
Vuosi 1917 ja siihen johtanut aika oli keskiössä valtiotieteiden tohtori Mika Siirosen luennossa ja illan aikana käydyssä keskustelutilaisuudessa Warkauden Klubilla marraskuun puolivälissä. Siironen on tutkinut Savoa lähinnä alueen pohjoista reunaa, Iisalmea ja lähinnä sisällissodan jälkeisiä aikoja. Tällä hetkellä hänellä on työn alla artikkeli Varkauden Ahlströmin lakosta vuonna 1922 ja siltä osin hän on asian tiimoilta tutustunut Varkauteen.
Esityksessään hän liikkui aika paljon yleisen ja paikallisen välisellä tasolla ja taustoitti yhteisöä ja yhteiskuntaa Suomessa 1900-luvun taitteessa ja myös ennen sitä. Siirosen mukaan Varkauden kehityskulku oli Itä-Suomen mittakaavassa aika uniikki verrattuna moneen muuhun paikkakuntaan. Varkauden-tarinan hän aloitti ns. ruukin ajasta eli 1800-luvun alkupuolelta.
– Sen ajan teollinen tuotanto arvosti metallia ja Varkaudessa oli mahdollisuus hyödyntää järvimalmia, vaikka lopulta siitä ei tullutkaan sellaista ”sampoa” kuin alunperin ajateltiin. Kuitenkin täällä oli oivalliset olosuhteet teolliselle tuotannolle – oli koski, joka sittemmin valjastettiin ja on tämän alueen mittakaavassa ollut tärkeä pääoma. Varkauden tulevaan menestykseen vaikutti myös Saimaan kanava, joka mahdollisti tuotteiden viennin merille ja idänkauppaan.
Siirosen mukaan ”ruukin aika” eli Paul Wahlin aika kesti 1800-luvun. Oli nousu- ja laskukausia, mutta joka tapauksessa Varkauteen syntyi omaleimainen tehdasyhteisö.
Suomi oli maatalousvaltainen, kiinni maassa ja metsässä. Siirosen mielestä Suomi oli tietyllä tavalla myös
kehitysmaa ja täysin verrattavissa sellaisiin maihin, jotka tällä hetkellä pyristelevät irti köyhyydestä ja tuotanto on hyvin raaka-ainevaltaista. Suomalainen vienti oli 1900-luvun alussa hyvin paljolti karjataloustuotteita eli Savostakin vietiin maitoa, voita ja kananmunia Pietarin-markkinoille. Ja myös tietenkin maamme suuren rikkauden tuotteita – kaikkea mitä metsästä ja puusta saatiin irti.
– Ehkä suomalaisen yhteiskunnan suuri, ensimmäinen onnenpotku oli 1860-luvun elinkeinoasetusten muutos, joka mahdollisti oikean, aidon yrittäjätoiminnan myös metsäteollisuudessa. Se tuli myös Varkauteen, alkoi muuttaa teollisuuden painopistettä – saha kasvoi tärkeämmäksi kuin ruukki ja sen kylkeen syntynyt konepaja ja laivaveistämö.
– Paul Wahl & Co oli omistajapolitiikaltaan vanhanaikainen. Heille metallipuoli ja ruukki olivat heidän silmäteränsä, kaikki kaikessa, vaikka lopulta saha kuittasi ruukin ja osittain laivaveistämön velkoja. Toiminta oli heikoilla sen päätyessä Ahlströmille, jota Varkaudessa kiinnosti nimenomaan koski. Tulevan toimitusjohtajan, Walter Ahlströmin mielestä koski oli vajaakäytöllä – lisäksi kiinnostuksen kohteena oli seudun puuvarat.

