Kari Rajamäki: Suomesta maailman HIV-parantola?

Spread the love
Kirjoittaja Kari Rajamäki oli kansanedustaja (sdp) 1983­-2015 ja sisäministeri 2003­2007.
Kirjoittaja Kari Rajamäki oli kansanedustaja (sdp) 1983­-2015 ja sisäministeri 2003­2007.

(Tämä blogikirjoitus ilmestyi ensimmäisenä Uudessa Suomessa.)

Huolimatta talouden ja turvallisuuden perustan järisemisestä STM:n ja paperittomien laittomasti maassa olevien terveydenhuollon kehittäjillä riittää tarmoa ja ilmeisesti taloudellisia voimavaroja.

Oikeusministeriö ohjeisti lainvalmistelua 2.7.2015 ja kehotti pyrkimään yksiselitteiseen ja johdonmukaiseen selkeyteen. Siitä huolimatta eduskunnalle esitellään tiistaina tartuntatautilain muutos, jossa ”tarkoitushakuisesti” käytetään tulkinnallisia ilmauksia. Lain kohderyhmää ei ole yksiselitteisesti määritelty. Ongelman muodostaa myös se, että voimassa olevan, 1986 laaditun tartuntatautilain sisältöä on suoraan siirretty uuteen lakiin, vaikka olosuhteet ovat nyt täysin erilaiset kuin 30 vuotta sitten. Tämä koskee erityisesti väestö-sanan käyttöä.

Nykyisen terveydenhuoltolain perusteella kaikille Suomessa oleville annetaan kiireellinen hoito ja tartuntatautilain mukaan myös yleisvaarallisten tartuntatautien hoito. Tuberkuloosin hoidon aloitus on turvattu molempien lakien perusteella niin suomalaisille, turvapaikanhakijoille kun paperittomillekin On varmistettava, että eduskunnalle esitettävä tartuntatautilaki ei salli uutena elinikäisen HIV-hoidon aloittamisen kaikille Suomeen tuleville ja täällä oleskeleville, turisteille ja laittomasti maassa oleville, kunhan hoitoa harkitseva asiantuntija vain niin päättää.

Kuten myös vuosi sitten väitettiin paperittomien lakiesityksessä harhaanjohtavasti, niin myös uudessa tartuntatautilakiesityksessä väitetään että laki ei tuo merkittäviä kustannuksia valtiolle ja kunnille. Näin ei tietenkään ole, jos lailla luodaan laajamittainen paperittomien HIV-hoidon toteuttaminen Suomessa. Pääosa eli neljäviidesosaa EU-maista tarjoaa HIV-hoitoja ainoastaan kansalaisilleen. Kalliit ja elinikäiset HIV-hoidot laittomasti maassa oleville olisi vakava virhe nykyisessä hallitsemattomassa muuttoliikkeen tilanteessa ja Suomen sosiaali.ja terveydenhuollon vakavissa leikkauspaineissa. Pahimpaan tilanteeseen luotaisiin vahva vetovoimatekijä Suomeen hakeutumiselle.

Paperittomien ja laittomasti maassa olevien kiireetöntä, ilmaista terveydenhuoltoa koskeva esitys vietiin vaivihkaa vuosi sitten keväällä eteenpäin varsinaisen soten kaaduttua. Kuntaliitosta ja sisäministeriöstä ja turvallisuus -ja terveydenhuollon alalta kuullut varoittavat äänet vaiettiin. Laittoman maahanmuuton erityisen vetovoimatekijän torjumiseksi asia laitettiin esityksestäni pöydälle 10.3.2015. Suomen tulee huolehtia niin terveydenhuollon kuin halpatyömarkkinoiden osalta, ettei ihmissalakuljettajien markkinointiin enää kehitellä uusia vetovoimatekijöitä. Terveydenhuollon kustannuspaineissa on ymmärrettävä suomalaisten pitkäaikaistyöttömien ja eläkeläisten tinkiminen lääkkeistään ja sairautensa edellyttämän hoidon puutteet arjessa.

Toivottavasti kansa ja sen edustajat ovat hereillä!

Kari Rajamäki

Jätä kommentti