Taidekeskus Väinölän kesäkausi ja naivistinäyttely avautuivat

Spread the love

Yksi varma kesän merkki on, kun Varkaudessa Taidekeskus Väinölän kesäkausi käynnistyy valtakunnallisen naivistinäyttelyn avajaisten merkeissä. Niin nytkin, lauantaina 27.5. saatiin viettää täpötäyden Wäinölä Areenan tiloissa ja Taidekeskus Väinölän pihapiirissä parituntituntinen avajaistilaisuus kulttuurin parissa, nauttien myös makoisista maittavista Wäinölän tapaan.

WAU – Warkauden Ukuleleorkesteri antoi niin kauniisti soivan musiikkituokion, ihan pienoiskonsertin heti alkajaisiksi. Ja sitten – ihan uutta Varkaudessa. Soisalo-opiston Senioriteatteri esitti todella syvälle ihon alle menevän esityksen, teemalla ”Muistot kantavat”. Teatteri-ilmaisun ohjaaja Iiris Salmela oli harrastajateatteriryhmän kanssa tuottanut ajatuksia herättävän teatterielämyksen, jossa tarinat kutoutuivat tärkeistä esineistä ja niihin liittyvistä muistoista. Mukana oli syviä tuntoja, muistoja, koko elämänkirjo. Esityksen tekstit olivat ryhmäläisten käsialaa, lukuun ottamatta Aila Meriluodon runot kirjasta ”Lasimaalaus”.

Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen totesi tilaisuuden avaussanoissaan, että Varkaus on hyvä kuvataidekaupunki ja henki sellainen, joka aikanaan kaappasi mukaan perheen muuttaessa aikoinaan Varkauteen. Galleristina hän on toiminut jo 33 vuotta ja sanoissaan Timo Hämäläinen korosti kiitollisena, että työtä on saanut tehdä kaikkien taiteenystävien ansiosta.

Varkauden kaupungin tervehdyksen avajaisiin tuonut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen totesi, että naivistitaiteilijat jättävät jälkensä varmasti jokaiseen, keillä on ilo tutustua teoksiin.

– Teokset kertovat tarinoita, joita ei ole tarkoituskaan ottaa liian vakavasti. Taiteilijoiden kyky kuvata asioita herättää hyvää mieltä.

– Tänäkin kesänä Väinölä on Naivistien teosten myötä täynnä kesän tuoksuja, värejä ja tunnelmia. Olen todella ylpeä ja iloinen, että kaupungissamme on näin upea paikka kuin Väinölä. Olen myös iloinen siitä, että kesästä toiseen tänne saadaan toinen toistaan puhuttelevampia naivistien teoksia näyttelyyn, hän jatkoi.

Kati Hynnisen mukaan vierailu 110 -vuotisjuhlavuottaan viettävässä Väinölässä on varmasti jokaiselle kävijälleen ilon kokemus. Se on kuin ihana kävelyretki keijukaismetsässä tai kesäpäivän piknik maalaismaisemassa, jossa kukat kukkivat ja perhoset lentävät ohitse.

– 110-vuotiasta Väinölää muistellaan koko vuosi ja juhlinta huipentuu heinäkuun alun juhlaviikkoon, monimuotoisten kulttuuritapahtumien kokonaisuutena. Toivon, että tänäkin kesänä 65 Naivistin näyttely herättää iloa ja innostusta varkautelaisissa ja Varkaudessa vierailevissa kesävieraissa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Hynninen sanoi.

Kesäkauden avajaisissa puhunut emeritusprofessori Hannu Itkonen mainitsi, että naivistinäyttelyn teeman, ”Muistot kantavat” mukaisesti, taiteilijoiden töissä muistot ovat monin tavoin mukana.

– Näyttelyvieraat saattavatkin tehdä – kukin omista lähtökohdistaan – monenlaisia tulkintoja teosten sisältämistä muistoista.  Muistot ovat hyvinkin arkipäiväinen asia. Kaikilla meillä on muistoja, jotka ovat osaltaan suunnanneet tekemisiämme. Itse asiassa ilman muistoja elämämme kävisi hankalaksi ja joutuisimme taivaltamaan toisten avun varassa.

Itkosen mukaan muistot ovat merkityksellisiä, ja vaikuttavat niin yksilöihin kuin yhteisöihinkin.                        

– Tämänvuotisen naivistinäyttelyn teeman hengessä ”muistot kantavat” omassa henkilöhistoriassamme. Yhteisöille, järjestöille ja jopa kokonaisille kansakunnille muistoilla voi olla valtava vaikutus. Muistojen varaan rakennamme tarinoita siitä, miten olemme selvinneet suurista kriiseistä kuten nälänhädistä ja sodista. Muistojen merkitys on myös siinä, että niiden avulla paikannamme itseämme nykyisyyteen suuntaamme tulevaisuuteen.

– Muistot ovat tulkinnallisia. Läheisetkin ihmiset muistavat tapahtuneita asioita poikkeavasti. Tämä johtuu siitä, että katselemme maailmanmenoa oman kokemushistoriamme vinkkelistä eri tavoin. Muistaminen voi synnyttää myös kiistoja. Muistamisen tulkinnallisuudessa onkin kyse myös vallasta. Tällöin ne, joilla on valtaa, voivat määrittää senkin, mikä on muistamisen arvoista. Kuluneen sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa, totesi Itkonen, jonka mukaan muistot ovat myös muuttuvaisia. Omassakin henkilökohtaisessa elämässämme muistomme muuttuvat ja saavat siten erilaisia merkityksiä. Sukupolvienkin myötä muistot muokkautuvat.

Emeritusprofessori Hannu Itkosen mielestä Taidekeskus Väinölän naivistinäyttelyn teema ”Muistot kantavat” on alati ajankohtainen pohdinnan aihe.

– Kesän näyttelyn 65 taiteilijaa ovat osaltaan tuottaneet pysyviä muistoja, joiden ääreen voi palata toistuvasti. Samalla tulee todistetuksi, että ”muistot kantavat” taidetta tehtäessä kuin teosten kosketuksen saadessa ”mielikuvituksemme värähtelemään.” 

Naivistinäyttelyn teema ”Muistot kantavat” on tuottanut jokaiselta näyttelyyn osallistuvalta naivistilta yhden teemanmukaisen teoksen – omista muistoistaan. Suomen Naivistit ry:n puheenjohtaja Marja-Muusa Hämäläinen sanoi puheenvuorossaan, että rankatkin muistot elämän varrelta kääntyvät voimavaraksi ja vahvuudeksi. Hänen mukaansa näyttelyssä ei etsitä tähtiä vaan tähtitaivasta.

– Kaikki ovat yhtä arvokkaita – tuikkien omilla tavoillaan näyttelyssä. 65 tähteä luovat tähtitaivaan, kokonaisuuden. Jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen, hän sanoi ja avajaistilaisuuden ohjelmaosuuden päätteeksi pyysi Wäinölä Areenan esiintymislavalle paikalle olevat naivistit esittäytymään.

Jätä kommentti