Keho kiittää liikkujaa – ”Varkaus liikkeelle” käyntiin

Spread the love

Mikä onkaan mukavampaa kuin aloittaa kouluviikko auringonpaisteessa, lähestulkoon pilvettömässä säässä Keskuskentän nurmikolla. Varkauden esi-, ala- ja yläkoululaiset olivat avaamassa ”Varkaus liikkeelle”-viikkoa mukaansa tempaavalla, rytmillisen liikunnallisella tapahtumalla.

Varkauden kaupungin sivistysjohtaja Timo Tuunaisen mukaan liikuntaviikon ideana saada kaikki kaupunkilaiset liikkumaan – ja jotta liikunnasta tulisi jokapäiväinen elämäntapa.

– Nuoret luovat pohjan elinikäiselle liikkumiselle ja kouluilla on liikkumisen osalta paljon hyviä ideoita, joita tulisi saattaa kaikkien kaupunkilaisten ja työyhteisöjen tietoon, sanoi Tuunainen ja muistutti, että liikkumattomuus aiheuttaa merkittäviä kustannuksia – useita miljoonia euroja Varkaudessa. Tuunaisen mukaan ”Varkaus liikkeelle”-viikko ei jää ainokaiseksi, vaan ensi vuonna tarkoituksena on järjestää ”Liikunnallinen kuukausi”. Ja vuonna 2017 voisi olla koko valtakunnassa ”Liikkuva vuosi” Suomen itsenäisyyden 100-vuotisuuden merkeissä.

Kaupunginhallituksen tervehdyksen toi puheenjohtaja Minna Selkomaa, joka haastoi kaikki miettimään, olisiko mahdollista lisätä liikuntaa pienin askelin jokaiseen päivään – tekemällä valintoja. Hän myös totesi, että tutkimusten mukaan säännöllinen liikunta on yhteydessä hyvään koulumenestykseen. Liikkuminen lisää aivojen aktiivisuutta ja kehittää aivojen rakenteita, mikä parantaa oppimistuloksia.

– Vanhemmuuteen on yksinkertainen resepti – rajoja, rakkautta ja ravintoa. Ja kun tähän soppaan lisätään mausteeksi liikuntaa, lepoa ja luppoaikaa, niin hyvä tulee, hän sanoi.

Liikkuminen on luonnollinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari on malliesimerkki liikkuvasta henkilöstä ja hän pyrähtikin juoksuasussa tapahtuman juontajan, Varkauden Teatterin teatterinjohtaja Kari Suhosen haastateltavaksi. Kaupunginjohtaja Tsupari kertoi taittavansa 11 kilometrin työmatkansa aikaisin aamulla juoksemalla. Hänen liikuntakirjoonsa kuuluvat myös kävely, sulkapallo ja tennis – sekä kotona kuntopiiri.

– Kävely on hyvä harrastus. Vauhdilla ei ole niin väliä, vaan säännöllisyys on tärkeää. Oma asenne ratkaisee – haluaako liikkua.

Kannustuksensanoina lapsille hän viestitti, ettei liikkumisen tule olla pakonomaista vaan leikinomaista ja hauskaa. Hän myös tähdensi, että koti, päiväkoti ja koulu ovat hyvin tärkeässä asemassa myös liikunta-asioissa.

Avaustapahtumassa mukana ollut väki oli aktiivisesti mukana Kuoppiksen 4. ja 5- luokkien zumbassa ja Repokankaan koulun 4. luokan oppilaiden liikuntajekuissa, joita voi jatkaa kotonakin.

Liikuntaviikon avaus oli merkittävä startti ja tosi iloinen yhteishengen hetki. Voisikohan Varkaus ilmoittaa halunsa julistautua jopa liikunnan mallikaupungiksi? Liikunnallisen teemaviikon yhteinen tanssi ”Varkaus liikkeelle”-rap ilmaisi nasevasti, että ”keho kiittää liikkujaa”. Yläfemmaa kaverille ja päälle päätteeksi iso hali – siitä oli hyvä lähteä jatkamaan päivän askareita.

Vesa Moilanen

Jätä kommentti