Kirjoittaja: Joni Penkari.
Raportti tapahtumista Warkauden teollisuusyhdyskunnassa
Laatinut: Vanhempi etsivä Korhonen
Etsivän keskuspoliisin päällikölle, salainen
Kuten hyvin tiedätte, määräsitte allekirjoittaneen vanhemman etsivän Arvo Korhosen matkustamaan Leppävirran pitäjän Warkauden teollisuusyhdyskuntaan tutkimaan siellä tapahtunutta epämääräistä kuolemantapausta. Edelliskeväänä palaneen Ämmänkosken konepajan raunioista oli löydetty kuoliaaksi ammuttuna paikallisen Ahlström Oy:n tehtaan konttoripäällikön Usko Perttusen ruumis. Ruumiin otsaan oli luodinreiän viereen isketty hiiltyneellä rautanaulalla arpajaislippu, johon oli uhrin verellä kirjoitettu sana ”Huruslahti”. Ottaen huomioon vapaussotamme tapahtumat tuolla paikkakunnalla, katsoitte tutkintaan osallistumiselle välttämättömäksi. Mitä ilmeisimmin tapaukseen liittyi valtakunnan yhtenäisyydelle ja itsenäisyydelle vaarallisia piirteitä.
Leppävirran nimismies Havas oli ystävällisesti ilmoittanut Warkauteen saapumisestani etukäteen. Höyrylaivan rantautuessa minua vastaanottamassa olikin apulaisnimismies Emil Anttila yhdessä paikallisen suojeluskunnan vt. päällikkö Johannes Koskensuun kanssa. Kohteliaiden tervehdysten jälkeen herrat ohjasivat minut majapaikkaani. Koska koskensuu oli paitsi suojeluskunnan myös Ahlströmin yhtiön paikallinen johtaja, oli hän järjestänyt minulle majoituksen yhtiön omistamasta Luhtalinnan talosta.
Aamulla aloitin kuolemantapauksen tutkimisen. Ensiksi kävelin konepajan palaneille raunioille, koska siletähän ruumis oli löytynyt. Paikka oli lohduttoman näköinen sumuisena syysaamuna. Konepajan hiiltynyt runko oli kyllä osin jo raivattu, mutta jäljellä oleva entisen teollisuusrakennuksen luuranko oli silti aavemainen näky.
Paikalla oli jo muutamia työmiehiä jatkamassa palopaikan raivaamista. Esittäydyin miehille Kuopiolaisena sanomalehtimiehenä, koska päättelin työmiehet ajatuksiltaan punaisiksi ja siten poliisiin ehkä vihamielisestikin suhtautuviksi. Arveluni osoittautui oikeaksi. Pienen pohdinnan jälkeen eräs heistä – Mielonen nimeltään – suostui näyttämään minulle paikan, josta ruumis oli löytynyt. Paikka oli osin jo raivattujen pajarakennuksen ja kattilarakennuksen raunioiden rannanpuoleisessa päädyssä. varsin suojaisessa paikassa. Ämmänkoski virtasi aivan vieressä vuolaana peittäen kovemmatkin äänet. Mielosta puhuttaessani osoittautui, että juuri hän oli surmatun löytänyt. Hän oli heti tunnistanut uhrin. Perttunen oli ollut tunnettu mies yhtiössä, vaikkakaan ei selvästi ainakaan työläisten suosiossa. Mielosta lainatakseni hän oli ollut kuulemma ”Yks mulukku mieheksi”.
Kiitin Mielosta ja jatkoin vielä hetken paikan tutkimista. Tämä kannattikin, sillä löysin jonkin matkan päästä muutamia tuoreita pistoolin hylsyjä. Otin ne talteen myöhempiä tutkimuksia varten.
Rikospaikkatutkimuksen jälkeen kävelin apulaisnimismies Anttilan huoneelle, mutta tämä ei ollut paikalla. Jatkoin siis suoraan sairaalarakennukselle, sillä olin saanut tietooni uhrin ruumista siellä säilytettävän. Tapasin sairaalassa tohtori Brummertin, joka ystävällisesti suostui uhrin minulle näyttämään.
