Toukokuun ensimmäisenä lauantaina Taulumäen torilla aamukymmeneltä kajahti ilmoille puhallinmusiikki, kun Vuoden 2016 puhallinorkesteri eli Varkauden soittokunta, vahvistettuna Pieksämäen rautatieläisten soittokunnan soittajilla, käynnisti useita Savon alueen puhallinorkestereita yhteen kokoavan ”Yhteispuhallus”-tapahtuman useilla paikkakunnilla. Samalla tapahtuma oli lähtölaukaus valtakunnalliselle Puhallinmusiikin päivälle, jota vietetään 12.5.
Taulumäen tori oli vilkkaassa käytössä myös siltä osin, että käynnissä oli Suomi-Venäjä-Seuran Varkauden Seudun osaston keväinen perinne – humanitaarisen avun keräys rajan taakse yhdessä Karjalan Apu-järjestön kanssa. Iso määrä avustustavaraa kertyi kyytiin, ensin Joensuuhun kunnon ja puhtauden tarkastukseen ja sieltä rajan taakse useaan eri kohteeseen, joista usea toimii Varkauden ystävyyskaupunki Petroskoissa.
Turuilla ja toreilla oltiin myös Neste Warkauden Portin pihamaalla, jossa järjestettiin ”Vuoden Turvallisin Päivä”-tapahtuma. Nyt järjestyksessään oli seitsemäs tapahtuma Varkaudessa edellä mainitulla nimellä. Keväinen tapahtuma on mahdollistunut mittavan yhteistyöverkoston avulla monipuolisella ohjelmassa.
Oheisissa kuvissa esittäytyy, miten polkupyöräilijöiden kypärävalikoimissa on valinnanvaraa. On mm. Airbag-pyöräilypärä ja pyöräilykypärä, joka on varustettu valoilla eteen ja taakse sekä suuntavilkuilla. Ja nykypäivänä kypärämalleissa on myös iloista värivalikoimaa. Auton airbagin räjäytys osoitti, kuinka nopeasti kaikki tapahtuu ja pelastuslaitoksen ryhmä näytti, miten kolariautosta pelastetaan henkilö. Paljon asiaa oli esillä, myös Autoliiton Varkauden osaston yhtenä toimintamuotona Karting-toiminta ja ajokalusto.
Vesa Moilanen