Tarinoiden Taulumäki – kaupunkifestari kaikenikäisille

Tarinoiden Taulumäki -tapahtuma lauantaina 11.11. klo 16.30-21.00 tulee piristämään Varkauden marraskuista Isänpäivän aattoiltaa jo 19. kerran – tänä vuonna teemalla ”Huumoria pilke silmäkulmassa”. Ilta tarjoaa huumorilla höystetyn ohjelman, joka huomioi eri ikäryhmät ja vapaa pääsy tukee saavutettavuutta. Tapahtumassa edustettuna on niin paikallista osaamista, alueen taitajia kuin valtakunnallisia tähtiäkin.

Illan odotettu kirjailijavieras on sarjakuvataiteilija, kuvittaja Pertti Jarla. Hänen tunnetuin sarjakuvansa on vuodesta 2007 lähtien ilmestynyt Fingerpori, jota julkaistaan Suomessa tällä hetkellä 45 eri mediassa, lehdissä ja nettialustoilla. Erilaisia Fingerpori -kirjoja on tähän mennessä myyty yli 500 000 kappaletta. Häntä haastattelee tapahtumassa Warkauden Lehden toimituspäällikkö Antti Aho. Fingerpori -sarjakuvapajassa yleisö pääsee keksimään tekstejä Jarlan kuvituksiin.

Illan musiikkitarjonnassa esiintyy kahden harrastelijarockmuusikon duo Karvonen & Järvinen Acoustic, joka sai alkunsa keväällä 2016 hitsausloossin lämmössä. Duon repertuaari muodostuu pääosin 1990-luvun englanninkielisestä vaihtoehtorockista, joka on sovitettu kahdelle akustiselle kitaralle. Duon laulannallisesta ulosannista ja rytmikitarasta vastaa Kim Karvonen ja soolovoittoisempaa kitarointia toteuttaa Jimi Järvinen. Soisalo-musiikkiopiston oppilaskonsertissa kuullaan monipuolinen musiikkiilottelu.

Jore Marjaranta konsertoi yhdessä kitaristi Ville Nurmen kanssa. Marjaranta nousi kuuluisuuteen 1990-luvun alussa Leningrad Cowboysin jäsenenä. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Pahat Pojat -elokuvasta tuttu Haaveet kaatuu, Miten pelko lähtee (elokuvasta Minä ja Morrison), Ikävä, Kävelet tähtiin päin, Niin kaunis on Helsinki nyt ja Tunteisiin tunnusmusiikki tv-sarjassa Salatut elämät.

Kuubalaista reggaetontanssia esittää jyväskyläläinen Alerta Roja -ryhmä. Kuubalainen reggaeton on rytmikästä, aggressiivista sekä intensiivistä, musiikki tempaa katsojan mukanaan ja rytmi hakkaa sydämeen asti. Soisalo-tanssikoululaiset esittävät myös pienen tanssinumeron.

Huumoria ja muuta hauskaa on illan aikana tarjolla. Professori Bluffon taikaesitys on koominen, yhden miehen taikashow. Professori Bluffo on ehkä Suomen monipuolisin viihdyttäjä. Tapahtumassa Professori Bluffo muuntuu pitkin iltaa mitä ihmeellisimmiksi hahmoiksi. Onko vuorossa tällä kertaa oluttynnyri, jättikokoinen sulttaani tai vaikka Ahtisaari?

Varkautelainen murremestari Lauri Andersin esittää savonmurteella hauskoja tarinoita. Andersin voitti murteella puhumisen henkilökohtaisen Suomen mestaruuden v. 2013 esityksellään Varma Niirasen tekstistä nolosti päättyneestä uimareissusta. Taidebasaari valtaa kirjaston pohjakerroksen. Tarjolla on Hölmölän kylä -yhteisötaideteospaja, origamipaperintaittelua, keskustelu taiteen merkityksestä, Mikko Tiainen ja Freak Circus -tarina piirustuksesta vaatekankaaksi sekä taidekahvila.

Varkauden Teatterin Koko perheelle kivaa -pisteessä voi ottaa osaa Tuhkimon tanssiaispuvun suunnittelukilpailuun. Tavoitteena on nähdä Tuhkimo uusin silmin – ei Disney -hahmona. Loma-scrabblessa täytetään yhdessä tyhjä ruudukko lomaa kuvaavilla sanoilla. Kaikkien yhteystietojensa jättäneiden osallistujien kesken arvotaan 2 x 2 lippua helmikuussa 2018 ensi-iltaan tulevaan Loma -näytelmään.

Tarjolla on kukkataidetta, Enigma Xperiencen minipuzzle, työpajoja, Photo Booth -valokuvapiste ja hemmotteluhuoneen ihanuuksia. Pieni herkkupuoti myy kotiin viemisiä ja marttojen ompeluseuroissa opetetaan ompelutaitoja. Lapset pääsevät kirjastoon suunnistamaan, askartelemaan ja rohkeimmille tarjoutuu käynti sadun maailmaan, Seikkailu kummaan kikatuskammioon. Hyvinvointi Ankkuri jakaa infoa tyypin 2 diabeteksen ehkäisystä. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ainoastaan Seikkailu kummaan kikatuskammioon -kierroksiin on pääsymaksu.

Tapahtumanjärjestäjinä ovat Navitas Yrityspalvelut, Varkauden kaupunginkirjasto, nuorisopalvelut, Varkauden Teatteri, Suomalainen Kirjakauppa ja lukuisat yhteistyökumppanit.

Jätä kommentti