Maa- ja metsätalousministeriö myönsi keväällä Savon koulutuskuntayhtymän kehittämisyksikkö EkoCentrialle rahoitusta uusien kasviproteiiniruokaohjeiden kehittämiseksi. Tuotekehitystyöhön mukaan valittiin Pohjois-Savon alueen suurin julkisia ruokapalveluja tuottava Servica ja Savon koulutuskuntayhtymän ravintolapalvelut. Ruokaohjeiden julkistamistilaisuus pidettiin Kuopiossa Sakkyn (Savon oulutuskuntayhtymä) Presidentinkadun yksikössä tiistaina 13.6.2017.
Uudet ruokaohjeet ovat nyt saatavana täältä.
Toiveena on, että mahdollisimman moni ruokapalvelu ottaa ruokaohjeet käyttöön syksyn ruokalistoja suunnitellessa. Viestintävalkea toteutti kahdeksasta ruokaohjeesta lyhyet esittelyvideot, jotka ovat katsottavissa Sakkyn youtube-kanavalla. Linkit videoihin myös EkoCentrian internet-osoitteesta.
Kasvisruokavaliot suosiossa
Lisääntynyt kiinnostus kasviruokailua kohtaan asettaa haasteita ammattikeittiöiden ruoanvalmistajille. Täysipainoinen kasvisruoka ei ole sitä, että otetaan ruoasta pois liha, kala ja kananmuna ja saadaan kasvisruoka. Nykyinen suuntaus ammattikeittiöissä on ollut, että korvataan liha ja kala soijalla, mutta tämän tuontituotteen rinnalle toivotaan muitakin vaihtoehtoja. Soijaan ollaan kyllästytty. Koulujen, sairaaloiden ja päiväkotien keittiöhenkilöstö kaipaa uusia testattuja kasvisruokaohjeita. Lisäämällä kotimaisen kasviproteiinin tarjontaa ammattikeittiöissä voidaan kuluttajia tutustuttaa näihin uusiin tuotteisiin ja samalla parantaa niiden tunnettavuutta ja edistää niiden käyttöä myös kotikeittiöissä.
Ruokaohjeiden kehittämisen päätavoitteena oli käyttää ruokaohjeissa mahdollisimman paljon Suomessa tuotettuja ja jalostettuja kasviproteiiniraaka-aineita. Luonnollisesti myös ruoan raaka-aineiden hinta, makutottumukset ja suuri ruoanvalmistusmäärä oli otettava huomioon. Uusissa 100 henkilölle vakioiduissa ruokaohjeissa onkin käytetty monipuolisesti mm. hernerouhetta, härkäpapua, palkoviljoja, täysjyväviljaa sekä muita proteiinia sisältäviä kasviksia. Osa ohjeista on vegaanisia, osassa on käytetty maitotaloustuotteita ja kananmunaa. Valitsemalla ammattikeittiöihin vähemmän ympäristökuormaa tuottavia kasvisraaka-aineita tuetaan maatalouden ympäristövaikutusten vähenemistä sekä uusien ravitsemussuositusten tavoitteita.