Trafi katsoo, että alkolukon käyttöä ajo-oikeuden ehtona pitäisi lisätä, sillä sen vaikutukset rattijuopumusten vähentämisessä ovat kiistattomat. Pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi miettiä, miten alkolukko saataisiin halvaksi ja helppokäyttöiseksi vakiovarusteeksi kaikkiin autoihin.
– Kannatamme vahvasti terveysperusteisen alkolukon käytön lisäämistä, sillä se on ainoa tehokas tapa puuttua ennaltaehkäisevästi rattijuopumuksiin”, toteaa tieliikennejohtaja Marko Sillanpää. – Alkolukkoa tulisikin tarjota entistä useammin terveysperusteisena niille henkilöille, joille alkoholi on ongelma. Alkoholi ja liikenne eivät missään tilanteessa kuulu yhteen ja tämän toteutumista tulisi tukea kaikin tavoin.
Terveysperusteisella alkolukolla tarkoitetaan ennaltaehkäisevää menettelyä, jossa alkoholin ongelmakäyttäjä voi säilyttää ajo-oikeutensa alkolukkoa käyttämällä. Rattijuopumuksen takia ajo-oikeutensa menettäneiden kohdalla puhutaan alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta, jonka ansiosta ajoneuvon käyttöä voi jatkaa.
Myös eduskunnan lakivaliokunta puolsi alkolukkojen käytön lisäämistä kannanotossaan.
Ammattiliikenteen puolelta hyviä kokemuksia alkolukosta
– Terveysperusteisen alkolukon ja alkolukolla valvotun ajo-oikeuden käytön lisäämiseksi tulisi myös pohtia, miten alkolukko saataisiin vakiovarusteeksi kaikkiin henkilöautoihin. Ammattiliikennepuolellahan tämä on jo arkipäivää, sanoo Sillanpää.
Alkolukon käyttö ammattiliikenteessä on edennyt hyvin myös siksi, että se on lakisääteinen mm. lasten kuljetuksissa.
Alkoholirattijuopumukset kokonaisuutena laskussa, naisten rattijuopumukset ja huumerattijuopumukset nousussa
Trafin vastavalmistuneen analyysin mukaan kaikkien poliisin tietoon tulleiden alkoholirattijuopumusten määrän lasku on jatkunut. Maistissa ajaneiden eli alle 0,5 promillea puhaltaneiden määrä sen sijaan on jatkanut nousuaan. Positiivista kuitenkin on, että alkoholionnettomuuksien määrät ja niissä sattuneet henkilövahingot ovat olleet laskussa.
Naisten rattijuopumukset ovat jatkaneet nousuaan ja naiset ovat rattijuopumuksen uusijoina myös aikaisempaa useammin. Naisten osuus rattijuopumukseen syyllistyneistä kuljettajista on kasvanut reilun 20 vuoden aikana 6 prosentista 12 prosenttiin.
Myös huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen on analyysin perusteella lisääntynyt. Viime vuonna rattijuopumuksesta kiinni jääneistä 22 prosentista ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena, kun vajaa vuosikymmen aikaisemmin heidän osuutensa oli 11 prosenttia.