Hyviä uutisia: Lauantaina kaikki alaikäiset pääsevät ilmaiseksi lohikaloja narraamaan

Spread the love

Kesäloman ja Suomi 100-Luonnon päivän kunniaksi kaikki alaikäiset pääsevät ensi lauantaina 17.6. arvokalan pyyntiin. Vapapäiväksi kutsuttuna päivänä lapset saavat kalastaa lähes kaikilla Metsähallituksen lohikalakohteilla. Yhteensä avoinna on 32 kohdetta.

Vapapäivä on Suomen Vapaa-ajankalastajien ja Metsähallituksen yhteistempaus, jonka tarkoitus on saada lapset kesäloman aluksi luontoon hyvän harrastuksen pariin. Viime vuonna Vapapäivään osallistui tuhat lasta, jotka pyydystivät yhteensä 180 lohikalaa.

Uutena opastettuna kohteena on mukana Hossa, jossa avataan samana päivänä Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Suomen 40. kansallispuisto. Lisäksi Vapapäivän oheistapahtumia on muun muassa Matildanjärvellä Teijossa.

Vapapäivä-tapahtuma järjestetään nyt kahdeksannen kerran. Aikaisemmin tapahtuma on saanut liikkeelle tuhatkunta lasta ja nuorta, ja jälleen odotukset ovat korkealla.

– Tämä on hieno tapa aloittaa kesäloma. Toivottavasti nyt pääsemme kävijämäärissä uudelle tuhat-luvulle, kalatalousasiantuntija Janne Rautanen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä sanoo.

Vapapäivänä lapsilla on oiva tilaisuus napata elämänsä ensimmäinen lohikala.

– Kyllä me pyrimme varmistamaan mahdollisimman hyvät saaliit. Vapa-alueilla tehdään istutuksia ja joitain alueita jopa rauhoitetaan kalastukselta ennen Vapapäivää, ylitarkastaja Mika Laakkonen Metsähallituksesta sanoo.

Oppaat ovat paikalla 12 kohteella. Sen lisäksi nuoret kalastajat voivat kalastaa ilmaiseksi 20 omatoimikohteella, kunhan ilmoittavat nimensä ja kohteen sähköpostitse vapapaiva@metsa.fi. Omatoimikohteella myös alaikäisen mukana tuleva huoltaja voi kalastaa Vapapäivänä ilmaiseksi.

Lisää aiheesta: www.eraluvat.fi/vapapaiva, www.fisuun.fi

 

 

Jätä kommentti