Kuopiossa äskettäin tapahtunut kahden pienen lapsen surmaaminen ja Rautavaaralla tapahtunut perhesurma ovat aiheellisesti herättäneet kriittistä keskustelua sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluun liittyvistä asioista.
Tällaisessa keskustelussa pitäisi kuitenkin arvioida tilannetta kokonaisuutena eikä pelkästään yksittäistä traagista tapausta, samalla syyllistäen siinä eri tavoin osallisena olevia.
On varsin arveluttavaa, että Savon Sanomissa annettiin 25.11. niin tarkkoja tietoja Kuopion perhesurman vuoksi pidätetystä ja vangituksi julistetusta naisesta, että melko vähällä vaivalla lukija saa hänen henkilöllisyytensä selville.
On valitettavaa, jos vasta tällaisten tapausten ja niiden saaman valtavan julkisuuden jälkeen monille tiedotusvälineitä seuraaville on selvinnyt, kuinka suuri määrä asiakkaita yhdellä lastensuojelusta vastaavalla sosiaalityöntekijällä, koulukuraattorilla tai koulupsykologilla saattaa pahimmassa tapauksessa olla.
Paperityöläisen kuukausiansioon?
Monille ihmisille sosiaalityöntekijä näyttäytyy ensisijaisesti kaupungin- tai kunnantalolla toimeentulotukipäätöksiä urakkatahtiin kirjoittavana pienipalkkaisena naishenkilönä. Meitä sosiaalipolitiikkaa ja sosiaalihuoltoa opiskelleita toimii kuitenkin mitä moninaisimmissa työtehtävissä.
Minulle oli sosiaalipolitiikkaa opiskellessani alusta lähtien selvää, että en halua ryhtyä toimeentulotukihakemusten käsittelijäksi. Esimerkiksi koulukuraattoriksi tai jonkin sosiaalialan järjestön työntekijäksi olisin saattanut ryhtyä. Sosiaalipolitiikan pro gradu-tutkielmassani käsittelin kunnalliseen palvelutasoon liittyviä ongelmia.
Korkeakoulututkinnon suorittaneen sosiaalityöntekijän alkupalkka on hiukan yli puolet paperiteollisuuden keskiansiosta. Tavoitteeksi voisikin ottaa sosiaalityöntekijöiden palkan nostamisen lähivuosina paperityöläisten tasolle. Silloin raskas sosiaalityö kiinnostaisi nykyistä enemmän miehiäkin. Suurella osalla toimeentulotukihakemusten käsittelijöistä ei liene sosiaalialan korkeakoulututkintoa.
Kritiikkiä oikeaan kohteeseen
Oulussa useita vuosia sitten surmattiin pienipalkkainen sosiaalitoimiston vahtimestari, saamieni luotettavien tietojen perusteella arvioituna ensisijaisesti siksi, että hän työskenteli sosiaalitoimen palveluksessa. Pitäisikö meidän muistella kyseistä vahtimestaria pohjoismaista hyvinvointivaltiota puolustaessaan etulinjassa kaatuneena sankarivainajana? Minne pystytetään muistomerkki hänen kaltaisilleen?
Jos joku on tyytymätön siihen, että hänen toimeentulotukihakemuksensa käsittely viivästyy tai hän saa tukea vähemmän kuin anoi, tilanne ei ainakaan parane, jos ottaa hengiltä pienipalkkaisen sosiaalitoimen työntekijän.
Jos joku on tyytymätön liian korkeaan verotukseensa, tilanne ei parane poistamalla päiviltä pienipalkkainen, stressaavaa työtä tekevä verotoimiston työntekijä, kritiikki kannattaa kohdistaa ensisijaisesti verotuksesta päättäneisiin politikkoihin. Maksuton tilaisuus siihen tarjoutuu jälleen ensi keväänä uutta eduskuntaa valittaessa. Tarjolla on myös useampiakin varkautelaisia ehdokkaita.
Tulevina vuosina on nykyistäkin vaikeampaa löytää halukkaita kantasuomalaisia työntekijöitä pienipalkkaisiin ja stressaaviin palvelualan tehtäviin, jos edes työntekijöiden turvallisuutta ei kyetä takaamaan. Sellaiset kunnat ja alueet, joissa esimerkiksi perhesurmia ja tai sosiaali- ja hoitoalojen työntekijöiden pahoinpitelyjä tai vakavia uhkailuja tapahtuu keskimääräistä selvästi enemmän, leimautuvat valitettavasti nykyään nopeasti kielteisesti valtakunnallisessakin julkisuudessa.