Ensimmäinen saha rakennettiin vuonna 1839. Vuonna 1854 se uusittiin perusteellisesti. Joulukuun 23 päivänä 1860 tulipalo tuhosi sahan ja 1861 se rakennettiin uudelleen ja kaksi vuotta myöhemmin vielä toinen saha edellisen viereen. Kummassakin oli kaksi raamia, joita käytti vesiratas. Molemmat sahat tuhosi tulipalo ja välittömästi alettiin uuden sahan rakentaminen, joka näkyy kuvassa. Kuvan saha on v. 1896 valmistunut saha, joka paloi 1918 Varkauden valloituksen yhteydessä. Keskellä kuvaa on sähkölaitos, joka oli maassamme lajissaan ensimmäisiä. Oikealla on taas valssilaitos, joka oli rakennettu 1873-1874. Jyrkän ja Salahmin ruukeilta tuotua ”takkijöötiä” kuljetettiin vaunuissa valssaamoon sulatettavaksi. (Kuva:Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Oy:n kokoelma / Ivar Ekström) (Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)
Yhteiskuntaan ravistusta
Sinänsä metsäteollisuus ei alussa ollut rahasampo, mutta metsäteollisuuden siunaava vaikutus oli se, että se levitti rahaa ja vaurautta maaseudulle puunostojen kautta.
– Oikeastaan 1860- ja 1870-luvuilla puunostot ulottuivat yhä kauemmas, jopa Kuopion taakse ja lopulta aika lähelle Kainuun rajaa. Ahlströmin ja muiden metsäyhtiöiden puunostajat ostivat järeimmät tukit. Metsänomistajat itsessään eivät 1800-luvun lopulla käsittäneet metsien vaurautta. Metsäyhtiöt käyttivät omaa tietopääomaansa hyvin härskisti, sillä usein ei ostettu pelkästään tukkeja vaan ostettiin koko maatila. Sittemmin, vuonna 1915 oli sellainen tilanne, että lainsäädännöllisesti oli pakko puuttua tilanteeseen, koska metsäyhtiöillä oli omistuksessaan suuri osa Suomen maata.
Kuitenkin muodostui metsäteollisuuden tuotantoketju ja siihen aikaan sanottiin, että ”tukki juoksi virtaa alas ja raha juoksi ylös”. Metsäteollisuus levitti rahataloutta suomalaiseen maaseutuun, joka siihen aikaan oli moni paikoin omavaraistaloutta, varsinkin syrjäseuduilla. Rahaa ei juurikaan käytetty vaan käytännössä kaikki saatiin ”omasta piiristä” – joko itse tuottaen tai vaihdannan kautta.
Metsäteollisuuden ansiosta syntyi työpaikkoja siihen asti renkeinä ja piikoina olleille henkilöille kuten myös yhteiskunnan alatasolla olleille mäkitupalaisille ja ns. loisille. Metsäsavotat työllistivät.
– Se laittoi liikkeelle koko jäykän sääty-yhteiskunnan – metsätalouden luomat työpaikat ja rahatalous pistivät yhteiskuntaan ravistusta ja liikettä. Luonnollisestikin yhteiskunnan muutos ja murros näkyi kaikkein vahvimmin teollisuuspaikkakunnilla – myös Varkaudessa.
Mika Siirosen mukaan 1900-luvun alun metsäteollisuuden ja konepajateollisuuden työpaikat olivat toki paremmin palkattuja kuin rengintyöstä tai savottatyöstä saatava palkka. Mutta kuitenkin palkkataso oli hyvin maltillinen. Onkin sanottu, että jos tehdastyöläisen olisi pitänyt elättää perheensä omalla palkallaan, niin teollisuus olisi loppunut Suomessa.
Työntekijän perheen selviäminen perustuikin siihen, että hänen lisäkseen myös vaimo kävi töissä aina kun lapsiltaan pääsi. Eikä myöskään lapsityö ollut pannassa – heti kun lapset ”kynnelle kykenivät”, myös he alkoivat tienaamaan. Tämänkaltaisina yhteisöinä tehdasperheet pärjäsivät.
Riski yksilöllä

Tietenkin ongelmana oli, että 1900-luvun alussa Varkaus kasvoi hyvin nopeasti – itse asiassa parissa vuosikymmenessä väkimäärä kaksinkertaistui.
– Asumisolosuhteet olivat erittäin huonot verrattuna muuhun Suomeen. Asuntoja oli vähän, asunnot olivat huonosti rakennettuja ja asumisneliöitä henkilöä kohden oli keskimääräistä paljon vähemmän. Se oli aihe, joka synnytti jatkuvaa kitkaa ja skismaa työväestön keskuudessa, totesi Siironen, jonka mukaan työväestön perheillä oli yleensä asumiskäytössä hellahuone. Tai jos pääsi tehtaan töissä paremmille ansioille, niin siirryttiin kahden huoneen järjestelmään.
