Varkautelaista vappua

Spread the love

Vappu – tuo suomalainen kevään juhla – on jälleen koettu. Ilmojen haltijat säikäyttivät lumitulvalla juuri vapun kynnyksellä, mutta vapuksi voitiin helpottuneena todeta, että ”ilimoja piisoo” – ei ainakaan lunta tullut Varkaudessa vappuaattoiltana ja vappupäivänäkään.

Jo muutaman vuoden ajan perinteenä ollut Ruukin Ruusan lakitus tapahtui salibandyseura Hukka-Pallo ry:n kulttuurijaoston toimesta, lakittajaksi kipusi Mikko Häkkinen. Ilta-auringossa kelpasi Päiviönsaaren torilla vaihtaa tuoreimmat kuulumiset ja siemaista kuohujuomaa.

Vappuaamun pitkiin perinteisiin kuuluva Warkauden Mies-Laulajien laulutervehdys Veikkolan terassilla keräsi totuttuun tapaan kevätlaulujen ystävät kuulolle. Ja torilla – myös perinteisiin kuuluvan vappujuhlassa kuultiin tuoreen varkautelaiskansanedustajan, Matti Semin ajatuksia päivänpolttavista asioista. Kuulijakunnan joukosta kantautui toimittajan korviin viesti, jotta eikös järjestävät tahot voisi ennen varsinaisen juhlan alkua soittaa tunnelmaa nostattamaan työväenmusiikkia.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti