Petroskoista saapuu SVS Varkauden Seudun osaston vieraaksi “Sudarushka”-niminen naiskuoro ensi keskiviikkona eli 22.02.2017. Kuoro konsertoi yleisölle KaksRuusua-ravintolan Ruukkikeskuksen tiloissa klo 19.00 alkaen. Konserttiin on yleisöllä vapaa pääsy.
Kuoron vahvuus Varkaudessa on 17 kaunisäänistä naista ja ammatillinen säestäjä harmonikalla. Kuoron esittämät laulut ovat paljolti tuttuja slaavilaisia sävelmiä, joihin omaa makuaan ovat antaneet karjalaiset ja muut lähialueen kansojen perinteestä kumpuavat soinnut, joita kuoron moniääniset tulkinnat värittävät. Myös pieni liikehdintä musiikin tahdissa kuuluu esitykseen.
Ruukille kannattaa tulla hyvissä ajoin ennen konserttia, jolloin ehtii hyvin tutustumaan myös Ruukin tiloissa edellisenä iltana avattuun SVS:n osaston vieraana edellisvuonna olleen pietarilaisen ”Mitkat” taiteilijaryhmän viime kesänä Heinävedellä tuottamiin töihin näyttelyssä, mikä oli esillä kesällä vierailun päätteeksi Heinävedellä. Näyttelyn kierros alkaa nyt Varkaudesta ja vierailee tämän vuoden puolella myös muualla Keski-Savossa.