Perttusen ruumis ei ollut kaunis näky. Luoti oli osunut otsaan miltei suoraan silmien välin kohdalle. Sen vierellä oli toinen reikä, jonka naula oli jättänyt. Naula viesteineen oli irrotettu ja mitä ilmeisimmin poliisin hallussa. Uhrin pään takaosa oli pahoin kärsinyt luodin tullessa siitä ulos. Uhrin kasvoille oli jäänyt lähinnä hämmästynyt ilme.
Brummert vahvisti epäilyni siitä, että uhri oli kuollut joitakin tunteja ennen löytymistään. Nyökkäsin ja kerroin tohtorille omista löydöistäni. Näytin hänelle löytämiäni hylsyjä, jotka tohtori tunnisti heti venäläisen Nagant-pistoolin hylsyiksi. Kummastelin hetken, miten parantamisen ammattilainen oli näin hyvin perillä tappamisen välineistä, mutta tohtori totesi huokaisten joutuneensa tutustumaan viime vuosien aikana liiankin moneen luotiin ja luodinreikään. Tästä syystä hän sanoi myös joutuvansa tuottamaan minulle pettymyksen, sillä tämän miehen kohtaloon eivät nämä hylsyt liittyneet. Miehen otsassa oleva reikä oli hieman suurempi. Tällaisen jäljen jättänyt pistooli oli järeämpää tekoa. Vastaavia hän oli nähnyt lähinnä vapaussodan jälkeen joutuessaan toteamaan teloitettuja punakapinallisia kuolleiksi. Näiden kohdalla armon laukaus oli jättänyt samanlaisen jäljen, mutta se oli ammuttu upseerin saksalaisperäisellä aseella.
Tohtorin sanat jättivät minut pahemman kerran ymmälleni. Olin aivan varma, että löytämäni hylsyt olisivat olleet ratkaisun avain. Warkaudessa riitti toki vapaussotamme taisteluiden maahan jättämää rautaa ja nikkeliä, mutta nämä hylsyt olivat varmastikin peräisin konepajan palon jälkeiseltä ajalta.
Seuraavaksi tahdoin nähdä uhrin kodin. Toivoin sieltä löytäväni jotakin lisävalaistusta mysteerille. Perttunen oli ollut perheetön mies. Sain selville, että hänellä oli ollut pieni huoneen ja hellahuoneen asunto.
Ahlström-yhtiön virkailijoiden talossa Päiviönsaaren kupeessa. Asunto ei ollut lukittuna, joten pidemmittä pohdinnoitta suoritin kotietsinnän. Perttunen vaikutti kotinsa perusteella siistiltä mieheltä. Tavarat olivat säntillisesti paikoillaan ja vaikka niitä ei ollut paljon, olivat varsinkin vaatteet uusia ja hyvälaatuisia. Piirongin päällä oli lisäksi tyylikäs hopeinen taskukello. Arvelin Perttusta säästäväiseksi mieheksi, sillä ihan normaalilla konttoristin palkalla sellaista ei hankittaisi.
Huomiotani kiinnitti hellahuoneen pöydälle jätetty siisti paketti. Tunnustelin sitä, ja puotipaperin sisus oli pehmeä. Koska tiesin, ettei asukas tulisi enää pahastumistaan esittämään, päätin tutkia vielä paketin sisällön. Paketissa oli pesulasta palautettu siisti arkipuku. Otin puvun pois paketista sitä tutkiakseni, jolloin jostain puvun poimusta putosi lattialle paperin palanen. Ilmeisesti se oli jäänyt epähuomiossa taskuun pesun ajaksi. Poimin hieman nuhjaantuneen lapun, johon oli kirjoitettu vain ”Maria Jaakontytär”. Ei muuta. Käsiala vaikutti Perttuselle kuuluneelta. En hetimiten keksinyt, mitä tarkoitusta paperilla olisi, mutta otin sen kuitenkin varmuuden vuoksi mukaani.
Myös minun asunnollani odotti lähetti. Nuori suojeluskuntapoika pomppasi asentoon saapuessani ja vuodatti siitä viestinsä. Suojeluskunnan päällikkö Koskensuu olit kutsunut minut illalliselle asuntoonsa. Kiitin, ja lupasin toki saapua.
Siistiydyin pikaisesti ja lähdin illalliselle. Saapuessani yhtiön Koskensuun asunnoksi tarjoamaan hienoon Villaan, oli isäntä itse minua vastaanottamassa. Johannes Koskensuu oli vaikuttava mies. Hänestä uhkui rautainen tahto ja johtajan karismaattinen olemus. Hän oli taustaltaan vaatimattomasti huutokoskelaisen kyläsuutarin poika, mutta tahtonsa ja terävän oppimiskykynsä avulla hän oli kuitenkin raivannut tiensä ensiksi oppikouluun ja vielä insinööriksi. Ahlströmin yhtiössä tällaisia miehiä oli aina arvostettu. Paikallisessa suojeluskunnassa hän oli ollut perustajien joukossa ja johtavassa asemassa alusta alkaen. Vapaussodassamme hän oli paikkakunnan hyvin tuntevana toiminut komendantiksi määrätyn Ensi Somersalon varapäällikkönä sekä apulaisena.
Illallisella olikin läsnä lisäksemme tehtaan ja suojeluskunnan ylintä johtoa. Isäntä vaikutti olevan oikein hyvällä tuulla. Syykin selvisi pian, kun hän onnitteli virkavaltaa ja suojeluskuntaa surmatyön nopeasta ratkaisusta. Suojeluskunta oli antanut apulaisnimismies Anttilalle päivän aikana merkittävää virka-apua, kun koko joukko tunnettuja työväenyhdistyksen johtajia oli vangittu suojeluskuntatalon vankikoppeihin. Koskensuu oli varma, olisi joku pidätetyistä. Perttusen rooli Huruslahden teloituskomppaniassa oli sen verran hyvin tunnettu paikkakunnalla, että motiivikin olisi selvä. Otsassa ollut lappuhan paljasti sen suoraan. Ja jos joku pidätetyistä nyt ei suoranaisesti tätä rikosta olisikaan tehnyt, löytyisi varmasti jotakin muuta isänmaanvastaista. Nyt Warkaus puhdistettaisiin lopullisesti punaisesta kuonasta, mikä edellisvuonna oli jäänyt pahasti kesken.
Kuuntelin isännän ajatuksia ja vieraiden suosionosoituksia huolestuneena. Nousin vuorollani ylös ja nostin maljan isännälle. Tarkoin sanani valiten muistutin samalla siitä, että vuonna 1919 eivät paikalliset suojeluskunnat enää voineet toimia kenttätuomioistuimina, vaan mahdolliset valtiorikosasiat pitäisi viedä valtiorikostuomioistuimen ratkaistaviksi. Tässä tilanteessa siis tulisi pitää maltti mukana ja seurata presidenttimme viitoittamaa kansakuntaa parantavaa tietä.
Minun puheenvuoroni ei suosionosoituksia herättänyt. Isäntä ohitti sen olankohautuksella ja useat muista katsoivat minua kylmästi. Nämä miehet eivät vaikuttaneet sellaisilta, jotka kerran jotain päätettyään muuttaisivat enää mielipidettään.
Tunnelma kuitenkin vapautui puheiden jatkuessa. Illallisen jälkeen siirryimme sikarien ja konjakin äärelle. Siellä minulle tuli tilaisuus kysyä isännän näkemystä Perttusesta. Koskensuu kertoi, ettei tuntenut Perttusta erityisen läheisesti. Toki he olivat olleet tekemisissä suojeluskunnassa ja jonkin verran yhtiössäkin. Perttunen oli vaikuttanut säntilliseltä ja asialliselta mieheltä. Muuta hän ei osannut sanoa. Kysyessäni Perttusen taloudellisesta tilanteesta Koskensuu vain naurahti, ettei tosiaan voinut tuntea yhtiön jokaisen konttoristin tilannetta. Hän suositteli kysymään paikallisesta Kansallis-Osake Pankin konttorista, jos jotain halusin tietää. Tosin hän totesi että tällaiset tutkimukset tuskin olisivat tarpeen, kun tapaus olisi selviämässä jo paikkakunnan omin voimin.
Kysyin vielä lopuksi, sattuisiko Koskensuu tietämään, kuka oli Maria Jaakontytär. Koskensuun kasvoilla häivähti hetken kireä ilme, mutta se meni pian ohi ja hän totesi, ettei ole moista nimeä koskaan kuullut. Keskustelumme päättyi tähän.
