Sovellus tallentaa todistukset ja lausunnot välittömästi Kanta-palveluun ja välittää ne sähköisesti Kelaan ja Traficomille, jos asiakas antaa siihen suostumuksen vastaanotolla.
Varkauden sairaalassa on otettu käyttöön 1. syyskuuta Lomake UNA -sovellus, jolla ammattilaiset voivat tehdä asiakkaille sähköisiä todistuksia ja lausuntoja.
Ensimmäisenä potilaat huomaavat muutokset, kun he menevät lääkärille A-todistuksen eli lyhytaikaisesta työkyvyttömyydestä kirjoitettavan lääkärintodistuksen takia. Syksyn aikana käyttöönotto laajenee myös muihin todistuksiin ja lausuntoihin.
– Lääkäri kirjoittaa A-todistuksen vastaanotolla ja allekirjoittaa sen sähköisesti. Tarvittaessa todistus voidaan tulostaa potilaalle mukaan esimerkiksi työnantajalle toimitettavaksi. Tehty todistus tallentuu samoin tein potilastiedon arkistoon Kantaan, josta potilas pääsee sitä lukemaan vaikka kotisohvalta, Pohjois-Savon hyvinvointialueen asiantuntijalääkäri Tiina Rantamo kuvailee.
– Todistus on mahdollista välittää myös sähköisesti Kelan etuuskäsittelyyn, jos potilas antaa siihen suostumuksen vastaanotolla.
Sujuvampaa asiointia
Terveyskeskuslääkäri Keijo Eskola Varkaudesta näkee muutoksessa hyötyjä varsinkin potilaalle.
– Tiedot menevät nopeasti Kelalle ja ammattilaisilta jää lausuntojen ja todistusten postittaminen pois. Potilas näkee omista tiedoistaan, että lääkärin lausunto on saapunut Kelaan.
Ammattilaisten kannalta uusien ohjelmien käyttö vaatii alkuvaiheessa muutaman lisämutkan tietokoneella, ennen kuin järjestelmät kehittyvät. Eskola toivoo, että tulevaisuudessa eri ohjelmat hakisivat potilaskertomuksesta osan tiedoista suoraan kuten diagnoosin eikä ammattilaisen tarvitsisi kirjata samaa tietoa moneen paikkaan.
– Sähköistä asiointia on kehitetty ja sitä on jo paljon, esimerkiksi etävastaanoton pitäminen on itselle tuttua työtä. Lääkäreille eri järjestelmien rajapinnoissa toimiminen on kuitenkin välillä työlästä.
Omainen voi seurata tietoja
Lomake UNA tallentaa todistukset Kanta-palveluun, missä potilaan tiedot pysyvät ajan tasalla ja tietoja voivat käyttää kaikki terveydenhuollon organisaatiot, jos potilas on antanut siihen suostumuksen.
Kelan lisäksi esimerkiksi Traficom saa ajoterveystodistuksen (F122) suoraan Kanta-palveluista, jos potilas antaa siihen suostumuksen.
Myös omainen pystyy seuraamaan asioiden etenemistä OmaKannasta, jos asiakas tekee valtuutuksen tietojensa katsomiseen.
Potilaat, joille sähköinen asiointi ei ole mahdollista tai luontevaa tai jotka eivät anna suostumusta tiedon sähköiseen välittämiseen, saavat palvelun samalla tavalla kuin tähänkin asti.
Lapinlahdelle seuraavaksi
Ohjelma on jo laajasti käytössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen eri toimipaikoissa. Varkauden jälkeen Lomake UNAn ottaa käyttöön vielä Lapinlahden terveyskeskus. Sen jälkeen ohjelma on käytössä koko hyvinvointialueella.
Sovellusta on kehitetty käyttäjien kanssa ja kehitystyötä tehdään edelleen nopeassa syklissä ammattilaisten kokemusten ja palautteiden perusteella.
Mikä lomake UNA on
Lomake UNAn avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat tehdä asiakkaille todistuksia ja lausuntoja kuten lääkärintodistuksen.
Lomake UNA tallentaa todistukset ja lausunnot välittömästi Kanta-palveluun ja välittää ne sähköisesti Kelaan ja Traficomille, jos potilas antaa siihen suostumuksen.
Lomake UNA-sovelluksessa ovat esimerkiksi A- ja B-todistus, ohjelmassa ei ole kaikkia terveydenhuollon todistuksia ja lausuntoja.
A-todistus on tavallisin lääkärintodistus. Se on sairauslomatodistus, jonka lääkäri kirjoittaa varsinkin lyhytaikaiseen sairauteen. B-lausunto on A-todistusta laajempi selvitys potilaan sairaudesta, toiminta- ja työkyvystä sekä mahdollisesta kuntoutustarpeesta.