Perhesurmia on ollut ennenkin
Viime kuukausien lapsi- ja perhesurmista puhuttaessa on jäänyt ihmeen vähälle huomiolle se, että 1950- ja 1960-luvuilla Suomessa perhesurmia tapahtui moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna, vaikka asukasluku oli nykyistä pienempi. 1950-luvulla perhesurmissa kuoli Suomessa yli 260 ihmistä.
Tuolloin ei ollut vielä olemassa internetiä lukemattomine keskustelukerhoineen, joissa voi esiintyä myös nimettömänä. Televisio alkoi Suomessa vasta tehdä läpimurtoaan 1960-luvun alussa. Kotonani ei lapsuudessani ja nuoruudessani ollut televisiota, mistä olen kiitollinen.
Radiossa ja sanomalehdissä perhesurmat eivät saaneet osakseen niin paljon julkisuutta kuin nykyään, paljolti siksi, että tiedotusvälineiden toimintakulttuuri oli erilainen kuin nykyään. Radiokanavia ja erilaisia lehtiä oli paljon vähemmän kuin tällä hetkellä. Yleisradion toimintakulttuuri oli vielä 1950-luvulla varsin toisenlainen kuin nykyään. Vuonna 1956 järjestetystä valtakunnallisesta moniviikkoisesta yleislakosta ei kerrottu Yleisradiossa kertaakaan lakon ollessa käynnissä, jotta tällaisia uutisia ei olisi tulkittu tuen ilmaisemiseksi lakkolaisille.
Sote tulee – oletko valmis?
Pitkään valmisteltua mittavaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta eli sote-uudistusta ollaan parhaillaan eduskunnassa saattelemassa maaliin. Kyseessä on yksi viime vuosikymmenien merkittävimmistä uudistuksista. Prosessia ja sen lopputulosta jokaisen kannattaa seurata, jo pelkästään siksi, että se tapa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelut jatkossa tuotetaan, rahoitetaan ja tarjotaan ihmisille, koskettaa omakohtaisesti lähes kaikkia suomalaisia.
Ulkomaille veropakolaisiksi siirtyneet formulakuljettajat ja Björn Wahlroosin kaltaiset henkilöt voi voivat yrittää tarjota itselleen ja muille mielikuvan, että sote-uudistus ei kosketa heitä.
Käyttökelpoisia eväitä tällaiseen pohdiskeluun tarjoaa tamperelaisen Vastapaino-osuuskunnan julkaisema Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus- artikkelikokoelma. Vaikka kirja lieneekin tarkoitettu ensisijaisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen oppikirjaksi ja alan ammattilaisille, se soveltuu hyvin kaikille muillekin tästä aihepiiristä kiinnostuneille. Kirja on hyödyllistä luettavaa myös kunnallisille luottamushenkilöille sekä järjestötoiminnassa ja kolmannella sektorilla toimiville.
Kirjassa aihepiiriä arvioidaan ilahduttavan monipuolisesti ja kriittisesti useista erilaisista näkökulmista. Tyylilaji on useimmissa artikkeleissa ilahduttavan selkeä ja lähestymistapa sellainen, että teksti avautuu myös ilman yliopisto-opintoja jääneille. Julkaisuajankohta on mitä otollisin. Eikä ilmeisesti aivan sattumalta. Monet ihmiset ovat ehkä lukiessaan lukemattomia uutisia ”sote-sopasta” vajonneet toivottomuuteen, ja pohtineet, että mitähän ne sillä oikein tarkoittavat.
Yksityistän – olen siis olemassa?
Kirja tarjoaa pohtimisen aihetta niillekin, jotka pitävät yksityistämistä tehokkaimpana ratkaisuna sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. Myös Varkaudessa on ehtinyt jo kertyä yritys- ja erehdysmenetelmällä hankittua kokemusta siitä, millaisiin seurauksiin julkisten terveyspalveluiden hätiköity yksityistäminen saattaa johtaa.
Kirja tarjoaa hyödyllistä materiaalia meillekin, jotka pohdimme, voitaisiinko köyhyys- ja työttömyysongelmiin etsiä lievitystä perustulon tai kansalaispalkan avulla.
Olen tavannut pelkästään Varkaudessa 2000-luvulla useita tulottomiksi jääneitä. Lähes tai kokonaan tulottomaksi voi pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossamme jäädä esimerkiksi silloin, jos ajautuu väliinputoajaksi työttömyysturva- ja eläke-etuuksien suhteen, toimeentulotukihakemus hylätään, eikä ole mitään rahaksi muutettavaa omaisuutta eikä saa lainaa pankista vakuuksien puuttuessa.
Vastapaino on toiminut yli 30 vuotta ja julkaissut jo satoja kirjoja.
Riitta Haverinen, Marjo Kuronen & Tarja Pösö (toim.): Sosiaalihuollon tila ja tulevaisuus. Vastapaino 2014.
Matti Mäkelä, kokemusasiantuntija