– On huomattava, että vuosista 1917 ja 1918 puhuttaessa, kriisi syntyi tyytymättömyydestä työntekijöiden palkkaan. Kun siitä otettiin pois asuminen, ruokailu ja vaatteet, palkasta jäi jäljelle n. 10 prosenttia. Se ei mahdollistanut säästämistä eikä ”kulutusjuhlaa”. Ei myöskään ollut mitään sosiaaliturvaa ja sosiaalilainsäädäntöä käytännössä – joskin yhtiö tuonnempina vuosina otti käyttöön sairasvakuutuskassan.
Yhtiö tarjosi turvaa palkan kautta. Mutta tuotteiden kysynnän hiipuessa ja tuotannon hiljentyessä siloisen järjestelmän mukaisesti työntekijöitä irtisanottiin – heitä pidettiin töissä täsmälleen sen verran mitä oli tuotantoa.
– Voi kuvitella, että se ei luonut varmaa oloa työväestöön – vaikkakin siihen oli totuttu, koska maatalousyhteiskunnassa rengit ja piiat olivat töissä vuodenkierron ajan ja tekivät vuoden aikana lukuisia, lyhyitä työsuhteita. Tuohon aikaan yhteiskunnassa riski oli hyvin paljon yksilöllä itsellään ja tilanne alkoi muhimaan.
Tehdas tietää
Esityksessään valtiotieteiden tohtori Mika Siironen toi esille, että Varkaudessa ”ruukin aikana, Paul Wahlin aikana oli syntynyt tehdaspatriarkaalisuus eli selvä isäntä/alainen-asetelma. Ajatuksena oli, että tehdas tietää paremmin, mitä alaiset tarvitsevat. Tehtaanjohdon ja työntekijöiden vuoropuhelu oli heikkoa ja aiheutti kriisejä ja työnseisauksia. He, jotka mukisivat esimerkiksi työoloista, saivat sangen nopeasti huomata olevansa ulkona tehtaan järjestelmästä. Paitsi – jos he olivat niin arvostettuja ja tarvittuja ammattimiehiä, että heitä ei pystynyt korvaamaan. Mutta kuitenkin tavallisesti heidät pystyttiin korvaamaan, koska ympäröivällä maaseudulla oli paljon nuorta porukkaa valmiina tulemaan tehtaalle töihin.
Tehtaiden siirryttyä Ahlströmin omistukseen, edelleenkään ei pystytty siirtymään irti ”ruukinpatriarkaalisuudesta”. Vaikka Varkaudessa olikin Suomen mittakaavassa ensimmäiset yritykset työväenyhdistyksen perustamiseksi jo 1880-luvun lopulla, niin tehtaanjohto teki kaikkensa, että työläisten järjestäytyminen ja muuttuminen toimijaksi estyisi. Aina tiellä oli tehtaanjohdon negatiivinen suhtautuminen.
– Kuitenkin 1900-luvun alkuvuosina laivaveistämön työläiset päättivät perustaa yhdistyksen. Tuolloin tehdas ilmoitti melko kategorisesti, että he jotka liittyvät, ovat sen jälkeen ilman asuntoa – eli annettiin häätöuhka se oli todella rankkaa peliä. Oli vastakkainasettelu ja selvä jännite.
Osittain tilanne laukesi vuoden 1905 suurlakon aikana, jolloin suomalaiset saivat pienen erävoiton tsaarista ja venäläishallinnosta. Voiton merkiksi Suomeen saatiin kansanedustuslaitos ja naiset ensimmäisinä maailmassa pääsivät äänestämään vuonna 1907.
– Suurlakon aika muutti Varkaudessakin selvästi dynamiikkaa niin, että työväestö alkoi miettiä, näki lakon vaikutuksen ja työväen roolin lakossa. Alettiin entistä enemmän miettiä, että valta lähtee kuitenkin lopulta kansasta. Se oli jotenkin täysin uusi ja vallankumouksellinen ajatus. Työväenliike alkoi todellisuudessa syntyä ja ihmiset alkoivat mieltää itsensä – ei pelkästään palkkatyöläisiksi vaan kuuluvaksi työväestöön, työväenliikkeeseen. Syntyi eräällä tavalla uudenlainen identiteetti.
