Varkauden panssarikeskus-näyttely Taipaleen kanavamuseolla

Spread the love

Taipaleen kanavamuseon Varkauden Panssarikeskus-kesänäyttely on Varkauden museoiden tuotantoa. Näyttely perustuu Stig Holmströmin Varkauden Panssarikeskus -kirjoitukseen ja hänen tekemiinsä panssarivaunujen pienoismalleihin. Näyttely on esillä elokuun loppuun saakka.

Varkaudessa, A. Ahlström Oy:n konepajalla Pirtinniemessä toimi vuosina 1939 – 1944 Varkauden Panssarikeskus. Varkauden Panssarikeskuskorjaamolla kunnostettiin ja peruskorjattiin sotasaaliina saatuja panssariajoneuvoja. Panssarikeskuskorjaamon toiminnan aikana Varkaudessa korjattiin lähes 70 % Suomen käyttämästä panssarikalustosta.

Panssarikeskuskorjaamon toiminnan aikana Varkaudessa korjattiin noin 300 panssariajoneuvoa puolustusvoimien käyttöön. Varkaudessa korjattiin lähes 70 % Suomen käyttämästä panssarikalustosta. Varkaudessa myös koulutettiin panssarijoukkoja jatkosodan aikana vuosina 1942 -1944. Noin tuhat asevelvollista koulutettiin Panssarivoimien eri tehtäviin. Panssarit näkyivät myös kauppalan katukuvassa, sillä korjaamon avoin varastokenttä oli Relanderinkadun varressa ja korjattuja panssarivaunuja koeajettiin sekä panssarijoukkojen koulutusajoa järjestettiin eri puolilla Varkautta.

Panssarikeskus-näyttelyn kuvausreissulta Varkauden kaupungin keskustaan ajellessani hätkähdin. Valtatie 23:lla Joensuun suuntaan alkoi tulla vastaan Suomen Puolustusvoimien kalustoa, puolenkymmentä kuorma-autoa, joiden kyydissä panssarivaunut. Melkoinen sattuma!

Lähdeaineisto: Varkauden museoiden näyttelykalenteri 2015

Kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti