Timolassa Beach Volley-turnaus

Spread the love

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lauantaina 28.9.2014 Timolan uimarannalla pelattiin Soisalo Open II Beach Volley-turnaus. Samainen turnaus on järjestetty kerran aikaisemmin. Ottelut pelattiin pareittain ja paikalle oli saapunut kaiken kaikkiaan 12 paria, joka oli edistystä edelliskerran yhdeksästä parista.

Ottelupäivä saatiin käyntiin noin klo 9.30. Sää oli alkupäivästä pilvinen, mutta auringostakin saivat niin pelaajat kuin yleisökin nauttia. Pelit pelattiin huumorilla ja hyvällä meiningillä ja kaikki olivat täysillä mukana. Finaalitaistelu käynnistyi klo 18 aikoihin, jolloin rankkasade yllätti finaaliparit (Häyrinen/Väisänen, Torvinen/Laakso). Mutta sehän ei menoa haitannut. Molemmilta joukkueilta nähtiin huikeita suorituksia ja ottelu menikin kolmanteen ja ratkaisevaan erään. Viimein turnaus saatiin päätökseen Häyrisen ja Väisäsen finaalivoitolla.

Turnauksen järjestäjät kiittävät kaikkia osallistujia ja paikalle saapuneita. Myös kehitysideoita otetaan mielellään vastaan turnauksen tulevaisuuden kehittämistä varten.

Teksti: Patrick Hansson, kuvat: Panu Räsänen

Jätä kommentti