Varkauden, Kuopion ja Iisalmen yhteistyönä järjestettyyn muotoilukilpailuun saatiin mukaan yhteensä 22 työtä, joiden joukosta yleisö pääsee valitsemaan suosikkiaan. Muotoilukilpailun voittajalle on luvassa 1 500€, jonka lahjoittavat Jätekukko Oy, Keski-Savon jätehuolto Llky ja Ylä- Savon Jätehuolto Oy.
Varkaus, Kuopio ja Iisalmi julkistivat yhdessä KierRe-hankkeen kautta avoimen muotoilukilpailun uusien liikelahjaideoiden löytämiseksi. Kilpailu oli avoinna 1.4.-31.5.2017. Kilpailussa etsittiin kierrätysmateriaalista valmistettua arjen käyttöön soveltuvaa liikelahjaa teemalla ”Huomisen koti”. Liikelahjan materiaaleista tuli olla vähintään 70 % kierrätysmateriaalia.
Valmiit työt ja suunnitelmat ovat nähtävillä verkossa osoitteessa kilpailu.kierre.info. Lisäksi töistä tulee kuvanäyttely Varkauteen Keskuskonttorille sekä Iisalmeen Kulttuurikeskuksen aulaan. Näyttelyn yhteydessä voi täyttää myös äänestyslipukkeen. Voittaja valitaan yleisöäänestyksen ja palkintoraadin yhteisäänten perusteella.
– Tarkoituksena on, että hyvien töiden joukosta saataisiin Varkauden, Kuopion ja Iisalmen kaupungeille uusi kierrätysmateriaalista valmistettu liikelahja, kertoo projektipäällikkö Laura Leppänen. Parhaat työt pyritään saamaan esille kaupunkeihin ensi syksynä.
– Kilpailuun osallistui niin yksityishenkilöitä, muotoilualan opiskelijoita kuin yrittäjätaustaisia henkilöitä. Suunnitelluissa tuotteissa oli hyvin hyödynnetty yritysten ylijäämämateriaalia ja kierrätysmateriaalille laitettu 70 % osuus työssä käytettävistä materiaaleista toteutui hyvin, iloitsee Leppänen. Kierrätysmateriaalina oli käytetty markiisikangasta, vanhoja sähköjohtoja, vanhoja kankaita, vanerilevyä jopa LVL-tehtaan hukkapalalle on keksittyä hyötykäyttöä.
Kilpailu toteutetaan osana Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Pohjois-Savossa-hanketta. Äänestämään pääsee www.kierre.info tai kilpailu.kierre.info.