En kokenut enää tarpeelliseksi jatkaa iltaa joukossa, johon en selvästikään ollut kutsuttunakaan tervetullut. Kiitin isäntääni ja lähdin kohti yösijaani. Lähtiessäni mukaani lyöttäytyi tohtori Brummert, jonka piti vielä käydä sairaalassa katsomassa erästä potilasta. Juttelimme tohtorin kanssa niitä näitä ja kerroin hänellekin Maria Jaakontyttärestä. Tohtori huokaisi syvään ja kertoi muistavansa tämän traagisen tapauksen hyvin.
Maria Jaakontytär oli ollut Taulumäellä asuneen köyhän työläisperheen sievä ja poikkeuksellisen henkevä tytär. Ikäisekseen kypsä nuori neito. Paikkakunnalla pidetty ja monen nuoren miehen tavoittelema. Maria-neito oli kuitenkin nuorukaisten lähestymisyritykset aina torjunut. Siksi olikin ollut yllätys, kun tohtori oli havainnut hänen hukkunutta ruumistaan tutkiessaan, että hän oli odottanut lasta. Poliisi oli päätynyt nopeasti päättelemään, että kyseessä oli ollut nuoren tytön hätäinen ratkaisu häpeän välttämiseksi, sillä isästä ei ollut tietoa. Tapaus oli kuitenkin pian unohtunut yleislakon ja sisällisen sotamme tuotua paljon uusia murheenaiheita. Perheelle kuolema oli ollut kuitenkin tuhoisa isku. Marian äiti oli jo kuollut joitakin vuosia aiemmin, mutta tyttären kuolema oli sysännyt isän pirtupullon äärelle. Marian veli puolestaan oli tunnekuohuissaan vannonut kostoa sisarensa elämän tuhonneelle. Veljestä oli tullut paikallisen punakaartin kiihkeä jäsen. Hänen kerrottiin murhanneen paikallisen lennätin mestarin ja paenneen tämän jälkeen etelään. Vapaussodan syttymisen jälkeen veljestä kuitenkaan ei enää kuultu. Sisarusten isälle tämä oli viimeinen isku, ja ukko oli puolestaan löytynyt kuolleena Huruslahden jäältä hieman myöhemmin.
***
Seuraavana päivänä jatkoin tutkimuksiani vierailemalla paikallisessa Kansallis-Osake Pankin konttorissa. Sain tavata konttorin johtajan ja tiukan neuvottelun jälkeen hän suostui esittämään Perttusen tiliotteen. Se osottautui hyvin kiinnostavaksi. Kiinnitin huomiota siihen, että Perttunen oli säännöllisin väliajoin tallettanut tililleen merkittävän rahasumman. Ensimmäinen talletus oli tehty hieman ennen vapaussotaa, ja sodan jälkeen talletuksia oli tehty kahden kuukauden välein.
Perttusen palkka näkyi eri kohdassa. Jostain hän oli siis saanut ylimääräistä rahaa. Mutta mistä?
Päätin käydä vielä keskustelemassa Johannes Koskensuun kanssa. Arvelin, että ehkä hänellä voisi olla jokin tieto Perttusen mahdollisista muista tulonlähteistä. Ketään muutakaan en keksinyt, joka asiasta voisi jotakin tietää.
En löytänyt Koskensuuta yhtiön konttorilta. Siellä arveltiin, että hän olisi yhä kotonaan.
Kävelinkin hänen huvilalleen, joka vaikutti kuitenkin autiolta. Koputukseeni ei vastattu, mutta kokeilin vielä varmuuden vuoksi ovea. Se oli auki ja päätin vielä käydä tarkistamassa sisältä, josko isäntä ei vain ollut kuullut äänekästä koputustani.
Löysin Johannes Koskensuun työhuoneestaan. Koskensuu istui työtuolissaan kirjoituspöytänsä päällä lysähtäneenä. Hän oli selvästi ollut lukemassa Bibliaa, sillä hänen oikea kätensä lepäsi avoimella Roomalaiskirjeen sivulla. Etusormi oli jäänyt osoittamaan jaetta, jossa sanottiin: ”Sillä kuolema on synnin palkka, mutta iankaikkinen elämä on jumalan lahja Jesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.” Hänen päänsä lepäsi pöydällä ja sitä rumensi hyytyneen veren peittämä luodinreikä. Tuolin vierelle oli pudonnut hänen virka-aseensa. Johannes Koskensuu oli kuollut mitä ilmeisimmin oman kätensä kautta.
