä ovat vanhenemisen ja luopumisen tunteet.

Leena Pukki on kuvannut 97-vuotiaaksi eläneen isoisänsä ja hänen omaishoitajanaan toimineen 90-vuotiaan isoäitinsä elämää kesästä 2014 toukokuuhun 2017. Isoisän kaaduttua keväällä 2014 ja murrettua lonkkansa, hänen kuntonsa romahti ja aiheutti tehohoidon tarpeen sekä sotatraumojen pintaan nousun. Sairaalajakson jälkeen oli vaikeaa järjestää kotisairaanhoitoa syrjäkylälle, jonka vuoksi muutto kirkonkylälle oli pakollinen. Yllättäen isoisän kunto kuitenkin koheni, kotisairaanhoito järjestyi ja vanhukset pääsivät muuttamaan takaisin kotiin. Elämä palautui lähes ennalleen – ainakin joksikin aikaa.

Jää hyvästi, mummola käsittelee vanhenemista, itsemääräämisoikeutta, sukurakkautta, välittämistä, kiintymistä paikkaan ja sukupolvien välisiä näkemyseroja. Samalla seurataan maaseudun autioitumista ja palvelujen siirtymistä muualle, sekä myös vanhustenhoidon käytäntöjä ja haasteita. Muistojen myötä teos nivoutuu Suomen historiaan: kaiken yllä heiluu talvisodan haalea haamu, ja kranaatinheitinaliupseeri-ukki koluaa yhä juoksuhautoja puheissaan ja unissaan.

Videotaideteos on nähtävissä Varkauden pääkirjaston Mediakeitaalla kirjaston aukioloaikoina 25.-30.1.2019. Video näytetään non-stopina muuten, mutta ryhmät voivat varata tietyn katseluajan, jolloin esitys keskeytetään ja aloitetaan alusta.

Jätä kommentti