Syksyn tullen hirvieläimet ovat aktiivisia erityisesti auringonlaskun ja auringonnousun aikaan. Liikenneturva muistuttaa, että ajonopeuden hidastaminen hirvivaara-alueella on paras tapa välttää hirvikolari.
Hirvieläimet ovat yleisiä liikenteen vaaratekijöitä, kun ne liikkuvat ravinnon perässä ja vaihtavat elinalueitaan. Hirvenmetsästys alkaa porrastetusti 1.9.2023. Metsästyksen alkamisen vuoksi hirvet lähtevät liikkeelle.
Hirvikolari sattuu usein silloin, kun tilanteessa on mukana jokin häiriötekijä. Häiriötekijä voi olla esimerkiksi näköeste, vastaantulija, huonot sääolot tai jos kuljettaja keskittyy johonkin muuhun. Tällöin tielle säntäävää hirveä on vaikeampi huomata.
Kaukovaloista apua havainnointiin
Hirvet liikkuvat hämärällä, jolloin niitä on myös vaikeampi havaita. Hirvieläinonnettomuuksista lähes kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä.
– Kannattaa pyrkiä välttämään tarpeetonta liikkumista hämärän aikoina, ohjeistaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
– Opettele käyttämään autosi ajovaloja oikein. Kaukovaloja voi käyttää jo, kun tulee hämärää, muistuttaa Elovaara.
Hidasta vauhtia ja ennakoi
Ajonopeuden hidastaminen antaa kuljettajalle lisää reaktioaikaa ja mahdollisen onnettomuuden sattuessa lieventää vammoja. Ennakoiva kuljettaja vähentää nopeutta hirvivaara-alueella ja heti havaitessaan jotain poikkeavaa.
Hirvi juoksee usein metsästä suoraan tielle ja siksi yllättää kuljettajan helposti. Riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon antaa enemmän aikaa reagoida, jos hirvieläin ilmestyy tielle äkillisesti. Muista myös, että siellä missä on yksi hirvi, on usein toinenkin. Hidasta heti, jos näet hirven, vaikka se vain seisoisi paikoillaan.
– Hirvikolarin voi välttää ihan perusasioilla. Paras tapa on pitää oma ajonopeus maltillisena ja hyvät turvavälit. Keskity ajamiseen, ohjeistaa Elovaara.