Kuolema oli tapahtunut joskus yön aikana, sillä ruumis oli alkanut jo kylmetä. Kävin soittamassa huvilan telefoonilla sairaalaan ja ilmoitin kuolemasta tohtorille. Tämä lupasi saapua välittömästi ja ilmoittaa asiasta myös apulaisnimismiehelle, jonka toimitiloissa ei vielä telefoonia ollut.
Olin järkyttynyt. Itsensä surmaaminen ei ollut ratkaisu, jota olisin osannut odottaa edellisillan hilpeältä isännältä. Miksi hän siis oli tähän päätynyt? Päätin tutkia odottaessani Koskensuun työhuonetta tarkemmin. Biblian alla työpöydällä oli Koskensuun avoin pankkikirja, jota päätin hieman tutkia. Huomiotani kiinnitti heti se, että Koskensuu oli nostanut säännöllisesti tililtään saman summan rahaa, jonka olin aiemmin päivällä nähnyt toisessa tilikirjassa. Ilmeisesti Perttusen rahanlähde olikin lähempänä kuin olin arvannutkaan. Mutta miksi?
Biblian ja pankkikirjan lisäksi pöydällä oli vain hiirenkorville luettu kirjelappunen, hieman kellastunut kuva viehättävästä nuoresta naisesta ja tyhjä konjakkilasi. Kuvan taakse oli kirjoitettu ”Maria”. Kirjettä tutkiessani huomasin sen samoin Marian kirjoittamaksi. Siinä hän ilmoitti havainneensa odottavansa lasta ja miettivänsä mitä tehdä. Oivalsin hetkessä, että juuri Koskensuu oli ollut Maria Jaakontyttären salainen rakastaja ja tämän lapsen isä. Kirje ei jättänyt mitään epäselväksi. Mutta suhde olisi ollut niin epäsäätyinen, ettei se olisi voinut johtaa avioliittoon. En voinut olla huomaamatta, että Koskensuun virka-ase oli 9mm saksalainen Parabellum. Arvelinkin, että lisätutkimus paljastaisi juuri tämän aseen olleen sen, jolla Perttunen ammuttiin.
Päättelin Marian kohtalon kuitenkin jääneen kalvamaan Koskensuuta. Yön pimeinä tunteina synnin paino oli mitä ilmeisimmin lopulta käynyt kohtuuttomaksi, ja mies oli tehnyt demoniensa piinaamana lopullisen ratkaisunsa.
Otin telefoonilla yhteyden Helsinkiin pyytääkseni teknistä apua varmistaakseni vielä, että juuri Koskensuun ase oli koitunut Perttusen kohtaloksi. Toivon voivani odottaa Warkaudessa, kunnes tämän vahvistuksen vielä saan. Toisen puhelun otin Leppävirran nimismiehelle, ja kerroin hänelle arveluistani. Pyysin häntä edesvaikuttamaan, jotta vangitut työväenjohtajat vapautettaisiin arveluideni vahvistuttua. Tilanne täällä on nyt kovin herkkä, ja uusi sisällinen sota ei ole kaukana, jos tilanne jää vielä paikallisviranomaisten käsiin.
Joitakin asioita tahtoisin vielä selvittää, jos sallitte minun tänne vielä jäävän. Ensiksikin Marian Koskensuu esiintyi ”hänenä”. Oliko kirje siis osoitettu jollekin muulle kuin Koskensuulle? Mieltäni painaa edelleen lisäksi se, että ruumista tutkiessani havaitsin luodin reiän pidemmäksi kuin mitä Perttusen otsalla oli aiemmin nähnyt. Eikö sen olisi tullut olla suurempi, sillä olihan luotikin varmasti tullut lähempää? Kolmas asia, jota en ymmärrä, on kuitenkin mysteerisin. Miten on mahdollista, että Koskensuun ase oli pudonnut tuolin oikealla puolen? Miten se oli päätynyt sinne, kun kuolinhetkellä hänen oikea kätensä oli kuitenkin Biblialla…
Tarkempia jatko-ohjeitanne odottaen ja kunnioittavasti teidän,
Vanhempi etsivä Arvo Korhonen.
Klikkaa alta luku, johon haluat siirtyä! Tai jos haluat tulostaa koko kirjan, voit ladata sen tästä pdf-muodossa. Julkaisemme kirjan lukuja blogissa muutaman viikon ajan päivittäin!