Unelmatehdasyhteiskunta
Siironen muistuttaa, että vuosi 1905 ei ollut pelkästään työväenjuhlaa vaan koko väestö tunsi olevansa ikään kuin samaa porukkaa. Tehtaanjohtokin teki hetken hyvin luontevaa yhteistyötä – nähtiin, että ei olla toistensa vihollisia vaan sortava tsaarin järjestelmä oli vihollinen. Yhteinen viholliskuva yhdisti ihmisiä hetken ajan.
– Mutta aika nopeasti palattiin tietynlaiseen kyräilevään rinnakkaiseloon. Todellisuus oli, että Varkaudessa oli paljon suurelta osin melko heikossa asemassa olevaa työväestöä, pieni porukka keskiluokkaa, tehtaanvirkailijoita ja tehtaanjohtoa. Ero näiden kahden ryhmän välillä oli iso ja jokainen tiesi paikkansa systeemissä.
1910-luvun alussa Walter Ahlström sai valmiiksi suunnitelman unelmatehdasyhteiskunnasta. Hän oli päättänyt, että Varkaus rakennetaan uudestaan ja tehdään täydellinen tehdasyhteiskunta. Se käsitti tietyllä tavalla järjestetyt teollisuuslaitokset ja myös asumisolosuhteiden uudelleen järjestämisen. Eli virkailijat tietyssä paikassa, tehtaanjohto tietyssä paikassa ja työväestö tietyssä paikassa – kaikki tyytyväisinä omaan osaansa.
– Tietenkin se oli omalla tavallaan hieno ajatus – tosin edelleen patriarkaalinen ajatus: ”minä tiedän paremmin muut tarvitsevat”. Ajatuksen suuri siunaus Varkaudelle oli, että 1910-luku oli valtavan rakennusbuumin aikaa, toteaa Siironen ja luonnehtii paikkakuntaa ”kullankaivajakaupungiksi”, johon tuli työväkeä toisilta paikkakunnilta. Oli ns. sakilaisilmiötä ja esimerkiksi Taulumäki oli rauhatonta aluetta.
Ensimmäinen maailmansota (1914-1918) aiheutti syttymishetkensä jälkeen sen, että Ahlströmin johtokin oli hetken täydellisissä kriisitunnelmissa. Markkinat Euroopan suuntaan hiljenivät, mutta kuitenkin se vaihe ohitettiin suhteellisen nopeasti. Itse asiassa tuolloisen sodan ajasta tuli Suomelle taloudellisesti erittäin hyvä aika, koska Venäjä pystyi imemään kaiken, minkä suomalainen metsäteollisuus pystyi tuottamaan. Samaten venäläinen sodankäynti vaati paljon aseita, vaatetusta ja muonitusta – se teki hyvää suomalaiselle teollisuudelle. Metalliteollisuuden koneet kävivät kuumina, myös paikallinen Lehtoniemen konepaja työllisti parhaimmillaan jopa yli 600 työntekijää. Suomen taloudella meni sinänsä taloudellisesti kovaa, vaikkakin syynä oli Venäjän mukana oleminen maailmansodassa.
– Maailmansota toi pelon, että saksalaiset nousevat maihin Suomessa ja etenevät sitä kautta Pietariin. Tätä pelkoa vastaan venäläiset toivat n. 100.000 sotilasta ja se oli iso asia, joka muutti hetkeksi suomalaista yhteiskuntaa. Siitä tuli tärkeä konfliktinlähde vuoden 1918 tapahtumia ajatellen.
Varuskunta tuli myös Varkauteen, viimeistään silloin kun Varkauteen tuli taistelukaasujentuotanto, ns. kruununtehdas.
– Varuskunta ei ollut kovin iso, n. 50 miestä – isompi varuskunta oli Kuopiossa. Mutta ympäri Suomen oli venäläisiä sotilaita, jotka toivat talouteen lisää voimaa. Lisäksi ns. vallityöt eli linnoitustyöt alkoivat maailmansodan vuosina. Miehiä oli paljon eri puolilta Suomea ja vallitöissä Kiinasta asti sotavankeja.
