Maximin matineasarja ja Hopeatähti-sarja käynnistyvät

Spread the love

Elokuvateatteri Maximin matineasarja esittelee kevätkaudella kuusi tunteita ja ajatuksia herättelevää draamaelokuvaa. Kutakin elokuvaa esitetään kahdesti, aina sunnuntaisin ja seuraavan viikon tiistaina. Matineasarja alkaa sunnuntaina 17.1.

Taxi TeheranKevään matineasarja käynnistyy Jafar Panahin elokuvalla Taxi Teheran. Vuoden 2015 elokuvatapaukseksi mainitussa elokuvassa tavalliset ihmiset avautuvat elämästään taksin kyydissä. Huumorin ja draaman kautta välittyy värikäs kuva tämän päivän Iranista. Elokuva palkittiin Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnolla Kultaisella karhulla viime vuoden helmikuussa.

Xavier Giannolin draamakomediassa Marguerite tutustutaan upporikkaaseen Marguerite Dumont’iin, joka haluaa palvotuksi oopperalaulajattareksi. Konsertteja pitävä, antelias nainen ei kuitenkaan tiedä totuutta itsestään; sitä että hän ei yksinkertaisesti osaa laulaa. Kaikki hänen ympärillään pitävät suunsa supussa, ettei totuus paljastuisi ja hurmaava rouva tulisi loukatuksi. On kuitenkin vain ajan kysymys ennen kuin joku lopulta sanoo totuuden ääneen…

Matkalla Floridaan on elokuva Claudesta, vuosikausia sitten eläköityneestä paperitehtailijasta, joka ei muistiongelmistaan huolimatta mielestään apua kaipaa. Hän tekee kaikkensa savustaakseen ulos talostaan yhden jos toisenkin kodinhoitajan ja tekee näin tyttärensä huolehtimisyrityksistä turhia. Vanhenemisen viiltävät totuudet käyvät käsi kädessä seniori-iän humorististen puolien kanssa tässä sydämellisessä, Philippe Le Guayn ohjaamassa ranskalaisdraamassa.

Todd Haynesin ohjaama Carol on kiehtova ja elegantti draama kahden naisen – hienostorouvan ja nuoren lelukaupan myyjättären- välisestä rakkaustarinasta 1950-luvun New Yorkissa. Cate Blanchettin ja Rooney Maran tähdittämä draama pohjautuu Patricia Highsmithin romaaniin The Price of Salt.

Justin Kurzelin elokuva Macbeth on henkeäsalpaava tulkinta yhden Shakespearen kuuluisimman hahmon elämästä Skotlantia repineen sodan keskellä. Se on tarina rohkeasta soturista ja innoittavasta johtajasta, joka murtuu kunnianhimon ja halun edessä. Eeppisen elokuvasovituksen pääosissa nähdään Michael Fassbender ja Oscar-voittaja Marion Cotillard.

Ohjaaja Tom McCarthy johdattaa katsojat yhden meidän päiviemme merkittävimmän rikostutkimuksen jäljille matineasarjan päättävässä elokuvassa Spotlight. Michael Keatonin, Mark Ruffalon, Rachel McAdamsin ja Liev Schrieberin pääosittama draama kertoo kiintoisan tositarinan katoliseen kirkkoon kohdistuneesta tutkimuksesta. Kun Boston Globe -sanomalehden reportteritiimi “Spotlight” alkaa tutkia kirkkoinstituutioon kohdistuvia ahdisteluväitteitä, heidän onnistuu tuoda päivänvaloon vuosikymmeniä jatkunut härski salailu.

MATINEAT KEVÄÄLLÄ 2016
17.+19.1. Jafar Panah: TAXI TEHERAN
7.+9.2. Xavier Giannoli: MARGUERITE
21.+23.2. Philippe Le Guay: MATKALLA FLORIDAAN
6.+8.3. Todd Haynes: CAROL
20.+22.3. Justin Kurzel: MACBETH
3.+5.4. Tom McCarthy: SPOTLIGHT

Esitysajat vaihtelevat. Muutokset ovat mahdollisia.

Kevään Hopeatähti-sarja alkaa kotimaisella luontoelokuvalla

Elokuvateatteri Maximin kevään Hopeatähti-kausi alkaa torstaina 21. tammikuuta. Ikäihmisille suunnatussa, mutta kaikille avoimessa elokuvasarjassa esitetään kevätkaudella neljä kiinnostavaa elokuvaa. Esitykset alustetaan lyhyesti ennen näytöstä. Hopeatähti-sarjan alustajana toimii Tapio Tuomainen.

Järven tarina
Järven tarina-luontoelokuva sukeltaa pinnan alla olevaan maailmaan. (Kuva: Juha Taskinen)

Hopeatähti-sarja alkaa lumoavalla kotimaisella luontoelokuvalla Järven tarina. Marko Röhrin ja Kim Saarniluodon ohjaama elokuva vie katsojat ennennäkemättömälle seikkailulle alkaen kirkkaiden lähteiden alkuvesistä aina suurten järvien syvänteisiin. Suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat heräävät henkiin, kun pinnan alla oleva maailma avataan katsojille ensi kertaa tässä laajuudessa.

Toisena Hopeatähti-elokuvana nähdään Mika Kaurismäen ohjaama historiallinen draama Tyttökuningas. Elokuva kertoo Ruotsin kuningatar Kristiinasta, joka syntyi ainoana lapsena odotetuksi kruununperilliseksi ja kasvatettiin isänsä pyynnöstä prinssinä. Kristiina omasi ikäisekseen poikkeuksellista viisautta ja halua muutokseen. Hän myös rikkoi vahvasti aikansa naiskäsitystä ja ajautui väistämättä yhteenottoihin hovin konservatiivisten luterilaisten aatelismiehien kanssa. Elokuvaa on kuvattu Turun seudulla, suuri osa kuvauksista tehtiin Turun linnassa.

45 vuotta on Andrew Haigh’n ohjaama draama pariskunnasta, jonka 45. hääpäivä lähestyy. Kesken juhlavalmistelujen saapuva kirje pakottaa kohtaamaan menneisyyteen haudatun salaisuuden, joka suistaa pariskunnan raiteiltaan. Muutamia päiviä ennen suurta päivää näyttää siltä, että jäljellä ei enää ole avioliittoa, jota juhlistaa. Elokuvan päätähdet Charlotte Rampling ja Tom Courtenay palkittiin roolisuorituksistaan Hopeisilla karhuilla Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2015.

Paolo Sorrentinon ohjaama Youth päättää kevään Hopeatähti-sarjan. Elokuva kertoo ikääntyneestä musiikkimiehestä Fredistä, joka lomailee Sveitsin Alpeilla hyvän ystävänsä, elokuvaohjaajaveteraani Mickin seurassa. Elämää nähneet ystävykset ruotivat yhdessä elonsa kulkua nokkelasti ja vinon huumorin siivittämänä, haikeudellakin. Elokuvan pääosissa ovat Michael Caine, Harvey Keitel ja Jane Fonda.

HOPEATÄHDET KEVÄÄLLÄ 2016
21.1. Marko Röhr/ Kim Saarniluoto: JÄRVEN TARINA
4.2. Mika Kaurismäki: TYTTÖKUNINGAS
3.3. Andrew Haigh: 45 VUOTTA
31.3. Paolo Sorrentino: YOUTH

Esitykset klo 13.00. Esitykset alustaa Tapio Tuomainen.

Jätä kommentti