”Mitä tapahtui jäällä?”

Spread the love

Vahvaa symboliikkaa oli mukana Jäänveiston soolosarjan SM-voittajateoksessa Varkauden Päiviönsaarella. Kahden vuorokauden aikana Waltterinpuistoon kohosi kahdeksan jääveistosta, joista voiton otti joroislaisen Riitta Matikaisen teos nimeltään ”Mitä tapahtui jäällä?”. Varkauden seudun ihmiset tietävät, mitä vuoden 1918 tapahtumat ja ”Huruslahden arpajaiset” tarkoittavat.

Riitta Matikainen
Joroislainen Riitta Matikainen kertoi harrastaneensa jäänveistoa vuodesta 1994 lähtien ja hän on ottanut osaa kilpailuihin useasti. Jäänveiston soolosarjan SM-kisojen palkintojenjakoa säesti aika sankka lumisade.
Yksityiskohta voittajaveistoksesta "Mitä tapahtui jäällä?"
Yksityiskohta voittajaveistoksesta ”Mitä tapahtui jäällä?”

Soolojäänveiston mestaruudesta kisaajat olivat tehneet veistotyötään melkein yötä myöten – vaikka välillä satoi valtavasti lunta. Hahmot kaivettiin esiin jääkimpaleista. Ja nyt jääveistospuisto on ihailtavissa valtatie 23: varressa.

Jääveistosten sijoitukset ratkaisi raati, johon kuuluivat Varkauden Latu ry:n puheenjohtaja Riitta Nummela, taiteilija, kuvanveistäjä Taru Mäntynen ja kuvaamataidon opettaja, taiteilija Susanna Nissinen. Raadin mukaan jääveistosten yleisvaikutelmana oli monipuolisuus ja aiheet olivat varsin omaperäisiä. Raadin mielestä jäänkäyttö veistomateriaalina oli ihailtavan ammattimaista ja kaikkein vaikeimmaksi asiaksi nimettiin kolmossijan nimeäminen – kun tyrkyllä tuolle paikalle oli peräti kolme veistosta.

Kolmanneksi nimettiin työ nimeltään ”Portilla”, tekijänä Marika Walldén Tampereelta. Veistoksen jäänkäsittelyä ja sommittelua luonnehdittiin taitavaksi. Kakkossijalle tuli imatralaisen Jere Nuppolan veistos nimeltään ”Kissa ajovaloissa”, joka raadin mukaan on kaunis kokonaisuus ja veistoksen pinnassa on nähtävillä kristallinomaisuus.

Ykkössijasta raati oli yksimielinen. ”Mitä tapahtui jäällä” on pysäyttävä ja monumentaalinen teos – vaikuttava kokonaisuus, jossa jää pääsee oikeuksiinsa materiaalina. Mieleen tuleekin kysymys, voisiko ”Mitä tapahtui jäällä” olla muusta materiaalista toteutettuna muistuttamassa Varkauden tapahtumista jossakin päin kaupunkia tulevaisuudessa.

Yleisö äänesti suosikikseen porvoolaisen Timo Koiviston teoksen ”Villi sydän”.

Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti