Mira Potkonen ja Toni Nieminen Huippu-urheilusymposiumiin

Urheilun ilosanomaa ja olympiahenkeä levitetään taas helmikuussa Pieksämäen Poleenissa, kun Huippu-urheilusymposium tulee vuoden koronatauon jälkeen piristämään savolaista urheilutalvea.

Huippu-urheilusymposium V:n lavalle nousevat 5. helmikuuta muun muassa olympiamitalistit Mira Potkonen ja Toni Nieminen.

Nyrkkeilijä Mira Potkonen, 40, on viimeinen suomalainen olympiamitalisti. Hän saavutti Tokion olympialaisissa viime kesänä pronssia kuten edellisistä olympialaisista 2016 Rio de Janeirosta.

Toni Nieminen, 46, puolestaan on mäkihyppylegenda, joka voitti 16-vuotiaana kaksi olympiakultaa Albertvillen olympialaisista 1992. Suurmäen ja joukkuemäen kullan lisäksi Nieminen otti normaalimäen kisasta olympiapronssia.

Toni Nieminen (kuva: Kiinteistömaailma)

Huippu-urheilusymposiumin kanssa yhtä aikaa alkavat talviolympialaiset Pekingissä.Viidennen symposiumin teemana onkin luontevasti olympialaiset, jotka ovat monelle urheilijalle se ylin tavoite urheilu-uralla.

– Huippu-urheilusymposium on hyvä paikka virittäytyä talviolympialaisiin. Esiintymässä on jo kovia olympiaurheilijoita ja -mitalisteja. Ja lisää on vielä loppuvuoden aikana luvassa. Toivottavasti nämä tähdet antavat kipinää lisäbuustia symposiumiin tuleville urheilijoille, valmentajille ja seuratoimijoille sekä muulle yleisölle, kertoo tapahtuman promoottori Kimmo Halonen.

Pieksämäen kaupunki jakaa Huippu-urheilusymposiumissa vuoden 2021 urheilijapalkinnot. Liikuntapalvelupäällikkö Antti Nousiainen iloitsee, että tapahtuma järjestetään taas.

– Poleeni salissa pidettävä symposium on tasokas tapahtuma jakaa myös kaupungin vuoden urheilijapalkinnot. Puitteet ovat hienot ja päästään palkitsemaan urheilijoita edellisvuoden menestyksestä heti tuoreeltaan alkuvuodesta.

Koronan takia peruutettuun viime helmikuun symposiumiin oli tulossa myös kova kattaus urheilijoita. Mukaan olivat jo lupautuneet Sari Essayah, Esapekka Lappi ja Petra Olli.

Heistä Essayah on nyt estynyt, kun hän on mukana Pekingissä Kansainvälisen olympiakomitean kokouksissa ja Toyota-talliin rekrytoidulla Lapilla on rallikiireitä. Petra Ollin mukana olo ratkeaa kuukauden sisällä, samoin moninkertaisen olympiakävijän ja uinnin Euroopan mestarin Ari-Pekka Liukkosen esiintymistä kotikonnuilla sovitellaan kalenteriin.

Tapahtuma on yleisölle ilmainen. Väliajalla osanottajille on luvassa myös kahvitarjoilu.

Jätä kommentti