Vuoden 2017 -kestovaippateko Aulikki Etelärinteelle Varkauteen

Vuoden 2017 –kestovaippateko on myönnetty varkautelaiselle Aulikki Etelärinteelle pitkäjänteisestä työstä kestovaippojen ja muiden kestotuotteiden käytön edistämisessä sekä Kestovaippayhdistyksen aktiivisena jäsenenä toimimisesta. Kestovaippayhdistyksen hallitus myöntää vuotuisen tunnustuksen yritykselle, organisaatiolle tai yksityishenkilölle, joka on vuoden aikana edistänyt kestovaippojen käyttöä Suomessa. Aulikki Etelärinne on viiden vuoden aikana ollut monessa mukana. Vuonna 2012 hän aloitti kestovaippalainaamon pitäjänä, jonka jälkeen hän on toiminut Kestovaippayhdistyksessä muun muassa paikallistoiminnan vetäjänä, tapahtumanjärjestäjänä, Kesto-lehden avustajana, kestovaippaesittelijänä, tukihenkilönä ja paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajana.

Lisäksi Etelärinne on vuosien varrella ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja edistänyt toiminnallaan kestovaippojen tunnettuutta. Valokuvausharrastajana hän on myös ottanut monia kestovaippa-aiheisia valokuvia, joita on voitu hyödyntää viestinnässä ja muun muassa Kesto-lehdessä. Aulikki on idearikas aktiivijäsen, josta on ollut suuri apu monessa projektissa ja kehitystehtävässä. Hän on myös muun muassa ollut mukana lanseeraamassa Suomeen kansainvälisen Suuren vaipanvaihtotempauksen.

Jätä kommentti