Navitas 1 -talo juhli 20-vuotista taivaltaan

Tiesitkö, että Navitas on latinaa ja tarkoittaa ”energiaa, nouse ylös ja toimi”?  Näin kysyi ja totesi Varkauden Taitotalo Oy:n toimitusjohtaja Jouko Laitinen – pohjautuen vuosikymmen sitten pidettyyn juhlapuheeseen. Torstaina 9.6.2022 juhlistettiin kutsuvierastilaisuudella Varkaudessa Navitas 1-talon 20-vuotista taivalta veden äärellä keskellä kaupunkia kotoisasti aurinkoisessa kesäsäässä.

Laitisen mukaan Tyyskän alueen kehittämissuunnittelu käynnistyi vuonna 1998, jolloin Varkaudessa elettiin voimakasta teollisuusautomaatio- ja elektroniikkaosaamisen nousukautta. Kaupungin vientiteollisuuden tarpeisiin kaivattiin uusia toimitiloja keskeisellä sijainnilla ja Varkaus kiinnosti sijoittumiskohteena myös muualta tulevia toimijoita. Ensimmäinen Navitas-talo valmistui Varkauteen Saimaan kainaloon 20 vuotta sitten.

Toimitusjohtaja Jouko Laitinen

Uuden teknologiakeskuksen rakennushanke lähti toden teolla käyntiin vuosituhannen alussa, kun Varkauden kaupunki perusti Varkauden Taitotalo Oy:n. Alkuvaiheessa hankkeeseen lähti mukaan noin 20 yritystä. Valtiosihteeri Rauno Saari muurasi peruskiven 29.5.2001 ja talon harjannostajaisia vietettiin 24.8.2001. Rakennuksen vihki käyttöön pääministeri Paavo Lipponen 18.3.2002. Pääministeri muurasi ensin vastarannan Energiaosaamiskeskuksen peruskiven – ja tuli sitten soutamalla yli Navitaksen puolelle.

Navitas 1 -taloa ympäröi kansainvälinen suurteollisuuden osaamiskeskittymä: Samaan aikaan rakennushankkeen kanssa valmistui Energiaosaamiskeskus ENO Foster Wheeler Oy:n käyttöön marraskuussa 2002. Myöhemmin joulukuussa 2008 viereen nousi Navitas 2 -talo, kun ANDRITZ Oy tarvitsi Varkauden toiminnoilleen uutta toimitilaa.

Puheenvuorossaan toimitusjohtaja Laitinen kiitteli Navitas-yhteisöä, jonka ansiosta on syntynyt koko alueen imago ja brändi – tietty henki. Hänen mielestään Navitaksen kaltaista toimistokokonaisuutta, täyden palvelun taloa tarvitaan.  Laitinen myös nosti esille, että Navitas-kokonaisuus on pitkälti henkilöitynyt talon ”hengettäreen”, lähes kaksi vuosikymmentä Navitaksen palveluksessa toimineeseen palvelupäällikkö Mirjam Ihalaiseen.

Toimitusjohtaja Jouko Laitinen kukitti Mirjam Ihalaisen

– Toimitilojen rinnalla Navitas 1 -talo on monipuolinen palvelujen keskus. Laadukkaat kokoustilat ovat löytäneet käyttäjänsä oman talon yrityksistä ja ulkopuolisista asiakkaista. Navitas-brändiä ja tunnettuutta on koko ajan rakennettu hyvällä menestyksellä. Keskeinen sijainti, toimivat palvelut ja hyvät asiakassuhteet ovat luoneet Navitaksesta edustavan imagotekijän Varkauden alueelle, sanoi toimitusjohtaja Jouko Laitinen, joka puheenvuorossaan mainitsi valtiovallan panostuksena olevan vihreän siirtymän. Se on omalta osaltaan edesauttamassa teknologiayritysten tulevaisuudennäkymiä.

Tänä päivänä Navitaksessa toimivat yritykset edustavat Varkauden seudun keskeistä osaamista mm. metsä-, metalli- ja energiateknologiateollisuuden aloilla. Taloissa työskentelee 600 alansa asiantuntijaa noin 40 yrityksessä. Alkuperäisiä hankkeeseen mukaan lähteneitä vuokralaisiakin on vielä joukossa mukana (AFRY Finland Oy, ABB Oy, Konjunktuuri Oy).

