Talvipäivänseisaus-tapahtuma jo 18. kerran

Spread the love

Perinteinen Talvipäivänseisaus-kävelytapahtuma järjestetään tänä vuonna tiistaina 22.12. klo 17-20 Taipaleen kanavalla. Tapahtuman tavoitteena on rauhoittua ja hiljentyä joulun alla.

Tapahtumassa on nähtävillä tuliveistoksia ja lumiveistoksia (säävaraus). Lisäksi Harjurannan nuorisoteatteri ry järjestää teatteriesityksiä. Kanavamuseo on auki tapahtuma-ajan ja kahvilasta saa virvokkeita jouluisin teemoin.

Tämä koko perheen ilmainen kävelytapahtuma järjestetään jo 18. kerran. Vuosi vuodelta Talvipäivänseisaus-tapahtuma on muovautunut eri yhteistyötahojen toimesta nykyiseen muotoonsa. Tapahtuma toteutetaan talkoohengessä, joten jokainen voi tulla tekemään oman panoksensa tapahtuman eteen – esimerkiksi toteuttamalla kaveriporukalla oman tuliveistoksen.

Jätä kommentti