Siivoton juttu-komedia on ensi-illassaan Varkauden Teatterissa perjantaina 5.12. Alun perin Siivoton juttu on Tapio Piiraisen ohjaama ja käsikirjoittama vuonna 1997 valmistunut tv-elokuva. Elokuvan pääosissa nähdään mm. Kai Lehtinen ja Pertti Koivula.
Komedia alkaa, kun kaksi yrittäjähenkistä, mutta tilapäisesti työtöntä kaverusta joutuvat leipäjonossa tappeluun ja päätyvät putkaan. Siellä he saavat loistavan bisnesidean alkaa pesemään lentokoneita, vaikka kummallakaan veijarilla ei ole alan kokemusta. Laitteet hommataan Ruotsista ja tarvittava alkupääoma pankista. Siivouskohteena ovat niin yksityisasunnot kuin SUPO:n arkisto ja tarinan käänteet sen mukaiset.
Tästä alkaa hulvattoman hauska matka siivousalan kiehtovassa maailmassa, jossa hikeä ei säästellä eikä vesivahingoiltakaan vältytä. Rane ja Kokki ovat miehet paikallaan näyttämään, että yrittänyttä ei Suomenmaassa laiteta vaikka aina ei tiedä pitäisikö herroille itkeä vaiko nauraa.
Matka Pelastusarmeijan leipäjonosta Mersun takapenkille on pitkä, kaverukset Rane ja Kokki päättävät kuitenkin yrittää!
Mies käsikirjoituksen takana
Tapio Piirainen on vuonna 1954 syntynyt elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän valmistui elokuvaohjaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1966, mutta on työskennellyt ohjaajana ja käsikirjoittajana Yleisradion TV1:ssä jo vuodesta 1989 alkaen.
Harri Nykäsen rikoskirjoihin pohjautuva 12-osainen televisiosarja Raid (2000) toi Piiraiselle parhaan ohjauksen että käsikirjoituksen Venlan.
Dramatisointi
Ville Virkkunen (s. 1976) on teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on viime vuosina kirjoittanut ja ohjannut paljon musiikkiteatteria, muun maussa Jaakko Teppo-musikaalin Onnen kerjäläiset ja Esa Pakarinen 100v-juhlavuoden esityksen Rillumarei revyy.
Virkkunen kertoo, että hän haluaa kirjoittajana tehdä viihdettä, jossa yhdistyy itku ja nauru.
Varkauden Teatterin esitykseen koreografiat on tehnyt Noora Puranen. Näytelmän Veera Onttosen ensimmäinen puvustus Varkauden Teatterille ja sen on lavastanut Jukka Tyrväinen. Kampaukset ja maskeeraukset ovat Riikka Hakamäen ja tarpeisto Mirja Ryytyn. Valot on tehnyt Marko Etelärinne ja tehosteet Jussi Heiskanen.
Näytelmän arvioitu kesto on n. 2 tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan.
Siivoton juttu sai kantaesityksensä Karstulan kesäteatterissa 14.7.2008. Varkauden Teatteri on ensimmäinen ammattiteatteri, joka ottaa näytelmän ohjelmistoonsa.