Apurahoja ja avustuksia taiteentekemiseen

Spread the love

Pohjois-Savon taidetoimikunta ja Taiteen edistämiskeskus (Taike) ovat jakaneet taiteen edistämiseen apurahoja ja avustuksia 170 000 euroa. Viisi taiteilijaa sai puolivuotisen työskentelyapurahan.

Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoi työskentelyapurahoja kaikkiaan 21 taiteilijalle, yhteensä 140 000 euroa. Apurahat on tarkoitettu 2-6 kuukauden taiteelliseen työskentelyyn.

Kohdeapurahan sai kahdeksan taiteilijaa tai työryhmää. Apurahoja jaettiin muun muassa tapahtumien ja konserttisarjojen järjestämiseen sekä näyttelyiden ja teatteriesitysten kustannuksiin. Suurimman kohdeapurahan, 4.000 euroa, sai Marja-Muusa Hämäläinen Varkaudesta nukketeatteriesityksien, työpajojen ja taidepolkujen toteuttamiseen. Nyt käynnissä olevan Vekara-Varkaus-festivaaliviikon aikana Taidekeskus Väinölässä on ”Nukketeatterin lumoa” torstaina 15.6. ja perjantaina 16.6., ”Kuvista sanoiksi”-taideseikkailu torstaina 15.6. sekä ”Sadutuspajat” perjantaina 16.6. ja lauantaina 17.6. Kesäajan ”Nukketeatterin lumoa”-esityspäivämäärät ja muu ohjelmisto löytyy osoitteessa: www.taidekeskusvainola.fi – osiossa ”Iloa Itä-Suomeen – naivistit Taidekeskus Väinölässä”.

Pohjois-Savossa yhteisöjen hankkeita tuettiin 10.000 eurolla. Avustuksen sai neljä yhteisöä. Näiden joukossa on Varkaudesta Pro Päiviönsaari ry, jolle on myönnetty 2.400 euroa kirjallisuus- ja elokuvafestivaalin järjestämiseen. Dekkarit-festivaali järjestetään nyt toista kertaa ja tapahtuma-ajankohta on 28.-30.7.2017. Dekkarit-festivaalin ohjelma on osoitteessa: www.brott.fi

Varkautelaislähtöinen sopraano Anna Immonen on saanut 3.000 euron kohdeapurahan työryhmälle konserttikiertueen toteuttamiseen Pohjois-Savossa. Kyseessä on reformaatiojuhlavuoden teemalla toteutettavat kirkkokonsertit, joista yksi toteutuu myös Varkaudessa. Konsertit toteuttaa neljän muusikon barokkiyhtye, jossa solistina on Anna Immonen.

Pohjois-Savon taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikuntaa kuultuaan.

 

 

Jätä kommentti