Liikenteen päästöistä päivitettyä tietoa

Spread the love

Tie- raide-, vesi-, ilma- ja muun liikenteen energiankäytön ja päästöjen laskemiseen tarkoitettu LIPASTO Yksikköpäästöt -tietokanta uudistui. Avoimen tiedon onlinejärjestelmä sisältää ajantasaiset päästökertoimet myös uusimmille kulkuvälineille, kuten Euro-päästöluokan ajoneuvoille ja sähköautoille. LIPASTOn uudistamisen rahoittivat Trafi ja Liikennevirasto, ja sen toteutti Teknologian tutkimuskeskus VTT.

LIPASTO on Suomen liikenteen pakokaasupäästöjen ja energiankulutuksen laskentajärjestelmä, joka koostuu kahdesta osasta. Nyt uudistettu Yksikköpäästöt-tietokanta sisältää eri liikennevälineiden ja työkoneiden päästökertoimet eli käytönaikaiset päästömäärät kuljetettua tavaratonnia tai henkilömatkustajaa ja kilometriä kohden. Yksikköpäästökertoimia tarvitsevat esimerkiksi kuljetusyritykset, viranomaiset ja kansalaiset.

LIPASTOn toinen osa, Liikenteen päästöinventaario, käsittää vuonna 2015 uudistetut liikennemuotokohtaiset laskentamallit, joilla arvioidaan vuosittain tilastoitavat Suomen liikenteen kokonaispäästöt. Päästöinventaarion tuloksia hyödynnetään kansallisissa ja kansainvälisissä päästöraportoinneissa.

– LIPASTO-laskentajärjestelmä on keskeinen työväline liikenteen aiheuttamien ilmasto-, ympäristö- ja terveysvaikutusten arviointiin ja raportointiin. Sillä edistetään kestävää päätöksentekoa niin yksilöiden liikkumisvalinnoissa, yritysten kuljetusratkaisuissa kuin kansallisessa liikennepolitiikassakin. Erityisen tyytyväisiä olemme, että päivityksen myötä mukaan on saatu myös liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat, toteaa johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner Trafista.

– Tehdyt uudistukset tukevat myös yritysten vastuullisuusraportointia. Toivommekin, että yhä useampi taho pystyy jatkossa hyödyntämään LIPASTOn päästökertoimia toimintansa seurannassa ja kehittämisessä , sanoo ympäristöasiantuntija Anne-Mari Haakana Liikennevirastosta.

Kertoimet toimivat pohjana liikkumisvalinnoille, ja niitä on käytetty useiden reittioppaiden ja muiden laskurien päästölaskennassa.

– Lisäksi LIPASTO Yksikköpäästöt-tietokanta sisältää ajantasaiset energia- ja päästökertoimet uusimmille kulkuvälineille, kuten Euro 6 -päästöluokan ajoneuvoille, sähköautoille, Sm5-lähijunille eli tuttavallisemmin Flirteille sekä metrolle, kertoo tietokannan uudistamisesta vastannut tutkija Heidi Auvinen VTT:ltä.

Kansallinen liikennepäästöjen tiedonlähde

LIPASTO Yksikköpäästöt -tietokanta on 2000-luvun alusta toiminut Suomen kansallisena tiedonlähteenä liikenteen aiheuttamien päästöjen arvioinnissa. Tietokanta palvelee monipuolista toimijajoukkoa Suomessa, ja se tunnetaan maailmallakin ainutlaatuisena edelläkävijänä.

Nettisivuilla on saatavilla tietokannan menetelmäkuvaukset sekä käyttäjän opas laskentaesimerkkeineen. Uutena osiona nettisivut tarjoavat suomalaisille kuljetusalan toimijoille sekä kuljetuspalveluiden hankkijoille apua standardin SFS-EN 16258:2012 mukaiseen kuljetuspalvelujen päästölaskentaan ja -raportointiin.

Jätä kommentti