Kyllä. Tervanpoltto onnistuu nykypäivänä vaikka keskellä kaupunkia – Varkauden Päiviönsaarella, Warkauden Klubin edustalla Ahlströminkadun varrella. Peräkärryn lavalla roihusi tuli ja tervaa tippui putkesta ämpäriin. Warkaus PitStop-tapahtuman kolmantena päivänä tehtiin näytösluonteisena tervanpolttoa, jonka tuotoksesta uusi puuvene sai tervan pintaansa.
Päiviönsaaren torilla oli ”Koko kansan tori” ja esiintymislavalta kuultiin muun muassa Esa Pakarisen ohjelmistoa. Kalakukko-katujuna ajelutti ja Wäinölä Areenan paneelikeskustelun teemana oli ”Meidän Warkaus”. Panelisteina olivat tuntemuksiaan tuomassa julki Jaakko Ikonen, Hannu Itkonen, Harri Koivistoinen, Eeva Lemiläinen, Heli Sutinen ja Soile Varpunen-Aalto. Paneelia oli juontamassa Satu Seppä.
Niin – ja kyllä aurinkoista musiikkia saatiin ennen paneelia – asialla oli Varkauden Ukuleleorkesteri.
Paneelin sisältöön, mielenkiintoisiin näkökulmiin ja kommentteihin palaamme Sykkeessä-blogissa lähiaikoina.