Leijuvat maailmat Taidekeskus Väinölässä

Idea yhteisestä näyttelystä Leijuvat maailmat on saanut toteutuksen Taidekeskus Väinölässä Varkaudessa kolmen sukupolven yhteistyöskentelynä – Frida, Liina ja Leena Mäkipatola ja myös Fridan pikkuveli Aatos on tehnyt keramiikkaosia näyttelyn teoksiin. Näyttelyn perustana on kolme kokonaisuutta – kolmiulotteisista akvarelleista koottu Leijuvat maailmat, videoinstallaatio Käsitemaailma ja keraamisista osista rakentuva Kartat maailmoiden välillä. Näissä maailmoissa voi seikkailla oman mielikuvituksensa johdattamana. Näyttely on tekijöidensä erikseen ja yhteistyössä luotu teosten synteesi.

Tekemisen osa-alueissa painottuu 8-vuotiaan Fridan akvarellimaalaus, rakentelu ja keramiikka, Liinalla akvarellimaalaus ja Leenalla keramiikka ja muu kolmiulotteinen työskentely. Näyttely on esillä 2.3.-30.3. ja maanantaina 8.3. klo 11.30-13.30 välisenä aikana Leena Mäki-Patola on galleriassa ja esittelee näyttelyn.

Teimme pikakierroksen näyttelyssä. Äänihaastattelussa Leena, Liina ja Frida Mäki-Patola.

Jätä kommentti