– Maailmansota muutti aika paljon suomalaista yhteiskuntaa. Oli paljon hyvää, mutta myös elementtejä kuten venäläinen sotaväki, joka koettiin vaikeaksi asiaksi.

Ei uudistuksia
Vaikka suomalainen hurmionhetki koettiin vuonna 1905, nähtiin tsaarin sortojärjestelmän muutos ja suomalaiset saivat ruveta päättämään omasta tekemisestään, niin Mika Siirosen mielestä tilanne osoittautui omalla tavallaan kuplaksi. Kuitenkin kansanedustuslaitos syntyi, eduskunta syntyi ja vuoden 1907 vaaleissa näkyi selkeästi väestörakenne ja työväestön mittava vaalivoitto – se kertoi yhteisöstä.
Siirosen mukaan ”punaisen viivan vetämisellä” ja vaalilipun tiputtamisella uurnaan ei saatu kovinkaan paljoa.
– Työväestö ei saanut läpi uudistuksia, ei saatu torpparivapautusta, ei kunnallislain uudistusta, sosiaalilainsäädäntöä eikä kahdeksan tunnin työaikaa. Kaikki kipukohdat väsähtivät viimeistään kenraalikuvernööriin ja tsaarin järjestelmän vastustukseen.
Puhumattomuuden kulttuuri
Vuosisadan alun aikana oli syntynyt kansalaisyhteiskunta, ”kansalaisuskontoina” nationalismi ja sosialismi. Työväenliike oli ollut identiteetin mobilisoijana ja työväestöstä muotoutui vuosina 1905-1917 poliittinen toimija. Ristiriidat Varkaudessa olivat kuitenkin pahempia kuin muualla Savossa.
Maaliskuun vallankumous 1917 toi yhteisöllisyyttä ja vapautta. Siirosen mukaan porvaritkin kulkivat punainen merkki rinnassa – kumouksessa oli huumaavaa aktivoimisvoimaa ja yhteiskunnalliset paineet saivat uusia kanavia. Oli työväenliikkeen voiman aikaa ja sitä myös osoitti Varkauden vappujuhlassa 1917 esitetty runo: ”Meillä on vain yksi vihollinen, idän tundrilta läntehen hamaan. Sinä päivänä orja kun käsität sen, kun puhallat liekkihin samaan.”
Oli kriisin aineksia ja epäjärjestyksen aikaa – kansalaiskokouksia, virkamiesten ajojahti, järjestyskuntia, kaarteja ja kansanmiliisejä. Kesä 1917 oli levoton. Oli nälän aikaa, pettua ja tyytymättömyyttä – oli mustaa pörssiä. Kesään 1917 mennessä talouden hyvä kausi oli katkennut.
Alkoi syntyä ”leiriytymistä” – elettiin turvattomuuden aikaa. Perustettiin ”palokuntia”, suojeluskunnat hakivat yhteistyötä ja syntyi järjestyskaarteja. Marraskuun 1917 yleislakko oli työväenliikkeen yritys valtaan. Lakko kärjisti poliittista jakoa ja monilla paikkakunnilla Suomessa vallankumouksellinen tilanne toi mukanaan väkivaltaa – myös Varkaudessa. Asetelma vuoteen 1918 oli sellainen, että suojeluskunnat järjestäytyivät nopeasti, jääkärit astuivat ”näyttämölle” ja punakaarti oli vallankahvassa Varkaudessa, joka oli ”punainen saareke keskellä valkoista maaseutua”.
Warkauden Klubilla pidetty tilaisuus sai aikaan vilkkaan keskustelun. Mikä oli lopullinen syy vuoden 1918 tapahtumille – suoranaista vastausta ei siihen löydetty. Kaikkinensa todettiin, että muistitieto on iso tietolähde, joskin ”puhumattomuuden kulttuuri” jäi hyvin pitkäksi ajaksi varkautelaiseen elämään. Psykologinen tutkimus onkin puhunut yli sukupolvien siirtyvästä traumasta.