Harjuranta-päivä lauantaina 29.7.2017 tarjoaa perinteistä kylätunnelmaa ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumia. Harjuranta-päivä tarjoaa harjurantalaiseen tapaan koko perheelle sopivaa ohjelmaa ja lämmintä kylätunnelmaa. Päivä alkaa Harjurannan Kesäteatterissa musiikkinäytelmällä Saarenmaan valssi klo 14.
Harjuranta-päivä käynnistyy Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi palkitun Varkauden soittokunnan esiintymisellä. Tapahtuman aikana on nähtävää ja koettavaa niin Kylätuvassa kuin ulkoalueella. Perinteeksi muodostuneet Harjurannan Keppihevoskilpailut käynnistyvät kello 16.30 ja sarjoja on tarjolla kaikenikäisille. Heti Harjuranta-päivän alussa hiekkakentälle saapuvat kylän wanhat mopot ja Kahvankiäntäjät. Ulkoalueella voi tehdä löytöjä kirpputorilla ja tuote-esittelypöydistä. Lapsille on pomppulinna ja polkutraktoreita, lisäksi löytyy terapia-alpakka taputeltavaksi.
Harjuranta-päivän iltajuhla käynnistyy Harjurannan Kesäteatterissa kello 18.30. Ohjelmassa on musiikkia sekä kyläläisten puheenvuoroja. Juhlavuoden kunniaksi Harjurannan Kyläyhdistys ry herättää henkiin vanhan perinteen ja jakaa akonlahtelaisen taiteilija Taru Mäntysen suunnitteleman ”Kalapoika”-patsaan Vuoden harjurantalaiselle sekä Vuoden yrittäjä-patsaan.
Harjuranta-päivän musiikista vastaavat Varkauden soittokunnan lisäksi akustista covermusiikkia esittävä Sami Hänninen, ukuleleyhtye Ukevox, Soul Honey & Four Players sekä Arvo Tyhjiö Orkestereineen, joka esittää kiehtovan sekoituksen mm. bluesia, jazzia, folkia, rautalankaa, iskelmää ja kantria. Musiikista saa nauttia Martin pubissa illan pikkutunneille saakka.
Yhdessä Harjurannalla 1917-2017 Juhlaseminaari
Harjurannan Kyläyhdistys ry:n Yhdessä Harjurannalla 1917—2017 -hanke tuo Harjurantapäivään Juhlaseminaarin sekä valokuva- ja esinenäyttelyn. Juhlaseminaari avataan juhlavasti harjurantalaisen nuoren Konsta Kinnusen esittämällä fanfaarilla. Kylätuvan salissa järjestettävä Juhlaseminaari käsittelee vanhojen sukutilojen kautta kylän historian vaiheita sekä antaa mahdollisuuden yhteiselle muistelulle ja keskustelulle. Juhlaseminaarin lopuksi luodaan myös katsaus tulevaan. Alustajina ovat emeritusprofessori Tuomas Sopanen, agronomi Tapani Vänttinen, maatalousyrittäjä Pertti Niloni, eläkkeellä oleva opettaja ja kyläyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Reino Kirjonen.
”Muistojeni Harjuranta”-valokuva- ja esinenäyttely
Kylätuvan salissa on esillä harjurantalaisia valokuvia sekä esineitä viimeisen sadan vuoden ajalta. Esillä on muistoja mm. Harjurannan koulusta, lapsuuden leikeistä, perinnekäsitöistä ja maatalouteen liittyen. Myynnissä on suku- ja historiankirjoja sekä muistelmia Harjurannan alueelta. Valokuva- ja esinenäyttely sekä Juhlaseminaari kuuluvat ”Yhdessä Harjurannalla 1917-2017”- hankkeeseen, joka on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa.