Tästä alkaa Sykkeessä-kaupunkilehden ”Iltatorit 2015-kisa”! Bongaa itsesi oheisista kuvista ja ilmoita tunnistautumisesi sähköpostiin: aineisto@sykkeessa.fi
Kisa jatkuu kesän iltatorien ajan. Jokaisen iltatorin jälkeen Sykkeessä-kaupunkilehden nettisivuilla www.sykkeessa.fi on kuvakavalkadi iltatoritapahtumista. Ja itsensä tunnistaminen kuvista koskee nimenomaan iltatorikuvia ja kyseinen juttu on varustettu kategorialla ”Iltatorit 2015 -kisa”.
Kaikkien kisaan osallistuneiden kesken arvotaan 100 euron palkinto Eräreppuun. Voittajan nimi julkistetaan Taiteiden Yö-toritapahtuman yhteydessä 7.8.2015.
Päiviönsaaren iltatorit starttasivat tämän kesän osalta tiistaina 9.6. – sään suosiessa. Iltatoreja järjestää PRO Päiviönsaari ry yhteistyössä Hukka-Pallo ry:n ja Luonnon Apu Oy:n kanssa. Iltatoreja tulee viikon välein 7.7. saakka ja vielä elokuun alussa 7.8. on Taiteiden Yö-toritapahtuma. Seuraavalla iltatorilla 16.6. viihdyttäjänä on trubaduuri Eino Happonen.
Oheinen kuvakavalkadi antaa välähdyksen tiistai-illasta. Hukka-Pallon junnut olivat pelaamassa katusählyä, Evita-pelle laulatti karaokea, torimyyjillä oli voissa paistettuja muikkuja, muurinpohjalettuja, juureksia, lakua ja muuta makeaa suuhunpantavaa.
Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen