Kolmikon paluu Väinölään

Spread the love

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kun Ella Karttunen, Jaakko Heikkinen ja Antti Immonen pitivät yhteistä taidenäyttelyä Varkaudessa Taidekeskus Väinölässä, he päättivät samalla kolmikolla järjestää näyttelyn samassa paikassa kolmen vuoden kuluttua. Nyt kolme vuotta on kulunut ja Väinölän syyskuun näyttelyssä on nähtävillä taiteilijoiden töiden kautta, mitä tuona aikana on tapahtunut.

Antti Immonen on varkautelaislähtöinen, hän valmistuu opinnoissaan taiteen maisteriksi ja on ollut Taidekeskus Salmelassa esillä näyttelyllään nuoren taiteilijan ominaisuudessa. Hänellä on Väinölän näyttelyssä esillä öljy- ja akryyliväritöitä.

Myös Ella Karttusella on yhteyksiä Varkauteen, josta hänen äitinsä on lähtöisin. Karttusen valokuvateoksia on esillä Väinölän perähuoneessa. Valokuvaopintojaan hän on lähtenyt jatkamaan Tampereelle.

Näyttelyssä Jaakko Heikkisen töistä suurin osa on tussilaveerauksia.

– Jaakko Heikkinen on taiteilija, joka kuvaa heikompiosaisia ihmisiä. Hän on todella taitava aihetta tulkitsemaan, toteaa Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen.

Vesa Moilanen

Jätä kommentti