Joroisten Yrittäjät ry on lanseerannut ensi maaliskuuhun kestävän Vive la Joroinen kampanjan, joka keskittyy joroislaisen elinkeinoelämän kehittämiseen. Kampanja avataan näyttävästi Yrittäjämessuilla 23.4. klo 9-17 Joroisten urheilutalolla.
Edellisistä yrittäjämessuista on vierähtänyt jo pitkä tovi ja yrittäjät ovat ottaneet kiitettävästi vastaan mahdollisuuden tulla esittelemään toimintaansa ja tuotteitaan. Messuesittelijät ovat pääsääntöisesti paikkakuntalaisia, mutta mukaan on mahtunut myös muutama tarpeellinen tuottaja naapurikunnista, aivan kaikkea kun ei Joroisista saa, vaikka tarjonta onkin kunnan kokoon nähden laaja.
Messujen viihdepuoleen on satsattu, Scandinavian Hunks &Babes viihdyttää päätähtenä ja mukaan mahtuu myös paljon muuta. Tule vaikka testaamaan lyöntivoimaasi kansainvälisten jääkiekkotähtien kanssa laukauskisaan!
Legendaarinen Ukko-Joro on myös lupautunut paikan päälle käynnistelemään messuilla alkavaa Ukko-Joron ostoskierrosta, jossa pääsee leimauttamaan ostospassia paikallisiin liikkeisiin ja osallistumaan sen myötä kuukausiarvontoihin
Laajan ja monipuolisen Vive la Joroinen-hankkeen ovat mahdollistaneet sponsorit, joita ovat Joroisten Oma Osuuskunnan ja Joroisten OmaSP:n lisäksi Joroisten Apteekki, Savon kuljetus, Famifarm, Jari-Pekka Joroinen, MTK Joroinen, Welders , Rakennuspalvelu Carlqvist sekä Joroisten Tili- ja kiinteistöpalvelut . He ovat luoneet taloudelliset edellytykset hankkeelle, josta hyötyy jokainen joroislainen. Lisätietoja hankkeesta löytyy osoitteesta vivelajoroinen.fi.
Päivän tiimellystä jatketaan vielä A Night at the Savo of Paris tunnelmissa yrittäjäbileiden merkeissä legendaarisessa Hotelli Joronjäljessä.
Taloudellinen tilanne puhuttaa ympäri maan, ajat ovat haastavat, mutta valoa tunnelin päässä näkyy aina. Joroisten Yrittäjät ry:ssä uskotaan, että tilanteeseen on mahdollista vaikuttaa. Itse tekemällä ja toisiamme tukien on mahdollista säilyttää hyvät elinolot ja virkeä asuinympäristö meille kaikille.
[sam id=4 codes=’false’]