Kulttuurikeskus Poleeni viettää Pieksämäellä 30- vuotisjuhlaansa eri tapahtumin voimin koko vuoden.

Spread the love

Kultuurikeskus Poleenin kevään ohjelmatarjonnassa Pieksämäellä juhlavuosi näkyy Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden, Saimaa Sinfoniettan vierailuna ja kesällä Poleenin 30-vuotisjuhlanäyttelynä – Hyvää puuta. Ohjelmistosta löytyy jokaiselle näkemistä ja kokemista, on teatteriesityksiä, konsertteja, taidenäyttelyitä, elokuvia, luentoja, yhteislauluja, lastentapahtumia.

Vuosi polkaistaan käyntiin terveysmessuilla tammikuussa. Pelimannit muistelee höyryveturimuistoja konsertissaan ja suomalaisia puutarhaunelmia kuullaan TV:stäkin tutun Paula Ritanen-Närhen luennoimana. Varsinainen sekametelisoppa saadaan aikaan, kun Odd Brew sekoittaa eri musiikkityylejä toisiinsa Poleenin kahvilassa.

Helmikuussa heilahtaa The Beatles Tribute, joka tuo mukanaan Beatlesien musiikkia tuvan täydeltä. Flamencoa nähdään harvemmin esitettävänä unkarilais-suomalaisena yhteistyönä. Improvisaatioteatteri VSOP tarjoilee aimo laidallisen vauhdikkaita ja vaarallisia tilanteita, mukana mm. Niina Lahtinen.

Hyväntekeväisyyskonsertti, Pieni sydän  –  lauluja rakkaudesta tuo estradille iki-ihanan Maria Lundin.

Helmikuun konserttitarjontaa lisää Silvennoinen, Försi ja Hela & Band bluesin, soulin ja popin voimalla.

Jätkän humpan isä, Eki Jantunen tekee Mutkattomien kanssa kestävän kattauksen iskelmä- ja tanssimusiikin saralla.

Maaliskuu tuo tullessaan, Kari Tapio 15 kesää -laulunäytelmän, mukana mm. Marita Taavitsainen. Suomen Musiikkiteatterin vierailu, Hetki lyö, kertoo Kirka Babitzinin tarinan musikaalin muodossa. Suuren suosion saanut, Avomielinen Anneli tulee jälleen, tällä kertaa Keijon kaa. Pauli Hanhiniemi liikkuu taas retkueensa kanssa, mukana myös Lohkare. Vesterinen yhtyeineen viettää Faaraoiden aikaa, uuden levyn konserttikiertueellaan.

Poleenin Teatteri esittää Agatha Christien Hiirenloukku -rikosnäytelmän, joka on mennyt Lontoossa vuodesta 1952 keskeytyksettä. Ukrainalainen kasakkayhtye Varta vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Iiro Rantala musisoi jazzin ja klassisen sekoituksella = Iiroa! huhtikuun alussa. Erja Lyytinen kiertää jälleen uuden levyn kera ja operetti Wieniläisverta ihastuttaa Angelika Klaasin, Raimo Laukan ja Jukka Saarmanin esityksellä.

Lapsille suunnattu Pate ja ihmeellinen eno, musiikkinäytelmä, nähdään huhtikuun lopulla. Teatterivierailuna saapuu Itse Pulkkinen Live!, tällä kertaa elävänä lavalla. Kenttäharmaa orkesterin, Pieksämäen Mieslaulajien kevään ääniä ja Kamarikuoro Vox Ferrumin kevätkonserttien ja Jazz memoriesien myötä siirrytään kohti kesää ja 8.6. koko kaupungin yhteistä tapahtumaa, jossa on menoa ja meininkiä pitkin päivää torilla, kaduilla, Nukkekodilla ja Poleenissa.

Jätä kommentti