Kaupunginjohtaja Joonas Hänninen

Varkauden kaupunginjohtaja Joonas Hänninen toi puheessaan esiin Navitaksen merkityksen tärkeänä osana kaupunkia, joka on ollut parin vuosikymmenen aikana rajun rakennemuutoksen kourissa. Kaupunginjohtajan mukaan Navitas-kokonaisuus on selvinnyt haasteista.

– Omalla tavallaan nämä kiinteistöt ja yhteisö ovat ilmentymä, jolla voidaan kertoa ulospäin, miten Varkauden kaupungin ja yhteisön tarina on tullut. Perinteikäs teollisuuskaupunki ja historia tunnetaan, mutta ajan myötä on myös kaupungin kehityttävä ja muututtava. Navitas Kiinteistöt on siitä oiva esimerkki – ei ole jääty makaamaan paikalleen vaan on menty ajan ja muutoksen virran mukana – on pystytty kehittymään.

– Tällaista osaamiskeskittymää ei ole monella paikkakunnalla ja siitä voidaan olla ylpeitä. Navitaksen rakennukset toimivat myös Varkauden kaupungille erinomaisena näyttelypaikkana, lippulaivatuotteena ulospäin. Nimensä mukaisesti Varkauden Taitotalo on osaamiskeskittymä, jossa yritykset ja työntekijät luovat osaamisen. Teidän tarpeista ja toiveista tämä on syntynyt, sanoi kaupunginjohtaja Hänninen, jonka mukaan Varkauden kaupungin strategiaa on lähdetty aktiivisesti päivittämään. Strategiassa keskeisinä pääteemoina on kolme sanaa – välitä, vaikuta, viihdy. Näihin asioihin kaupunki haluaa vaikuttaa ja myös toivoo esimerkiksi elinkeinoelämän ja yrittäjyyden osalta, että päättäjät saisivat viestejä ja keskustelunaihioita tarpeista – yhdessä pohdittavaksi.

Yritystervehdyksen juhlaan toi ANDRITZ Oy:n paikallisjohtaja Marko Luokkanen kertoen asiakkaan näkökulmasta historiaa ja miten mahdollisuuksiin pitää tarttua ajallaan. Eri siirtymävaiheiden jälkeen tänä päivänä yhtiöllä on käytössään lähes koko Navitas 2-talo, likimain 340 henkilöä siellä työllistäen.

Paikallisjohtaja Marko Luokkanen

– Olemme olleet onnellisten tuulien alla. Niiden jatkumisesta ei koskaan ole takeita. Mutta meillä on mahtava Navitas-yhteisö ja kumppanit, joiden kanssa pääsemme aina joustavasti eteenpäin, kunhan vain teemme itse parhaamme tulevaisuutemme eteen. Samanlaisia kumppanuuksia toivomme Varkauden Taitotalolle lisää, jotta seuraavat ponnistukset, kuten ehkä Navitas 3 jonakin päivänä toteutuu, hän sanoi.

Navitas-kiinteistöjä hallinnoiva Varkauden Taitotalo Oy on osa Navitas Yrityspalvelut -brändinimeä. Navitas Yrityspalveluiden alla toimivat myös Navitas Kehitys Oy ja Keski-Savon Teollisuuskylä Oy. Lisäksi mukana on Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry. Yhden luukun periaatteella tarjotaan yrityspalvelut yrityksen perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen, toimitilaratkaisuihin sekä alueelle sijoittumiseen.

Navitaksen vapaamuotoinen ja leppoisa juhlatilaisuus saatiin viettää aurinkosäässä, ennen loppuiltapäivän sateita. Juhlan vapaissa puheenvuoroissa kuultiin Navitaksen toiminnoissa aikoinaan vahvasti vaikuttaneita Matti Lönnroosia ja Allan Hahtalaa.

Oheisissa kuvissa lisää päivän tunnelmia.

Tangokuningas Petri Hervanto esiintyi säestäjänään Sami Ruutiainen

Juhla aloitettiin ruokailulla…

…paistetuilla muikuilla tykötarpeineen…

…ja jälkkärinä täytekakkukahvit.

Ruokailutilaa löytyi myös Warkaus VII-laivassa

Jätä kommentti