Onko uraputki tärkeämpää kuin rakkaus ja inhimillisyys – ja kuinka pitkälle moraali voi venyä? Nämä asiat ovat voimakkaina esillä musikaalissa Poikamiesboksi, joka koskettaa katsojaa Varkauden Teatterissa. Komediallisen musikaalin on ohjannut Veera Airas, joka ohjasi viime kauden supersuositun musikaalin Sugar – piukat paikat.
Poikamiesboksi-musikaalin (Promises, Promises, 1968) on käsikirjoittanut Neil Simon ja musikaalin on suomentanut Mikko Viherjuuri. Musikaali perustuu Billy Wilderin ja I.A.L. Diamondin kirjoittamaan elokuvaan The Apartment,(1960).
Tuon ajan eli 60-luvun yhteiskunnan amerikkalaiset asetelmat ovat musikaalin sisältönä. Kyse on rakkaudesta, intohimosta, seksistä, miesten ja naisten välisistä suhteista. Kyse on uralla etenemisestä ja valtapelistä – naisten ja miesten välisestä sekä miesten ja miesten välisestä valtapelistä. Esillä on naisen asema ja rooli silloisessa yhteiskunnassa, jossa alkoi näkyä, miten naiset alkavat olla vahvemmassa asemassa – ei ole pakko olla mies pärjätäkseen elämässä.
Musiikillista pääosaa kuljettaa eteenpäin tunnelmasta toiseen Burt Bacharachin monisäikeinen ja koukeroinen musiikkilataus. Rytmiikat vaihtelevat ja musiikki on tukemassa tapahtumien kulkua. Kaikkiaan Poikamiesboksi sisältää parisenkymmentä musiikkinumeroa – mukana ainakin yksi tuttu, maailmantähtien aikanaan levyttämä kappale.
Ohjaaja Veera Airas on koonnut palapelin ja maalannut kuvan näyttämölle, jonka koko on asettanut omat haasteensa toteutukselle. Musikaalin luonteen mukaisesti lavalla liikutaan ja nopeat kohtausvaihdokset ja siirtymät on saatu toimimaan sujuvasti. Lavasteissa on liikkuvia elementtejä ja lavasteet on tehty sirommiksi ja ohuemmiksi.
Jättiurakan musikaalissa tekee tangokuningas Petri Hervanto, joka on näyttämöllä lähestulkoon koko esityksen ajan – ammattilaisen lavakarismallaan. Perin ilahduttavaa on kuulla myös varkautelaislähtöisen Kirsi Laamasen tulkintaa hänen ensimmäisessä musikaalissaan. Hän on työskennellyt vuosia teatterin ja musiikin parissa – ja se näkyy ja kuuluu.
Musikaalin väliajan jälkeen esitys oikeastaan lähtee liitoon ja saa siivet selkäänsä. Kaikkinensa tekstissä viljellään jonkin verran ns. mustaa huumoria ja tohtorin roolissa Markku Ryytty saa katsomossa useat naurunremakat aikaiseksi.
Poikamiesboksi koskettaa ja pysäyttää – kaiken kepeytensäkin keskellä. Musikaalissa on upeita hahmoja, totuuksia ja elämänkokemusta – kun on käynyt kaikki ”pesuohjelmat läpi” – ja kenties myös ”linkouksen ja mankeloinnin”. Ja että hyviä asioita ihmiselosta voi tuoda julki muulloinkin kuin jouluna.
Musikaalista voisi sanoa, että ”herkkua on kahdessa kerroksessa”. Sami Ruutiaisen johtama bändi soittaa näyttämön ”toisessa kerroksessa” ja ainakin katsomon yläosassa kuultuna soitto oli varsin nautinnollista myös volyymiltään. Bändissä soittavat Sami Ruutiainen (kapellimestari/koskettimet), Anssi Huotari (kitara, koskettimet, haitari), Jukka Kolehmainen (basso) ja Aku Nyyssönen (rummut).
Musikaalin tarinaa ja musiikkia tukevat koreografiat on luonut kuopiolainen koreografi Elina Turpeinen ja ohjaaja Veera Airas. Näytelmän on puvustanut Taina Peltomäki ja lavastanut Sami Härkönen. Kampaukset ovat Kirsti Karttusen ja maskeeraukset on suunnitellut Veera Airas. Tarpeisto on Mirja Ryytyn.
”Kuorrutusta kakkuun” on Marko Etelärinne antanut valoilla, joiden sävyt ja kuviot myötäilevät 60-lukua. Musikaalin tehosteet ovat Jussi Heiskasen käsialaa.
Toimii. Poikamiesboksi-musikaali. Myös vieruskaveri sanoi, että oli ihan kiva käydä teatterissa.
Teksti: Vesa Moilanen