eBudjetti päästää sinut kirstunvartijaksi

Spread the love

Varkauden kaupunki ottaa digiharppauksen asukkaiden osallisuuden parantamiseksi.

Varkaus on kehittänyt Flowmedik Oy:n kanssa sähköisen budjetointityökalun, jonka avulla kuntalainen voi leikitellä ja tehdä ehdotuksia kaupungin budjettiin.

Varkauden kaupungille ainoana itäsuomalaisena kuntana myönnettiin lokakuussa valtiovarainministeriön Digikuntakokeiluavustus. Digikuntakokeilun kehittämisohjelma on perustettu kuntien digitalisaation, tuottavuuden ja kustannussäästöjen edistämiseen syksyllä 2016.

Varkauden kaupunki on kehittänyt aidosti kuntalaisia osallistavan ”kuntalaisen sähköisen budjettityökalun”.

– Olemme halunneet viedä osallistamisen muutamaa astetta aiempaa pidemmälle ja ns. avanneet kaupungin kassan kuntalaisille. Mikäli kuntalaiset haluavat esimerkiksi Leikkipuiston Hertunrantaan tai kaikille alakoululaisille tabletit, eBudjetti ohjaa kuvitteellisen hahmon, Killinki-Kallen konsteilla, miten se tehdään. Uuden työkalun avulla voi arvioida omia esityksiä ja niiden taloudellisia vaikutuksia, avaa sovellusta Varkauden kaupungin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Kaisu Tolvanen.

Keskeisestä esitysten teossa on, että käyttäjä joutuu muun muassa pohtimaan, onko mielessä oleva palvelutoive kaupunkistrategian mukainen.

– Palvelu osoittaa käyttäjälle alueen talouden kehityksen ja siihen liittyvät realiteetit. Rohkaisen kuitenkin leikittelemään työkalulla ja kokeilemaan hullujakin ideoita, jatkaa kaupungin osallisuuskoordinaattori Vuokko Jaakkola.

– eBudjetti ehdottaa myös asukashankintaa rahoituskanavana. Kuinka monta uutta asukasta tarvitaan, että saadaan vaikkapa 10 000 euron toive rahoitettua, sanoo Kaisu Tolvanen.                    – Osallistuvaan budjetointiin liittyvä eBudjetti on tervetullut työkalu myös avoimen hallinnon tarpeisiin. Sen kautta voi kaupunkikin tuoda valmistelussa olevia asioita kuntalaisten arvioitavaksi, sanoo Vuokko Jaakkola.

Michael Rossing, kehitys- ja viestintäjohtaja Flowmedik Oy:stä, joka vastaa palvelun teknologian kehittämisestä, korostaa resurssiohjauksen läpinäkyvyyden merkitystä.

– Entisenä sote-virkamiehenä koen palvelun erittäin hyödylliseksi. Julkisen sektorin taloussuunnittelussa on harvoin kyse siitä, että ei haluta edistää hyviä asioita ja ajatuksia; kyse on siitä, että eurot asettavat meille määrätyt kehykset toimia. Pitää siis priorisoida ja priorisointi ei yleensä ole läpinäkyvää. Palvelun myötä käyttäjä havahtuu talouden realiteetteihin eli siihen, että jostain on luovuttava tai tuloja on lisättävä jos tavoitteena on muuttaa tai paisuttaa käytössä olevaa kakkua, sanoo Rossing.

Varkauden kaupunki ottaa eBudjetin käyttöön kahdessa vaiheessa

Ensimmäisenä eBudjetti otetaan käyttöön tapahtuma-avustusten haussa. Haku on auennut sunnuntaina 12.11.2017 osoitteessa www.ebudjetti.fi/varkaus/tapahtuma-avustushaku.

– Uudistuksena entiseen on, että pisteytyksessä otetaan huomioon paitsi tapahtumien aluetalouden vaikutukset, myös vapaaehtoistoiminnan panos. Talkootyön arvo on merkittävä niin elinvoiman kuin kaupungin hyvinvoinninkin näkökulmasta, kertoo Tolvanen.

eBudjettia esitellään kiinnostuneille perjantaina 8.12. kello 10-16 Varkauden kaupungin Osallistu oikeesti! -Idealeirillä os. Kauppakatu 25 sekä viranomaisille valtionvarainministeriössä 11.12.

 eBudjetti toimii myös älypuhelimissa ja tableteissa. eBudjetti on vastaus kansalaisten huutoon ja mahdollisuudet sen kautta rajattomat.

Jätä kommentti