Mateenpilkinnän uusi aikakausi

Spread the love

Uusi kalastuslaki tuo muutoksia monen mateenpilkkijän välineistöön ja menetelmiin. Enää ei ole sallittua tartuttaa kalaa ulkoapäin, vaan saalista saadakseen on kalamiehen osattava liikutella pilkkiä niin, että made haukkaa syötin ja koukun suuhunsa.

Uusi kalastuslaki astui voimaan vuoden alusta. Monelle mateenpilkkijälle se merkitsee madeharoista, -ryöstäjistä ja muista ulkoapäin mateeseen tarttuvista välineistä luopumista. Uudessa kalastuslaissa nimittäin kielletään koukun tahallinen tartuttaminen kalaan ulkopuolelta

Mateenpilkinnän loppumista tämä lainkohta ei kuitenkaan tarkoita, vaan madetta voi pilkkiä menestyksekkäästi muilla välineillä. Suosituimmat vaihtoehdot ovat mademorri ja perinteinen syöttipilkki, joissa kummassakin käytetään syöttinä tuoretta kalaa tai kalan palaa.

Ennen lainmuutosta kuumin madesesonki keskittyi mateen kutuaikaan, tammikuun lopulle ja helmikuun alkuun. Nyt kun madetta pilkitään syötin avulla, ei kutuaika enää ole se kuumin ajankohta, vaan hyviä saaliita on odotettavissa jo ennen kutua ja varsinkin kudun päätyttyä, jolloin mateet ovat nälkäisiä.

Koska kalamiehet ovat tunnetusti idearikasta väkeä, tullaan lain muuttumisen vaikutuksesta varmasti näkemään madepilkeissä paljon uusia innovaatioita. Uuden kalastuslain myötä koittaa siis mateenpilkinnässä uusi aikakausi.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520 seurassa toimii yhteensä noin 42 000 kalastuksen harrastajaa.

www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.ottiopas.fi, www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat, www.facebook.com/vastuullinen

Jätä kommentti