Elokuvateatteri Maximin matineasarja alkaa sunnuntaina 17. syyskuuta. Syksyn sarjassa nähdään viisi puhuttelevaa ja viihdyttävää laatuelokuvaa. Kutakin elokuvaa esitetään kahdesti, näytöspäivät ovat sunnuntai ja tiistai.

Matineasarja alkaa Joel Hopkinsin ohjaamalla elämänmyönteisellä draamakomedialla Hampstead. Elokuvassa Diane Keatonin esittämä leskirouva huomaa eräänä päivänä puiston laidassa röttelömökin, jossa asuu Brendan Gleesonin näyttelemä elämän kolhima partasuu. Nainen etsii miehen käsiinsä ja kaksikon välille syntyy yllättävä ystävyys ja vetovoima.
1600-luvun alun Alankomaihin sijoittuvassa draamaelokuvassa Tulppaanikuume taidemaalari rakastuu nuoreen naimisissa olevaan naiseen, jonka muotokuvaa hänet on palkattu maalaamaan. Saadakseen yhteisen tulevaisuuden rakastavaiset päättävät kokeilla onneaan tulppaanikauppiaina, sillä maata sekoittavan tulppaanihuuman ansiosta alalla voi vaurastua. Upean visuaalisen elokuvan on ohjannut Justin Chadwick ja pääosissa ovat Alicia Vikander, Dane DeHaan, Zach Galifianakis, Judi Dench, Christopher Waltz, Jack O’Connell ja Cara Delevingne. Elokuva perustuu Deborah Moggachin romaaniin.
The Big Sick on tositapahtumiin perustuva romanttinen draamakomedia pakistanilaissyntyisestä Kumailista, joka rakastuu, vastoin ympäristön toiveita, amerikkalaiseen nuoreen naiseen. Kun nainen yllättäen sairastuu tuntemattomaan tautiin, Kumailin on vihdoin pakko kohdata epäilevät vanhemmat, perheensä odotukset sekä todelliset tunteensa. Elokuvan pääosaa esittää tosielämän Kumail, arvostettu koomikko Kumail Nanijani ja epätoivoisen rakkauden kohdetta Zoe Kazan. Elokuvan on ohjannut Michael Showalter.
Tunteisiin vetoavassa perhedraamassa OLIIVIPUU nuori ja omapäinen Alma päättää toteuttaa sairaan isoisänsä toiveen saada perheen ikivanha oliivipuu takaisin kotikonnuilleen Espanjan itärannikolle. Alma kokoaa värikkään joukon ystäviä ja uusia tuttavuuksia, ja yhdessä he lähtevät kohti Saksaa oliivipuu mielessään. Palkitun Icíar Bollaín ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään mm. Anna Castillo, Javier Gutiérrez ja Pep Ambròs.
Matineasarjan päättää marraskuussa Francis Leen ohjaama rosoisen kaunis brittidraama God’s Own Country. Elokuvassa vanhempiensa tilalla työskentelevä nuorukainen saa apurikseen romanialaisen miehen. Karuissa oloissa miesten välille syttyy voimakas yhteys, jossa sanat ovat tunteisiin nähden toisarvoisia. Vaikuttavan elokuvan pääosissa ovat Josh O’Connor ja Alec Secareanu.
SYYSKAUDEN 2017 MATINEASARJA: SYYSKAUDEN 2017 MATINEASARJA:
17.9. + 19.9. HAMPSTEAD
1.10. + 3.10. TULPPAANIKUUME
15.10. + 17.10. THE BIG SICK
29.10. + 31.10. OLIIVIPUU
19.11. + 21.11. GOD’S OWN COUNTRY
Esitykset sunnuntaisin ja tiistaisin (esitysajat vaihtelevat). Muutokset ovat mahdollisia.
Syksyn Hopeatähti-sarja alkaa kotimaisella draamallA

Suositun Hopeatähti-sarjan syyskausi käynnistyy Varkauden elokuvateatteri Maximissa keskiviikkona 20. syyskuuta. Hopeatähti-näytökset alustaa Tapio Tuomainen.
Syksyn Hopeatähti-sarjan aloittaa Antti Tuurin romaaniin perustuva, AJ Annilan ohjaama Ikitie. 1930-luvulle sijoittuva elokuva kertoo Jussi Ketolan selviytymistarinan Lapuan liikkeen kynsistä ankaraan neuvostokolhoosiin ja takaisin Suomeen. Ketola näkee ja kokee asioita, joita ei tosiksi uskoisi, elleivät ne sitä olisi. Elokuvan väkevässä pääroolissa nähdään Tommi Korpela.
Elokuva Victoria & Abdul on hämmästyttävä tositarina yllättävästä yhteydestä kuningatar Victorian ja hänen alaisuudessaan työskentelevän nuoren intialaisen Abdulin välillä. Kuningattaren kyseenalaistaessa pitkän virkakautensa asettamat rajoitteet nämä kaksi solmivat odottamattoman ja lujan ystävyyssuhteen, jonka lojaalin siteen sekä Victorian läheiset että hovin sisäpiiri pyrkivät katkaisemaan. Upean draaman on ohjannut Stephen Frears ja pääosissa ovat Judi Dench ja Ali Fazal.
Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on Väinö Linnan samannimisen kirjan hengelle uskollinen tulkinta klassikkoromaanista. Louhimiehen ja Jari Olavi Rantalan käsikirjoitus pohjaa osin myös Linnan Sotaromaaniin, Tuntemattoman sotilaan alkuperäiseen versioon. Elokuvan pääosissa nähdään mm. Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Hannes Suominen, Juho Milonoff, Aku Hirviniemi, Samuli Vauramo sekä Paula Vesala. Elokuva kesto on noin 3 tuntia, mutta Hopeatähti-näytöksen keskivaiheilla pidetään väliaika.
Mikä alkaa Euroopan halki kulkevana ylellisenä junamatkana, muuttuu nopeasti yhdeksi tyylikkäimmistä, jännittävimmistä ja henkeäsalpaavimmista mysteereistä. Menestyskirjailija Agatha Christien romaaniin perustuvassa Idän pikajunan arvoitus -elokuvassa kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jäävät loukkuun junaan, jossa kaikki ovat epäiltyjä. Yhden miehen on taisteltava aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan. Syksyn Hopeatähti-sarjan päättävän elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, joka nähdään myös pääosassa. Muissa rooleissa ovat mm. Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley ja Josh Gad.
SYYSKAUDEN 2017 HOPEATÄHTI-SARJA:
20.9. IKITIE
11.10. VICTORIA & ABDUL
1.11. TUNTEMATON SOTILAS
29.11. IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS
Esitykset keskiviikkoisin klo 13.00. Muutokset ovat mahdollisia.