Liian moni ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä

Liikenneturvan seurantojen mukaan lähes kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysähtymättä. Stop-merkin noudattaminen ei kuitenkaan ole valintakysymys.

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä. Pysähtymisen paikka voidaan merkitä pysäytysviivalla. Jos pysäytysviivaa ei ole, on tärkeää, että kuljettaja pysähtyy paikkaan, josta on mahdollisimman hyvä näkyvyys kaikkiin olennaisiin suuntiin. Rautatien tasoristeyksessä stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon ennen tasoristeyksen ylittämistä viimeistään stop-merkin kohdalle.

– Stop-merkillä pyritään varmistamaan, että kuljettaja pysäyttää ajoneuvonsa ennen risteystä. Pysähtymisellä tarkoitetaan sitä, että pyörät eivät pyöri, eli hiljentäminen ei riitä. Usein merkkiä käytetään risteyksissä, joissa on huono näkemä, vilkas liikenne tai joku muu tarkkaavaisuutta vaativa syy. Risteyksessä on voinut sattua paljon onnettomuuksia tai vaaratilanteita, joita pysähtymisvelvoitteella pyritään ehkäisemään ennalta, luettelee Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Huomio ratin ja penkin väliin

Liikenneturva tarkkaili kesällä 2021 kuljettajien pysähtymistä stop-merkillä varustetussa risteyksessä. Merkin ohi ajaa pysähtymättä noin kolme kymmenestä kuljettajasta (28 %). Tietämättömyys ei kuitenkaan ole virheen takana. Liikenneturvaan kyselyyn vastanneista 92 prosenttia tiesi, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon, hidastaminen ja tarkkaavaisuus ei riitä.

– Stop-merkki on sangen tunnistettava ja toimintakehotteeltaan selvä. Valitettavasti edelleen näyttää riittävän kuljettajia, jotka omasta mielestään voivat rikkoa liikennesääntöjä. Yhteisten sääntöjen noudattamisen sijaan oma arvio tilanteesta arvotetaan korkeammalle. On selvää, että syy stop-merkin noudattamatta jättämiseen löytyy ratin takaa, ei muualta, Savolainen suomii.

Toiminnan turvallisuutta ei todista se, että onnettomuutta ei ole juuri omalle kohdalle sattunut, vaikka merkin velvoitetta ei noudattanutkaan.

– Moni liikenteen vaaratilanteista kehittyy risteysalueilla, joissa merkkien ja väistämisvelvoitteiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää sekä oman että muiden turvallisuuden takia. Stop-merkin ohittaminen pysähtymättä heikentää myös tuntua liikenteen turvallisuudesta, Savolainen muistuttaa.

Jätä kommentti