Villit vuodet -musiikkinäytelmä on tribuutti elämälle

Nautin. Iloitsin. Vakavoiduin. Kosketuin. Kyynelehdin. Tunteet vyöryivät laidasta laitaan ensi-illassa Varkaudessa 18.9.2021 tuotannosta Villit vuodet – tarinasta Veikko Olavi Salmesta, Vexi Salmen elämästä. Faktaa ja murusen verran fiktiota. Ja kun ensi-iltaa seuraavana päivänä aamuviideltä tulee tunne, että on noustava kirjoittamaan – silloin on kokenut jotain merkityksellistä.

Vaikka moni voisi luulla, että Vexi Salmen tekstit lauluissa ovat kevyttä ”rimmulareitä” – niin ei, kyllä sieltä nousee esiin sanoma elämästä. Samoin kuin kaikkinensa Villit vuodet -musiikkinäytelmän tekstistä, kirjoittajina Heikki Paavilainen ja Vexi Salmi – ryyditettynä näytelmän ohjaaja Pekka Laasosen tekstillä.

Varkauden Teatterin työryhmän, koko teatterin henkilökunnan tarjoamassa palapelissä olivat palaset loksahtaneet paikoilleen. Oli ilo nauttia yhteistyön hedelmistä. Näytelmässä on niin monta tasoa ja katsojan tunnetiloja saavutetaan vaikkapa pysäyttävällä hiljaisuudella – musiikki ja repliikit eivät soineet taukoamatta.

Mutta – mikä musiikillinen ilotulitus! Kapellimestari Sami Ruutiaisen upeat sovitukset, jytisevä musiikki, ammattimuusikoista koostuva bändi, soolo- ja stemmalaulut soivat. Ja joissakin kohtauksissa kuoro toimii omana instrumenttinaan.  Mukana on parikymmentä laulua, niistä jokunen ehkä vähemmänkin tunnettu. Kaikkinensa näytelmän musiikkigenre on hyvin iskelmäpohjaista ja Työtahti -potpurin biisien artistihahmot olivat suorastaan mainioita.

Vexi Salmi teki kaikkiaan n. 8.000 tekstiä, joista yli 3.000 tallentui eri artistien levyille. Monet niistä Suomi-iskelmän klassikkoja. Vexi Salmi on osa suomalaista sielunmaisemaa ja identiteettiä – näytelmä avartaa ajatusta hänen monipuolisuudesta ja merkityksestään suomalaisen populaari- ja iskelmämusiikin kentässä.

Parissa tunnissa saatiin häivähdys mestarisanoittajan elämäntyöstä ja saatiin musiikin välityksellä näkemys tuotannon laajuudesta – protestilauluista kauniisiin balladeihin ja joululauluihin. Varkauden Teatterin tuotannon näkökulmaan vaikutti myös se, että Vexi Salmi nukkui pois keskuudestamme 8.9.2020. Samana päivänä teatteri sai luvat näytelmäkäsikirjoituksen ja musiikin esittämiseen. Ja vuosi siitä eteenpäin, 8.9.2021 teatteri piti näytelmästä medialle tiedotustilaisuuden –  sattumoisin kyseisenä päivänä. Olikohan niin, että ”suuremmat voimat” sanoivat jotakin. Elämä on.

Villit vuodet sai kantaesityksensä Hämeenlinnassa vuonna 2008. Varkauden Teatterin tuotanto on näytelmän nimen ulkopuolelta syväluotaavampi versio. Ei paneuduta pelkästään villeihin vuosiin vaan myös Vexin persoonaan, häneen ihmisenä ja hänen elämäänsä perheensä parissa. Nyt nähdyssä versiossa on kolme eri-ikäistä Vexiä – vanhana Vexinä kertojahahmona tarinaa johdattaa eteenpäin juohevasti Jukka-Pekka Löhönen muistellen elämää ja tapahtumia – ikään kuin valokuva-albumia selaten.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Vexi Salmen elämänkerta, näytelmä on kokoelma välähdyksenomaisia kohtauksia Vexin elämän varrelta, aikajanoja – totuutta hieman pyöristellen, asioita yhdistellen. Tietynlainen tribuutti Vexin elämästä ja hänen tuotannostaan – muistellaan, mutta kaikkinensa juhlitaan elämää – viimeinen biisi allekirjoittaa sen. Näytelmä kulkee 1940-luvulta alkaen viime vuoden syyskuun alkuun saakka.

