Uudistettu elokuvateatteri Maxim avataan huomenna lauantaina

Spread the love
Elokuvateatteri Maximin julkisivussa Varkauden Kauppakadulla on uutta ilmettä. (Kuva: Vesa Moilanen)
Elokuvateatteri Maximin julkisivussa Varkauden Kauppakadulla on uutta ilmettä. (Kuva: Vesa Moilanen)

Kesän odotetuin ensi-ilta on täällä – Varkauden elokuvateatteri Maxim avataan yleisölle huomenna lauantaina 8.8.

Huhtikuusta alkaen remontissa ollut Savon Kinot Oy:n omistama elokuvateatteri Maxim on kokenut lähes täydellisen muodonmuutoksen.

Salimäärä on kasvanut kahdesta kolmeen yhteispaikkamäärän ollessa 250 paikkaa. Katsomismukavuus on parantunut entisestä uusien penkkien sijoittelun, katsomoporrastuksien, suurempien valkokankaiden, huippuakustiikan sekä salien värimaailman myötä. Jokainen sali on varustettu 3D-laitteistolla.

Elokuvateatterin salimäärän kasvu mahdollistaa entistäkin laajemman ohjelmistotarjonnan ja elokuvien pysymisen pidempään ohjelmistossa. Runsastuvan elokuvaohjelmiston lisäksi Maximissa nähdään toivottuja ooppera- ja balettitaltiointeja. Suositun matineasarjan sekä ikäihmisille suunnatun Hopeatähti-sarjan näytökset alkavat Maximissa syyskuussa.

Myös edulliset, jatkuvasti suosiotaan kasvattavat päivänäytökset lisääntyvät, samoin tiloja tullaan vuokraamaan entistä enemmän yritystilaisuuskäyttöön.

Erityisryhmät on otettu huomioon uuden elokuvateatterin suunnittelussa mm. induktiosilmukoiden, uuden pyörätuolihissin ja esteettömyyden lisäämisen myötä. Jokaisessa salissa on pyörätuolipaikkoja.

Aulatilat ovat kaksinkertaistuneet, ja myös kassapisteet lisääntyivät yhdestä kahteen. Tämä vähentää ruuhkatilanteiden jonoja merkittävästi. Myös wc-tilat ovat lisääntyneet.

Elokuvaelämykseen oleellisesti kuuluvien leffaherkkujen valikoimaan on panostettu uudessa Maximissa. Jatkossa elokuvissa kävijät saavat herkutella mm. tuoreella, paikan päällä paistetulla popcornilla, tuoreella kahvilla sekä laajalla irtokarkkivalikoimalla.

Avajaisviikolla esityksessä kesän suosikkielokuvia sekä uusia ensi-iltoja

Ensimmäiset yleisöesitykset uudessa Maximissa alkavat lauantaina aamupäivällä. Ensimmäisellä esityskierroksella esitetään kolme elokuvaa edulliseen viiden euron hintaan: Asterix ja Jumaltenrannan nousu ja tuho 2D, Pitch Perfect 2 ja Avengers: Age of Ultron 2D.

Avajaisviikon ohjelmistossa nähdään edellisten lisäksi kesän suosikkielokuvat Kätyrit 2D ja 3D, Magic Mike XXL, Avengers: Age of Ultron 3D, Mission: Impossible – Rogue Nation, Jurassic World 2D ja 3D, Terminator: Genisys 2D, Edelleen Alice ja Mad Max: Fury Road 2D ja 3D. Uunituoreina ensi-iltoina ohjelmistossa ovat Ollaan vapaita, Pixels 2D ja 3D sekä Fantastic Four.

Liput ensimmäiselle elokuvaviikolle, eli näytökset lauantaista torstaihin 13.8. asti, tulevat myyntiin lauantaiaamuna klo 10.00 Maximin lippukassalla. Lippuja tulee myyntiin myös Savon Kinojen verkkokauppaan.

Sunnuntaina klo 11-13 Maximissa on avoimet ovet, jolloin yleisöllä on mahdollisuus tutustua uuteen teatteriin. Avoimien ovien aikaan on myös kakkukahvit 300 ensimmäiselle. Avajaisviikonloppuna teatterilla on mukavia yllätyksiä, mm. lauantaina ja sunnuntaina jokaisen näytöksen alussa arvotaan elokuvalippuja ja muita palkintoja.

Maximin remontissa on käytetty paljon paikallista ja itäsuomalaista osaamista. Remontin päätoteuttajina ovat olleet seuraavat yritykset: pääsuunnittelijana Vaakaline Oy, rakennesuunnittelijana Insinööritoimisto Kantelinen Oy, LVI-suunnittelijana Insinööritoimisto Jormakka Oy, sähkösuunnittelijana Finkarex Oy, rakennusurakoitsijana A & K Pikkarainen Oy, ilmanvaihtourakoitsijana TT-Ilmastointi Oy, sähkötyöurakoitsijana Insinööritoimisto Ykkössähkö Oy ja sisustussuunnittelijana Partanen & Lamusuo Oy.

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt hankkeelle kunnostustukea.

Maximin salimäärä on noussut uudistuksen myötä kahdesta kolmeen. Penkkiluku on uudessa Maximissa 250 paikkaa. Maxim 1:ssä on 140 paikkaa, Maxim 2:ssa on 43 paikkaa ja Maxim 3:ssa on 67 paikkaa.

Jätä kommentti