Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piirin puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina 10. huhtikuuta Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari. Hän seuraa toimessa varkautelaista Juha Koivulaa, joka toimi puheenjohtajana vuosina 2008–2016. Piirikokous pidettiin Mikkelin Anttolanhovissa.
Hannu Tsuparilla on pitkä kokemus Venäjä-yhteistyöstä, sillä ennen siirtymistään Varkauden kaupunginjohtajaksi hän teki Imatran apulaiskaupunginjohtajana kymmenisen vuotta Venäjä-yhteistyötä. Koulutukseltaan Hannu Tsupari on juristi, minkä lisäksi hän on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan Venäjän kieli ja kirjallisuus.
SVS:n tulevaisuutta Tsupari kommentoi, että lähitulevaisuudessa on erityisen tärkeää aktivoida nuoria mukaan toimintaan. Lisäksi tarvitaan toimia venäjän kielen aseman ja koulutuksen parantamiseksi.
Ministeri Toivakka kuulutti henkilö- ja järjestötason Venäjä-suhteita
Piirikokousta pohjustettiin edellisenä päivänä 9.4. EU, Suomi ja Venäjä -seminaarilla. Tilaisuuden pääpuhuja oli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka. Hän puhui EU:n, Venäjän ja Suomen välisistä suhteista.
EU:n ja Venäjän välinen yhteistyö on Ukrainan kriisin aikana lähestulkoon jäädytetty. Ministeri Toivakka on tyytyväinen EU:n toimintaan Ukrainan kriisin aikana. EU on hoitanut Venäjä-suhteitaan Toivakan mukaan hätiköimättä ja johdonmukaisesti.
Ministeri Toivakka kuitenkin muistuttaa, että valtioiden linjausten ei pidä vaikuttaa henkilö- ja järjestötason suhteisiin: ”Vaikka poliittinen tilanne on hankala, niin on erityisen tärkeää, että kansalaistason yhteistyötä vaalitaan ja lisätään tänä aikakautena.”
Monipuolista aluetoimintaa
Suomi-Venäjä-Seurassa kansalaistason yhteistyötä on jatkettu kriiseistä huolimatta. Seuralla on 200 paikallisosastoa, ja ne pitävät aktiivisesti yhteyttä rajan toiselle puolelle yhteistyökumppaneihin ja järjestävät niin Suomessa kuin Venäjälläkin monipuolisia tapahtumia.
Seminaarissa kuulimme myös Itä-Suomen piirijärjestön paikallisosastojen edustajia ja heidän kokemuksiaan suomalais-venäläisestä yhteistyöstä.
Jämsänkoski-Venäjä-Seura pitää aktiivisesti yhteyttä Kontupohjaan ja viime vuonna alkunsa sai Kyykkäkarnevaalit, joissa mitellään leikkimielisesti karjalaisen pelin taidoissa. Varkaudessa puolestaan seuran paikallisosasto pitää käytännössä yllä kaupungin virallisia ystävyyskaupunkisuhteita Petroskoihin kaupungin tuella.
Siilinjärvi on kunnostautunut erilaisten koululais- ja nuorisovierailujen järjestämisessä, mikä on omiaan lisäämään venäjän kielen opiskelua. Vehmersalmella pidetään yhteyksiä yllä Essoilan kanssa, ja osastolla on myös kummilapsi rajan toisella puolella. Kiihtelysvaarassa taas järjestetään suomalais-venäläisiä lastenleirejä, minkä lisäksi Suomi-Venäjä-Seura on mukana vuosittaisissa tatinkeruun MM-kisoissa.
Piirihallitus uusiutui
Sunnuntaina 10.4. Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piirijärjestön sääntömääräisessä vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi myös uusi hallitus.
Hallituksen kokoonpano on:
Hannu Tsupari, Varkaus, puheenjohtaja
Meeri Hytönen, Suolahti, 1. varapuheenjohtaja
Vesa Rouhiainen, Mikkeli, 2. varapuheenjohtaja
Paavo Alanko, Iisalmi
Eero Korhonen, Vehmersalmi
Kirsti Kurki, Savonlinna
Arvo Kupiainen, Punkaharju
Pertti Saarelainen, Lieksa
Anja Haverinen, Kesälahti
Essi Seppälä, Joensuu
Helena Majoinen, Tohmajärvi
Markku Hartikainen, Vaajakoski
Robert Savolainen, Jämsänkoski