Irwin ja Vexi Salmi olivat toisilleen kavereita ja ystäviä lähes puolen vuosisadan verran – Irwin nukkui pois keskuudestamme 14.1.1991. Irwinin roolin vetää ansiokkaasti Pietari Pentikäinen. Irwin kulkeekin tarinassa mukana lähestulkoon koko ajan. Paikalliselle tasolle tarinassa johtaa se, että Irwin teki viimeisen keikkansa Hotelli Joronjäljessä Joroisissa. Ja tässä vaiheessa kerrottakoon, että Villit vuodet -produktiossa on jälleen kerran mukana koko Varkauden Teatterin henkilökunta ja jokainen näyttelijä vähintäänkin parissa roolissa – muuntautuen moneksi. Kun näytelmässä on eri-ikäisiä keskushenkilöitä, katsoja voi palata lapsuuteensa, nuoruuteensa – ajatuksissaan ja muistoissaan.

Vexinä nuorukaisena ja ennen vanhuuttaan, parrasvaloissa nähtiin isossa roolissa vierailevana näyttelijänä Ville Kiljunen. Monimuotoista näyttelijäntyötä ja eläytymistä ihmiselämän eri vivahteisiin on ihasteleminen. Niin raadollista kuin se onkin, minua sykähdytti Vexin juopunut olemus yksinäisellä Hämeenlinnan torilla – kaiken maailmanmelskeen keskellä. Elämä on.

Teatterin koko näyttelijäkunta teki osaavaa työtä. Uutena näyttelijänä on aloittanut Saara Saastamoinen ja lavalla nähtiin rooleissa nyt jälleen Jussi Immonen ja Tiina Ruutiainen. Viimeksi mainitun soolotanssi jäi erityisesti mieleeni. Näytelmän koreografia oli muutoinkin puhuttelevaa –  koreografian on tehnyt Noora Puranen.

Tavoilleni uskollisena kerron muut rooleissa olleet näyttelijät: Myy Lohi, Isa Lindgren-Backman, Ville-Veikko Valtanen ja Markku Ryytty. Näytelmän lavastus on symbolinen ja viitteellinen, lavastus on Jani Jeulonen, jonka lisäksi lavastuksen toteutusta on ollut tekemässä Sami Härkönen. Tarpeistosta ovat huolehtineet Mirja Ryytty ja Jussi Immonen.

Asusteet ovat keskeisessä roolissa näyttäen eri ajankuvia. Puvustuksen on ompelimo tehnyt Taina Peltomäen johdolla. Näytelmän edetessä tulee ihmeteltyä, että miten näyttelijät ehtivät vaihtaa seuraavaan kohtaukseen kuuluvia asusteita niin nopeassa ajassa.

Tuotannon tekniikka on teatterin vahvaa osaamista, valot Marko Etelärinteen ja äänet Jussi Heiskasen. Kampausten ja maskien suunnittelu on Miia Immosen, pukujen toteutus Sari Kirjavaisen ja Taina Peltomäen, pukijana Tiina Ruutiainen, näyttämötyöntekijänä Jussi Immonen, järjestäjänä Ville-Veikko Valtanen, näyttämömiehenä Petteri Ryytty, näytelmän valokuvat Jone Matilaisen, julisteet, ennakkokuvat ja käsiohjelma Sari Kaurolan. Tämä listaus osoittaa, että tuotannon toteuttamiseen tarvitaan pienen porukan muuntautumista moniin tehtäviin. Kaikkien panos on hyvin merkittävä. Ja orkesteri: Sami Ruutiainen (kapellimestari, koskettimet), Anssi Huotari (kitara, harmonikka), Jouko Reijonen ja Jukka Kolehmainen (basso), Sami Harlin (rummut).

Näytelmä viestii kiitollisuutta elämästä ja se meni ainakin minulla ”ihon alle”. Kosketuspintaa on laidasta laitaan. Se antaa viihdettä ja läikähdyksen sydänalaan. Liikuttuminen ja itku suodatetaan Veximäisen hymyn, peruspositiivisuuden läpi. ”Vain elämää ei sen enempää”.

Lainaan tähän Ville Kiljusen sanomia ajatuksia minulle: ”Teatterin yksi tehtävä on näyttää kuvia – ei julistaa tai sanoa oikeita vastauksia. Ehkä herättää kysymyksiä. Ehkä tämän teoksen äärellä voi tajuta omista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan.” Tuon sanotun perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että kutsu kuuluu myös nuorille tulla katsomaan, kokemaan ja oppimaan jotakin Villit vuodet -musiikkinäytelmän annista.

”Elämä on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.” Aikaa ja tilaa unelmille. Vaikkapa unelmille päästä pois nukkuneen rinnalla kulkijan luokse sateenkaaren toiselle puolelle – kukin aikanaan.

Vesa Moilanen

Jätä kommentti