Savon ammattiopisto keskittyy kriisiapuun

Savon ammattiopiston Hermanin yksikön välikohtauksessa Kuopiossa on loukkaantunut kymmenen henkilöä, joista yksi on epäilty tekijä. Tämän lisäksi yhden henkilön tiedetään menehtyneen. Loukkaantuneet ovat koulun opiskelijoita ja henkilökuntaa. Suruliputus järjestetään kaikissa Savon ammattiopiston ja Varkauden lukio yksiköissä keskiviikkona 2.10. ja klo 12 vietetään hiljainen hetki. Lue lisää

KierRe-hankkeen päätöstilaisuudessa jaettiin hyviä käytänteitä

Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Pohjois-Savossa (KierRe) -hankkeen päätöstilaisuus järjestettiin Siilinjärvellä. Kolme vuotta kestäneen hankkeen päätöstilaisuudessa luotiin katsaus taaksepäin hankkeen aikana tehtyihin toimiin, mutta visioitiin myös tulevaisuutta. Pohjoissavolaisten kuntien yhteistyölle ilmasto- ja resurssiviisausteemoissa nähtiin jatkossakin tarve. Pelkkänä rutiinityönä asiat eivät etene isoilla askelilla, joten mahdollisista jatkohankkeista käytiin keskustelua. Lue lisää

Kirjallisuustapahtuma kirjastolla Varkaudessa

Perintö, jonka sain: sukututkimuksen työkalut itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisääjinä – tietokirjailija Ira Vihreälehto luennoi teemasta Varkauden kirjastossa lauantaina 5.10. klo 10-13. Ira Vihreälehto (s. 1974) on koulutukseltaan historian opettaja ja työskentelee erityisasiantuntijana Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seurassa. Lue lisää